Tampereen Näsilinnankadulla jaettiin ruokaa pahimman nälkä-ajan jälkeen huhtikuussa 1868. Kuva Vapriikki
Tampereen Näsilinnankadulla jaettiin ruokaa pahimman nälkä-ajan jälkeen huhtikuussa 1868. Kuva Vapriikki
Tällä vuosikymmenellä seistään Helsinginkadun leipäjonossa, eikä lama ota taittuakseen. Kuva Lehtikuva.
Tällä vuosikymmenellä seistään Helsinginkadun leipäjonossa, eikä lama ota taittuakseen. Kuva Lehtikuva.

1800-luvun nälkävuodet ja pörssiromahdukset noudattivat samoja vapaan markkinatalouden lakeja kuin nykylama. Myös Suomen valtio teki tuttuja virheitä.

Suomi kärsii yhä taantumaa, jonka laukaisi globaali finanssikriisi kuutisen vuotta sitten. Kukaan ei vieläkään tiedä, mitä meillä on pitkän lama- ja taantumakauden jäljiltä edessä. Sen vuoksi on hyvä syventää ymmärrystämme vertaamalla nykytilannetta aiempien talouskatastrofien jälkivaikutuksiin ja niistä pelastautumiseen.

Nykytalouden ymmärtämiseksi tarkastelu kannattaa aloittaa 1800-luvun loppupuoliskolta, sillä järjestelmä oli silloin pohjimmiltaan sama kuin nykyään.

Kriiseissämme ovat aina sekoittuneet ulkoa tulleet ja itse aiheutetut onnettomuudet. Näin tapahtui myös suurina nälkävuosina 1866–1867, jolloin kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä nääntyi nälkään ja tauteihin.

Tuon vuosikymmenen perustekijöissä on meille yllättävän paljon tuttua. Globalisaatio oli vauhdissa, moderni teollinen kapitalismi rantautui ydinalueilta Pohjolaan, ja brittivetoinen liberalismi avasi ja yhdisti Euroopan markkinoita. Silloin iski kansainvälinen finanssikriisi.

Samaan aikaan Suomeen iski ilmastokriisi. Pohjolaa koettelivat pikku jääkauden jälkijäristyksinä poikkeuksellisen oikukkaat säät. Ne katkaisivat 1700-luvulla alkaneen, viljelyä suosineen lämpenevän ilmastovaiheen. Tuli kato ja nälänhätä. Väes­tö lähti liikkeelle etsimään ruokaa ja työtä. Kulkijoiden mukana levisivät tappavat taudit.

Sadot olivat heikot myös Suomen lähialueilla, ja viljaa oli hankala hankkia, vaikka haluja ja varaa olisi ollut. Monilla toki oli. Nälkäkriisi tunnisti varallisuus- ja luokkaerot, jos kulkutauti ei eroja aina havainnutkaan.

Koossa olivat historioitsija Ian Morrisin teoksen Why the West Rules ”ilmestyskirjan ratsastajat”: ilmastonmuutos, muuttoliike, taudit ja valtion epäonnistuminen. Kymmentuhatvuotista maailmanhistoriaa hahmotelleen Morrisin mukaan samat tuhonkylväjät ovat aina paikalla, kun kovimmat kriisit iskevät tai yhteiskunnat sortuvat.

Valtio epäonnistuu

Valtiovalta ei kyennyt estämään kriisin syvenemistä katastrofiksi. Pahasta tahdosta, piittaamattomasta tyranniasta, poikkeuksellisesta taitamattomuudesta tai heikkou­desta ei ollut kyse, ei myöskään sotaan, korruptioon tai valtataisteluihin sortuneesta valtiorakennelmasta.

Arkisempia syitä olivat moraalis-ideo­logiset rajoitteet ja poliittiset tärkeysjärjestykset.

Vastikkeetonta julkista apua pidettiin alempia kansankerroksia turmelevana ja siksi vastuuttomana. Huoli moraalikadosta viivästytti hallitusvallan toimia.

Aktiivista kriisintorjuntaa pidättelivät 1860-luvulla myös myöhemmistä talouskatastrofeista tutut linjaukset:  Suomen Pankin vahvan markan politiikka ja kulutusvelkaa kammonnut kireä budjettipolitiikka.

