Kaikki tietävät, että naiset ovat päässeet yliopistoihin ja saaneet tunnustusta tutkijoina vasta viime vuosisadalla. Harva tietää, että naiset ovat tehneet tiedettä kautta aikojen, koska he ovat joutuneet harjoittamaan sitä salassa kotitöiden ohessa.

Tiedetoimittaja Marjo T. Nurminen nostaa tiedon tyttäret esiin. Hän osoittaa, että vastuksista huolimatta naiset ovat tehneet itsenäisiä ja merkittäviä keksintöjä kaikilla tieteen aloilla kemiasta ja fysiikasta biologiaan ja kasvitieteeseen.

Antiikin Kreikan klassikot Eukleideen geometria ja Ptolemaioksen tähtitiede saavat kiittää täydellisyydestään ja selkeydestään Hypatiaa, joka teki niihin lukuisia korjauksia.

Luonnontieteen takana on naisten arki. Esimerkiksi kemia syntyi naisten käytännön työstä. Ruuanlaitosta, hajusteiden ja lääkeaineiden tekemisestä kehittyivät aineiden yhdistämisen ja erottamisen perustekniikat, joita yhä hyödynnetään kemiassa.

Descartes’n jyrkkä jako vapaaseen henkeen ja mekaaniseen aineeseen sai kritiikkiä prinsessa Elisabeth Pfalzilaiselta. Hän kysyi arkikokemuksesta etääntyneeltä filosofilta, miten ihminen kykenee liikuttamaan ruumistaan, kun hengen ja aineen välillä ei ole yhteyttä.

Uraa uurtava oli kuvittaja ja hyönteistieteilijä Maria Sibylla Merian. Hän oivalsi, etteivät hyönteiset synny mudasta ja liasta, kuten Aristotelesta seuraten oletettiin. Hän huomasi hyönteisten pienet munat, koska havainnoi hyönteisten elämää niiden omassa elinympäristössä. Merialle luonto olikin elävä ja hengittävä organismi.

Vaimon ja tutkijan roolin ristipaine kärjistyi 1700-luvulla eläneen Emilie du Chatelet’n kohdalla, joka käänsi ja kommentoi Newtonin mekaniikkaa. Työllä oli kiire, koska hän odotti lasta ja pelkäsi menehtyvänsä synnytykseen. Chatelet sai työn valmiiksi – ja kuoli.

Kirja avartaa ja rikastaa käsitystä tieteestä. Tosin nyt, kun luontoon suhtaudutaan vain välineenä ja resurssina, naisten tapaa nähdä luonto elävänä olisi voinut esitellä enemmänkin.

PEKKA WAHLSTEDT
Kirjoittaja on kriitikko ja vapaa toimittaja.

WSOY 2008
445 s
9789510318249

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.