Kuva Getty Images
Kuva Getty Images
Kuva Getty Images
Kuva Getty Images

Asetyylisalisyylihappo voi ehkäistä sydäntauteja, syöpiä ja dementiaa.

Kun sanottiin särkylääke, tarkoitettiin yleensä aspiriinia, kunnes 1980-luvulta lähtien toiset tulehduskipulääkkeet alkoivat yleistyä. Kivun hoidossa muut ovatkin haitattomampia. Sen sijaan aspiriini eli asetyylisalisyylihappo porskuttaa sydän- ja aivoinfarktin ehkäisijänä. Edes uudet verenkiertohäiriölääkkeet eivät ole onnistuneet sitä syrjäyttämään.

Tämä käyttö virisi jo 1940-luvulla. Silloin kalifornialainen korva-, nenä- ja kurkkulääkäri Lawrence Craven huomasi, että aspiriinipitoisen purukumin innokas jauhaminen nielurisaleikkauksen jälkeisenä kivunhoitona lisäsi taipumusta verenvuotoon. Craven päätteli aineen vähentävän hyytymistä ja alkoi hoitaa kaikkia ikääntyviä miespotilaitaan aspiriinilla. Kahdeksassa vuodessa hän tilastoi heitä yli 8 000 –  eikä havainnut yhtään sydäninfarktia tai aivohalvausta.

Nykyään moni suomalainenkin syö lääkärin määräyksestä tai oman harkintansa mukaan ”miniaspiriinia” ehkäistäkseen sydän- ja verisuonisairauksia. Viime vuosikymmenellä ryhmä brittiläisiä epidemiologeja ehdotti jopa, että kaikkien 55 vuotta täyttäneiden tulisi käyttää ”monipilleriä”. Se sisältäisi pienen annoksen asetyylisalisyylihappoa yhdessä kolmen verenpainelääkkeen, kolesterolilääkkeen ja foolihapon kanssa.

Eikä tässä kaikki. Asetyylisalisyylihappo saattaa lisäksi ehkäistä ainakin paksusuolen ja peräsuolen syöpää. Sitä tutkitaan myös dementian ja raskausmyrkytyksen ehkäisyssä.

Lamauttaa verihiutaleet

Nykyisin tiedetään, miksi asetyylisalisyylihappo ehkäisee verisuonitukoksia ja siten pienentää sydän- ja aivoinfarktin uusiutumisriskiä. Se hillitsee veren hyytymistaipumusta estämällä verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Tähän riittää pieni, 50–100 milligramman päiväannos.

Tarttuessaan verihiutaleet tukkivat pienten verisuonivaurioiden aiheuttamat vuodot eli paikkaavat haavat. Toisaalta kokkaroituminen altistaa verisuonitukoksille. Kokkaroi­tuakseen tehokkaasti verihiutaleet tarvitsevat säätelijäainetta, joka kuuluu samaan prostanoidien ryhmään kuin elimistön tulehdusreaktioita säätelevät prostaglandiinit.

Juuri tämä selittää, miksi tulehdusta, kuumetta ja tulehduskipuja hillitsevä aspiriini estää myös veren hyytymistä. Asetyylisalisyylihappo tekee tämän kaiken estämällä prostanoidien valmistusta elimistössä.

Vaikutusmekanismin raportoi brittiläinen John Vane työryhmineen vuonna 1971. Hän sai tästä ja muista saavutuksistaan Nobelin palkinnon vuonna 1982. Prostaglandiinitutkimukset paitsi auttoivat ymmärtämään aspiriinia myös innostivat lääketeollisuutta kehittämään aivan uusia tulehduskipulääkkeitä.

Vaikuttaa muita sopivammin

Tarkasti ottaen asetyylisalisyylihappo torppaa prostanoideja, koska sen asetyyliosa sitoutuu pysyvästi prostanoideja valmistavaan entsyymiin nimeltä syklo-oksigenaasi ja estää sen toiminnan. Verihiutaleissa tämä merkitsee niitä kokkaroittavan säätelijäaineen tuoton loppumista.

Muillakin tulehduskipulääkkeillä on samansuuntaisia vaikutuksia, mutta ainoastaan asetyylisalisyylihappo kelpaa verenkiertohäiriöiden ehkäisyyn. Muut tulehduskipulääkkeet estävät verihiutaleiden takertumista vain lyhytaikaisesti. Lisäksi muista poiketen asetyylisalisyylihappo ei normaaliannoksilla lamauta verisuonten seinämän prostanoidituotantoa eikä siksi supista suonia. Muut tulehduskipulääkkeet aiheut­tavat tätä turhaa supistumista, joka voi suurentaa verisuonitukosten riskiä.

