Tanja Aitamurto, Taneli Heikka, Petteri Kilpinen

Joukossa viisaus tiivistyy

Uusi kultakausi on harvinainen pamfletti. Sen lukeminen nauratti ja kerran jopa tanssitti. Se on pirskahtelevan optimistinen. Siihen haluaa uskoa.

Kirjan julistuksen mukaan sosiaalinen media mullistaa kaiken, jopa sen vanhan suomalaisen viisauden, jonka mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy – näin siitäkin huolimatta, että kirjoittajien ensimmäinen esimerkki digitaalisten verkostojen voimasta on Hommaforumin aikaansaama muutos maahanmuuttokeskustelussa. Perussuomalaisten jytkystä ei kirjan ilmestyessä vielä tiedettykään.

Pamfletti kannustaa kaikkia muitakin käyttämään sosiaalista mediaa järjestäytymiseen ja yhteiskunnalliseen aktivismiin. Facebook, Twitter, YouTube ovat siihen niin tehokkaita välineitä, että ne voivat puhaltaa uutta elämää koko demokratiaan.

Nurkan taakse on hiljan jäänyt paha taantumus. Sen airut Matti Vanhanen tuli pääministerinä tunnetuksi periaatteesta, että keskeneräisistä asioista ei keskustella. Kirjan mukaan jopa ministerit valittivat, että kokouksissa ei enää keskusteltu ja asiantuntijoiden kuulemisesta tuli muodollista teatteria. Tällä tavalla Suomi tyhmennettiin ja mahdollisesti myös köyhdytettiin, kirjoittajat sanovat.

He vaativat vapaan keskustelun lisäksi tiedonvapautta ja avointa dataa eli hallinnon tuottaman tiedon julkistamista reaaliajassa, digitaalisesti käyttökelpoisessa muodossa. Avoin data veisi demokratian lisäksi eteenpäin myös taloutta, kun kansalaiset kehittelevät datan pohjalle uusia sovelluksia ja palveluita. Datan julkistaminen on kuitenkin Suomessa hidasta. Miksi?

Koska Vanhoillisten Keskusliitto pitää sitä turhana.

Vanhoillisten Keskusliitto on kirjan hupaisa antagonisti, joka kampittaa Suomea takapajulaksi. Se ei ole yhdistysrekisterissä, mutta sen edustajia on kaikkialla: kulttuuriälymystöä, joka vastustaa sähkökirjoja, poliitikkoja, jotka pelkäävät internetiä ja omia äänestäjiään, talousdinosauruksia, jotka keräilevät metsistä risuja ja mineraaleja, ja teollisuusjohtajia, jotka keskustelevat vain itsensä kanssa.

Samassa liitossa istuu suurten tiedotusvälineiden päätoimittajia, jotka rajoittavat toimittajiensa toimintaa Facebookissa, vaikka juuri siellä toimittajien pitäisi olla. Siellähän ovat jo kaikki muut – kaksi miljoonaa suomalaista! Silti lehdissä ei ilmesty juttuja mullistavasta sosiaalisesta ilmiöstä vaan mielikuvituksellisista vaaroista, joille Facebook saattaa altistaa. Näytöksi kirja listaa otsikoita Helsingin Sanomista: ”Facebook voi aiheuttaa astman”, ”Älä tee aviorikosta – eroa Facebookista”, ”Facebook syntyi riidoista ja valheesta”. Ja Aamulehdestä: ”Facebook voi olla haittaohjelmia suurempi riski internetissä”, ”Facebook-ryyppäjäiset kauhistuttavat: yksi kuoli, 57 sairaalaan ja 41 putkaan!”, ”Face­book on yhtä kiva kuin veroilmoitus”, ”Poliisi: Teinit, poistakaa kuvanne Facebookista”.

Pamfletin kirjoittajien tärkein viesti on, ettei mediajohtajien, poliitikkojen ja teollisuuspomojen heräämistä tarvitse eikä pidä jäädä odottamaan. Joukoilla on välineet pelastaa talous, muodostaa medioita ja muuttaa politiikan suunta. Sinä voit tehdä sen itse.

Annikka Mutanen

WSOY 2011
180 s
9789510381410