Hatara liikennejärjestelmä varmisti kurjuuden. Kun ruokaa oli lopulta valtion ottamilla Rothschild-lainoilla saatavissa, sitä ei saatu ajoissa perille. Tieto ja tavara kulkivat hitaasti, merenkulku pysähtyi talvisin kokonaan, ja suuri osa sisämaasta oli tiettömien taipaleiden takana. Rautatiet, jäänmurtajat ja höyrylaivat tekivät vasta tuloaan.

Vahva markka vei perikatoon

Jo pelkät katovuodet ahdistivat liike-elämää, kun maalaisväestön ostovoima heikkeni. Lisäksi sodat ja kriisipesäkkeet herättivät epävarmuutta markkinoilla. Yhdysvaltain sisällissota ruokki kansainvälistä taantumaa nostamalla puuvillan hintaa. Se iski kustannuskriisinä kaukaisen Suomenkin ensimmäisiin suurteollisuuslaitoksiin.

Varsinaisesti kansainvälisen kriisin laukaisi sijoituskuplan puhkeaminen Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Kahden suuren rautatieyhtiön romahdus toukokuussa 1866 kaatoi lontoolaisen meklariliikkeen jättiläismäisine velkoineen ja vastuineen. Rahahanat sulkeutuivat, vararikot seurasivat toinen toistaan ja investoinnit pysähtyivät, aivan kuten 2008 ja niin usein muulloin.

Kevään 1866 rahakriisi Lontoon Cityssä säteili seuraavina vuosina Suomeenkin. Vientiteollisuuden tilaukset vähenivät, vientitulot putosivat, ja kotimaan kauppa hiljeni keskellä pahimman nälkäajan.

Yleisen surkeuden päälle tuli senaattori J. V. Snellmanin ja Suomen Pankin vahvan markan politiikka. Markka onnistuttiin 1865 irrottamaan heittelehtivästä Venäjän ruplasta ja sitomaan hopeaan, mikä johti valuutan arvon voimakkaaseen nousuun.

Vientiteollisuus oli vahvasta valuutasta epätoivoissaan. Finanssikriisin hiljentämässä laskusuhdanteessa se vei rippeetkin viennin kilpailukyvystä. Tilannetta kurjisti rahauudistusta tukenut luotonannon kireys, joka sulki rahahanoja hyväkuntoisiltakin liikkeiltä.

1990-luvun suureen lamaan johtanut kehityskulku on näissä suhteissa kuin kopio 1860-luvusta. Samoin konkurssiaalto, joka 1860-luvulla koetteli kovimmin kehityksestä  muutoinkin pudonnutta rautateollisuutta. Dominoefekti kaatoi takaussuhteiden ja luottotappioiden seurauksena myös elinkelpoisia toimijoita, niin kuin myös 1990-luvulla.

Höyrysahat kuin Nokia

Syvästä lamakuopasta noustiin yhtä montaa reittiä kuin sinne oli päädyttykin. Nopein apu tuli sääolojen paranemisesta, kun sadot palasivat siedettäviksi.

Finanssikriisin luoman epäluottamuk­sen väistyminen kohensi kansainvälisen kaupan suhdanteita. Niitä kuumensi 1870-luvun alussa Saksan ja Ranskan sodan jälkeinen rakentamisaalto, jonka harjalla suomalainen sahateollisuus palasi perinteisille länsimarkkinoilleen.

Megatrendinä kysyntää pitivät yllä nopea väestönkasvu, kiihtyvä kaupungistuminen ja voimakas teollistuminen koko Euroopassa.

Höyrysahojen läpimurrossa oli samaa kuin Nokian rakettimaisessa nousussa 1990-luvulla. Molemmat perustuivat vuosikymmenien valmisteluun, yllättivät aikalaiset lopulta tapahtuessaan ja vetivät koko Suomea taloudelliseen ja henkiseen nousuun.

Pitemmällä, vuosikymmenien aikajänteellä kriisistä kohosi rakenteiltaan tietoisesti ja tavoitteellisesti uudistunut Suomi.

Luova tuho toteutui

Rakennemuutoksista oleellisin oli pääelinkeinon eli maatalouden uudistaminen. Nälkäkriisi viimeistään osoitti, ettei viljanviljelyyn keskittynyt vanhakantainen maatalous kyennyt elättämään siitä riippuvaisia yhdeksää kymmenesosaa suomalaisista.

Tulevaisuus löytyi kaupallisesta karjataloudesta ja meijeriliikkeestä. Ne hakivat tuottonsa kotimaan kasvavien kaupunkien ja teollisuuskeskusten ohella Pietarin metropolista ja pian myös länsimarkkinoilta.