Estää dementiaa ja syöpiä?

Voi olla, että asetyylisalisyylihapon käyttökohteet tulevaisuudessa lisääntyvät. Väes­tön seurantatutkimusten perusteella tulehduskipulääkkeiden käyttö saattaa ehkäistä Alzheimerin tautia ja verisuoniperäistä muistisairautta.

Tuntuisi luontevalta, että verenkiertohäiriöiden uusiutumista estävä lääke tepsisi verenkiertohäiriöperäiseen muistisairauteen. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan, että tulehduskipulääkkeiden käytön ja muistisai­rauksien estymisen välillä todella on syy-yhteys.

Myös joidenkin syöpien, erityisesti suolistosyövän, on todettu vähentyneen tulehduskipulääkkeitä pitkään käyttäneillä. Tämä liittynee siihen, että monissa syöpätyypeissa syklo-oksigenaasin toiminta lisääntyy.

Esimerkiksi perinnöllisen paksusuolisyövän esiasteitten kehittymistä voi ehkäistä ja hidastaa syklo-oksigenaasia hillitsevillä lääkkeillä. Asetyylisalisyylihapon syövänehkäisyvaikutusta tutkitaankin vilkkaasti.

Kirjosta on haittaakin

Tätä nykyä asetyylisalisyylihappo on siis vahvimmillaan sydän- ja verisuonitau­tien hoidossa. Sitä on 1980-luvulta saakka käytetty peruslääkkeenä ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista, ja sen voi Suomessa laskea estävän vuosittain satoja kuolemia.

Nykyään pohditaan, tulisiko asetyylisalisyylihappoa käyttää jo ensimmäisen verenkiertohäiriön ehkäisemiseen vai pelkästään estämään tukosten uusiutumista jo sairastuneilla.

Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että jollei ihmisellä ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, asetyylisalisyylihappo ei hänen riskiään merkittävästi pienennä.

Lisäksi asetyylisalisyylihapolla on haittansa, sillä kaikki prostanoidien estymisen vaikutukset eivät ole edullisia. Mahalaukussa haponeritys lisääntyy ja voi ajan mittaan aiheuttaa haavautumista. Verisuonivaikutukset johtavat turvotukseen, verenpaineen nousuun ja verenpainelääkkeiden tehon heikkenemiseen. Keuhkoputket supistuvat, mikä voi pahentaa astmaa. Haavojen paraneminen voi hidastua. Verihiutaleiden lamaantuminen altistaa ruoansulatuskanavan ja aivojen verenvuodoille, mikä lisää kuoleman riskiä.

Parinkymmenen viime vuoden aikana asetyylisalisyylihaposta on yritetty kehittää parannettuja painoksia, joilla olisi toivotut vaikutukset tehostettuina mutta ilman haittoja. Merkittävää läpimurtoa ei toistaiseksi ole saavutettu.

Nykytilanteessa henkilöiden, joiden verisuonisairauksien riskitekijät ovat vähäiset, ei kannata käyttää asetyylisalisyylihappoa. He saavat siitä vain vähän lisähyötyä, mutta haittavaikutusten riski on  olemassa. Silloin käytön haitat voivat olla suuremmat kuin hyödyt.

Pertti Saloheimo on lääketieteen tohtori ja neurologian erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2014

Parantaja pajusta

Kuumetta ja särkyjä on ainakin muinais-Egyptin ja antiikin Kreikan ajoista asti lääkitty pajunkuorella, joka sisältää salisyylihappoa. Sitä saatiin eristetyksi kasveista laboratorioissa 1800-luvun alkupuoliskolla, mutta lääkkeenä se ärsytti limakalvoja. 1850-luvulla havaittiin, että asetyylin lisääminen tekee aineen lempeämmäksi.

1890-luvulla saksalainen kemisti Felix Hoffmann kehitti teolliseen tuotantoon soveltuvan salisyylihapon asetylointimenetelmän työnantajalleen Farbenfabriken vormals Friedrich Bayer & Compagnon -yhtiölle. Bayer antoi lääkkeelle nimen Aspirin, ja sen myynti alkoi vuonna 1899.

Nimessä A tuli asetyloinnista ja spir salisyylihappoa sisältävän mesi­angervon silloisesta tieteellisestä sukunimestä Spiraea. In oli yleinen lääkenimen pääte.

Aspirinin tavaramerkkisuoja kumottiin Britanniassa vuonna 1915, ja siitä lähtien aspiriinia on laajalti käytetty asetyylisalisyylihappovalmisteiden yleisnimenä.