Pohjola pysyy lintukotona

Ilmastonmuutos ei jakaudu planeetalle tasaisesti. Kasvihuonekaasujen päästöt lämmittävät erityisen paljon pohjoisia seutuja ja leudontavat varsinkin talvia. Silti juuri pohjoiset maat selviytyvät seurauksista parhaiten, väittää Kalifornian yliopiston maantieteen professori ja ilmastonmuutoksen geofyysisten vaikutusten tutkija Laurence C. Smith.

Neljässä vuosikymmenessä elinolot huononevat maapallon lämpimillä alueilla selvästi, Smith väittää. Pohjoisessa olot voivat jopa parantua, kun kasvukausi pitenee. Ilmastonmuutos kytkeytyy kolmeen muuhun koko planeetan ja ihmiskunnan kokoiseen kysymykseen. Ensinnäkin maailman väestö kasvaa edelleen, vaikkei 1970-luvulla pelättyä väestöräjähdystä olekaan tulossa. Lisäksi kaupunkilaiset ovat nyt ensimmäistä kertaa enemmistönä, ja heidän osuutensa jatkaa kasvuaan. Toiseksi talous on globalisoitunut vapaakauppaa ajaneen, Bretton Woodsissa vuonna 1944 pidetyn kokouksen jälkeen. Tullimuureista hankkiuduttiin erityisen voimakkaasti eroon 1970-luvulta alkaen. Kolmanneksi monien luonnonvarojen kysyntä ylittää tulevaisuudessa niiden tarjonnan. Jos ilmastonmuutos lisää kuivuutta lämpimillä alueilla, makeasta vedestä tulee yhä niukempi hyödyke.

Maailman tilasta huolestuneet pitävät usein maailmanlaajuista kapitalismia ja vapaakauppaa ongelmien perimmäisinä syinä. Smith taas pitää mahdollisuutta kaupata vettä kuiville alueille erinomaisena tapana auttaa makean veden puutteesta kärsiviä maita. Se tosin tapahtuu tehokkaammin viemällä ruokaa kuin vettä. Mikään ei nimittäin vaadi niin paljon makeaa vettä kuin elintarviketuotanto.

Harva asia vaikuttaa pohjoisen tulevaisuuteen yhtä paljon kuin napajäiden sulaminen. Se itsessään kiihdyttää alueellista ilmastonmuutosta, koska jää heijastaa auringon energiaa mutta meri imee sitä. Näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa pohjoisnapa ja Jäämeri jäätyvät edelleen joka talvi. Jos ne kuitenkin sulavat joka kesä, jää on ohuempaa ja helpommin murrettavaa. Tällöin Jäämeren alueen luonnonvarat avautuvat aiempaa helpommin
saataville.

Smith kirjoittaa asiantuntevasti arktisista alueista, myös Suomesta, ja kertoo analyysien lomaan omakohtaisia anekdootteja. Suomen kaltaiselle maalle arktisten alueiden taloudellisten olojen muutokset ovat yhtä tärkeitä kuin kestävyysvajeemme.

Marko Hamilo

Ursa 2011
378 s

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.