Luova tuho näyttäytyi myös rauta­teollisuudessa, kun ruukkien raunioilta alkoi nousta modernia konepajateollisuutta.
Uutta sysi liikkeelle suuri lähimarkkina Venäjä. Keisarikunnan kysynnän imussa syntyi ja laajeni ensin tekstiiliteollisuus ja sitten uudenaikainen paperiteollisuus. Viennin ja kaupallistuvan maatalouden luomat tulovirrat loivat hyvän kehää, jonka varassa kehittyi muun ohella uutta kulutustavarateollisuutta.

Valtio olisi ryhtynyt suuriin infrastruktuurihankkeisiin ilman talouskriisiäkin, mutta nälkävuosien traumaattiset kuljetuspulmat jouduttivat toteutusta. Rautatie, lennätin- ja puhelinyhteydet sekä jäänmurtajat tehostivat liikennejärjestelmää mullistavasti 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä.

Ilman tätä vallankumousta elinkeinoelämä olisi polkenut paikallaan. Ja ilman valtion ottamia suuria ulkomaisia luottoja rautatiet olisivat pääomaköyhässä maassa jääneet rakentamatta ja uusi teollisuus syntymättä.

Ulkomaista velkaa Suomelle järjestivät johtavat länsimaiset pankit, jotka vuosisadan loppupuolella arvioivat suuriruhtinaskunnan luottokelpoisuuden kansainväliseen huippukastiin, samaan viiteryhmään Skandinavian maiden ja Saksan kanssa, aivan kuten 2000-luvulla.

Suuriruhtinaskunnan luottojen riski­preemioita alensi turvallinen asema osana Venäjän imperiumia, mutta myös Suomen kehitysihme. Köyhä reunamaa nousi syvästä kriisistä pitkäaikaiselle kasvu-uralle vaikean sopeutumisen, rakenneuudistusten ja kasvavan maailmantalouden voimalla.

Kriisit eivät lopu

Tiedämme, että kriisit eivät tähän päättyneet. Wienin pörssin romahdus, Krach, keväällä 1873 ja sotakorvausmiljoonien ylikuumentaman Saksan talouden jäähtyminen iskivät niin ankarina, että ”kiiluvasilmäisten” pankinjohtajien väitettiin kuolleen sananmukaisesti nälkään.

Kuumentuneista suhdanteista ja niiden vakituisesta kumppanista keinottelusta syntynyt kriisi kaatoi yrityksiä kuin korttitaloja vetäen rahoittajia perässään. Wieniä seurasi 1873 New Yorkin pörssi, ja Lontoon pörssi romahti pian perässä.

Maailma musteni romahtavista kursseista, kohoavista koroista, konkurssiaalloista, itsemurhista, paljastuvista petoksista ja työttömyydestä. Kansainvälinen kauppa hiljeni, tehtaita lopetettiin, ja pankit vajosivat syvyyksiin.

Suomessa 1870-luvun finanssikriisi eteni tuttuja uria. Sahabuumia seurasi sahasurma, joka pyyhkäisi kartalta uusia velkavetoisia yrittäjiä ja uhkasi vakavaraisiksi tiedettyjä konkareitakin. Konkurssit ja pakkomyynnit seurasivat toistaan, ja lama laajeni viennistä koko talouteen.

Kaiken kukkuraksi vientiteollisuus sai maksaa vahvan markan politiikasta, aivan kuten vuosikymmen aiemmin. Tällä kertaa markka sidottiin hopean sijasta kultakantaan.

Seuraukset olivat kivuliaita lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä ne johtivat vakaan yleiseurooppalaisen rahajärjestelmän syntymiseen. Vakaus ja Euroopan syvenevä integraatio suosivat teollista kasvua.

1900-luvulla eri resepti

1900-luvun pahimmista lama- ja kriisikausista selvittiin eri reseptillä kuin vapaan ja kansainvälisen kapitalismin 1800- luvulla ja jälleen tällä vuosituhannella.

1800-luvulla jousti ja sopeutui kaikki muu paitsi kova ja vakaa valuutta. Vaikeu­det väistyivät ikään kuin luonnonmenetelmällä suhdanteiden kirkastuessa ja kansainvälisen kaupan kasvaessa.

