Kovan kuoleman jälkeen

Suomessa on tehty 20 viime vuoden aikana yli 25 000 itsemurhaa. Vaikka Tuula Uusitalo haastatteli väitöskirjaansa varten ”vain” 24 itsemurhaan päätyneen omaista, haastatteluista piirtyy mainiosti se, miten yksilöllisiä itsemurhat ovat. Myös omaisen tunnot vaihtelevat sen mukaan, onko itsemurhan taustalla hätäinen päähänpisto, harkittu kosto vai psyykkisesti tai fyysisesti sairaan ymmärrettävä halu välttyä sietämättömiltä kärsimyksiltä.

Hyvällä tuurilla itsemurhan tehneen läheisille heruu asiantuntevaa tukea, mutta silti on hyväksi, jos aiheesta voi puhua ystävien kanssa. Järkyttynyt ei kuitenkaan aina löydä sanoja, ja toivokin on aluksi täysin hukassa. Ja vaikka itsemurha on kuolema kuolemien joukossa, itsemurhiin suhtautumisen kolkko historia selittää, miksi niihin edelleen liittyy tarpeetonta häpeää ja vaikenemista. Luonteva keskustelu helpottuu, jos on jo kuullut läheisensä menettäneiden tunnoista.

Uusitalon asiantuntevasta ja sujuvasti kirjoittamasta kirjasta saa henkisiä ensiaputaitoja ja selviytymiskeinoja. Koska myrskyn silmään jouduttuaan ei jaksa keskittyä lukemiseen, selviytymisestä kannattaa lukea ennakkoon. Tosin jälkeenpäinkin lukien voi löytää omia kokemuksia.

Tuija Matikka
Kirjoittaja on psykologi ja Tiedelehden vakituinen avustaja.

Edita 2007
225 s
9789524840415