Seuraavan vuosisadan maailmansodat ja niiden jälkeinen aika olivat katkos liberaalin markkinatalouden voittokulussa. Aikakausi 1914–1991 oli oikeastaan yhtä pitkää sotaa ja siksi valtiojohtoisuuden valtakautta. Maailmaa jakanut kylmä sota päättyi vasta Neuvostoliiton sortumiseen, ja sen aikana taloutta säännösteltiin ja suunniteltiin kaikkialla – ellei suorastaan käsketty, kuten kommunistisessa komentotaloudessa.

Itsenäisyyden ajan talouskriiseissä uusi, välittömästi tehoava lamalääke oli oman valuutan arvon alentaminen eli devalvaatio. Se laski suomalaisten tuotteiden hintaa maailmalla ja kiihdytti näin vientiä. Devalvaatioon turvauduttiin sotakriiseissä 1918 ja 1945, samoin rauhanajan suurissa lamoissa 1930- ja 1990-luvulla.

Vuonna 1918 Suomen oli pelastauduttava siihen asti jyrkimmästä talouden pudotuksesta. Ihme tapahtui kultakannasta irrotetun heikon markan ja teollisuuden uusien vientikartellien yhteisvoimalla.

Devalvoidun markan ja keskinäistä hintakilpailua kahlinneiden vientikartellien tuella teollisuus teki pakkotäyskäännöksen Venäjältä länsimarkkinoille. Muu Suomi nousi viennin vedossa.

Sama toistui globaalin finanssikriisin pyörteissä 1930-luvulla. Isompien talouk­sien perässä Suomi joutui syksyllä 1931 irrottautumaan kultakannasta jo toistamiseen ja hylkäämään pääpiirteissään 70 vuotta noudatetun opinkappaleen vakaasta valuutasta. Kartelleja ei tarvinnut uudestaan perustaa. Niistä oli tullut pysyvä rakenne suomalaiseen järjestelmään, joka murtui vasta 1990-luvun mullistuksissa.

Toisen maailmansodan talouskurimuksesta noustiin jälleenrakennuksella, valtiovetoisella teollistamisella ja markan devalvaatioilla, unohtamatta taaskaan teollisuuden voitokkaiden vientikartel­lien panosta.

Myös 1990-luvun lamasta selviämisen avain oli devalvaatio – ihan niin kuin vakaasta markasta väkisin kiinnipitäminen oli lamaa kärjistävä tekijä sekä 1990- että 1860-  ja 1870-luvulla.

Mikä nyt neuvoksi?

Nykyisen kriisin synty muistuttaa globaalissa dynamiikassaan hämmentävän paljon Wienin Krachia 1873 ja New Yorkin pörssiromahduksesta 1929 puhjennutta suurta lamaa. Kiinnostavaa on nähdä, millaisia eroja löytyy selviytymiskeinoista.

Yksi ero on ilmeinen. Mikään euromaa ei voi yksin pelastautua devalvaation avulla. Tätä nopeasti purevaa tuttua välinettä ei löydy enää Suomenkaan työkalupakista.

Toinenkin ero löytyy:  EU ja euromaat riensivät pelastamaan kriisin syntyvaiheissa etupäässä saksalaisia mutta myös muita suurpankkeja, siirsivät jättivastuut valtioille ja veronmaksajille ja aivan ilmeisesti pitkittivät ja pahensivat kriisiä. Näin ei tehty 1800-luvulla.

Suurin arvoitus on, odottaako meitä uusinta vuodelta 1931 eli kansainvälisen rahajärjestelmän sortuminen. Se vaara on viime aikoina vähentynyt, mutta ei poistunut.

Ehkä pääsemme pälkähästä sovelletulla 1800-luvun liberaalilla konseptilla, jota Euroopan unioni on oikeastaan noudattanutkin: sen mukaisesti puolustamme ensisijaisesti vakaata rahajärjestelmää, kärsimme asiaankuuluvasti laman tuskat ja toivomme vakauden päälle rakentuvaa uuden kasvun ihmettä.

Markku Kuisma on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2014

Tilaajille
Tietoliikennesatelliittien määrä kasvaa räjähdysmäisesti viimeistään 2020-luvulla. Kilpajuoksu avaruuden internetistä on alkanut. Kuva: Nasa
Tietoliikennesatelliittien määrä kasvaa räjähdysmäisesti viimeistään 2020-luvulla. Kilpajuoksu avaruuden internetistä on alkanut. Kuva: Nasa
Kymmensenttisiä kuutioita voi  liittää myös yhteen. Osa niistä varmasti välittää nettiliikennettä 2020-luvulla. Kuva: Nasa
Kymmensenttisiä kuutioita voi  liittää myös yhteen. Osa niistä varmasti välittää nettiliikennettä 2020-luvulla. Kuva: Nasa
OneWeb kaavailee kattavansa koko maapallon noin 650 satelliitilla. Kuva: OneWeb
OneWeb kaavailee kattavansa koko maapallon noin 650 satelliitilla. Kuva: OneWeb
03b tarjoaa jo laajakaistayhteyksiä Afrikkaan. Kuva: 03b
03b tarjoaa jo laajakaistayhteyksiä Afrikkaan. Kuva: 03b
SpaceX käyttää avaruusasemalennoilla koeteltuja avaruusaluksia. Kuva: Nasa
SpaceX käyttää avaruusasemalennoilla koeteltuja avaruusaluksia. Kuva: Nasa
Kokenut satelliittiyritys Iridium on rakentamassa uutta satelliittiparvea. Kuva: Iridium
Kokenut satelliittiyritys Iridium on rakentamassa uutta satelliittiparvea. Kuva: Iridium
Avaruussatelliittien pitää kiertää maapalloa matalalla, jotta netti toimii tarpeeksi nopeasti. 1. Geosynkroninen eli saman kohdan yllä pysyvä rata, noin 35 700 kilmetrin korkeudella. 2. Keskitason rata, 2 000- 35 700 kilometrin korkeudella. 3. Matala kiertorata, 180-2 000 kilometrin korkeudella.
Avaruussatelliittien pitää kiertää maapalloa matalalla, jotta netti toimii tarpeeksi nopeasti. 1. Geosynkroninen eli saman kohdan yllä pysyvä rata, noin 35 700 kilmetrin korkeudella. 2. Keskitason rata, 2 000- 35 700 kilometrin korkeudella. 3. Matala kiertorata, 180-2 000 kilometrin korkeudella.

Maan kiertoradalla netti vapautuu valtioiden asettamista rajoista.

Avaruuskilpa on saanut uuden muodon. Nyt ei ole kyse kylmästä sodasta eikä kilpajuoksusta Kuuhun. Nyt internet nousee avaruuteen.

Avaruuden kautta nettiyhteydet laajenevat nopeasti maapallon syrjäseuduille. Samalla ne, jotka hallitsevat internetin viestiliikennettä taivaalta, suojautuvat...

Tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Hyödynnä maksuton tutustumistilaus, niin pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita:

Tilaajille
Rikas Eurooppa joutuu miettimään tarkasti, miten perustella heikompiosaisten tulokkaiden torjumista. Kuva: Lehtikuva
Rikas Eurooppa joutuu miettimään tarkasti, miten perustella heikompiosaisten tulokkaiden torjumista. Kuva: Lehtikuva
Intiassa kastijärjestelmän pohjalle syntyneille sälytetään likaisimmat työt, kuten lannan levitys. Kuva: Getty Images
Intiassa kastijärjestelmän pohjalle syntyneille sälytetään likaisimmat työt, kuten lannan levitys. Kuva: Getty Images
Juutalaisia on alistettu ja vainottu niin paljon, että heillä on erityinen muistelupäivä historian suruille. Kuva: Getty Images
Juutalaisia on alistettu ja vainottu niin paljon, että heillä on erityinen muistelupäivä historian suruille. Kuva: Getty Images
Koko Afrikka on saanut ebolaleimaa, vaikka tauti riivaa vain länsinurkkaa. Kuva: Getty Images
Koko Afrikka on saanut ebolaleimaa, vaikka tauti riivaa vain länsinurkkaa. Kuva: Getty Images
Itä-Aasian eläintorien tautiriskien takia joissakin maissa on kartettu kaikkia kiinalaisia. Kuva: Getty Images
Itä-Aasian eläintorien tautiriskien takia joissakin maissa on kartettu kaikkia kiinalaisia. Kuva: Getty Images

Kautta aikain ihminen on löytänyt syntipukit sairauksiin oman yhteisönsä ulkopuolelta. Syytämme taudeista niitä, joita halveksimme.

Siitä lähtien, kun ebola keväällä 2014 nousi maailman puheenaiheeksi, monet afrikkalaistaustaiset ihmiset ovat joutuneet ennakkoluulojen kohteiksi. Yhdysvalloissa heitä on ebolapelon takia kiusattu kouluissa, heiltä on evätty pääsy työpaikoille, heille ei ole tarjoiltu ravintoloissa, eikä heitä...

Tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Hyödynnä maksuton tutustumistilaus, niin pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita: