Juomapullo suojaa sisältöään. Muovipullot ovat nykyään kolmanneksen kevyempiä kuin tullessaan markkinoille, mutta hiilihapotettu juoma säilyy niissä vain noin puoli vuotta. Muovi päästää lävitseen kaasuja, kuten ilman happea, minkä vuoksi juomat säilyvät huonommin kuin lasipullossa. Muovin voi tiivistää nanokokoisilla savipaloilla, joista syntyy tiiliseinän kaltainen rakenne. Tätäkin tiiviimpää muovista tulee, jos sen päällystää grafeenilla, mutta silloin hinta nousee vielä tätä nykyä liian korkeaksi. Kuvitus Jukka Fordell.
Käärepaperi tappaa bakteerit. Paperi on edullinen ja siksi paljon käytetty pakkausmateriaali. Se tarjoaa kuitenkin vain lyhytaikaisen suojan ja vaatii usein tuekseen kylmäsäilytystä. Paperin päällystäminen nanokokoisilla hopeahiukkasilla tekee siitä bakteereille mahdottoman ympäristön, sillä metalli hajottaa niiden solukalvon. Hopea-atomien liittäminen kuituihin on hankalaa, mutta ultraäänellä paperin pintaan juntattu nanohopea torjuu tehokkaasti muun muassa koli- ja stafylokokkibakteereja.
Antikalvo pystyy samaan. Z Polyetyleeni on nykyisten muovikelmujen ja -pussien perusmateriaali. Ruokien pakkaamiseen se sopii välttävästi: lähinnä jääkaapissa säilytettävien elintarvikkeiden muutamia päiviä kestävään suojaukseen. Muovin voi kuitenkin pinnoittaa bakteereja tuhoavalla kerroksella. Tarkoitukseen sopivat eräät veden puhdistukseen käytetyt kemikaalit, ja niitä tarvitaan hyvin vähän: milligramma riittää neliömetrille muovia. Lisäksi muovi ja antibakteerinen aine muodostavat lujan elektronisidoksen, jonka ansiosta suoja pysyy paikallaan, vaikka pakkausta rutistetaan.
Rasia varoittaa värillään. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä on parhaimmillaan valistunut arvaus, sillä ruoka voi olla pilalla ennen päiväyksen umpeutumista tai se voi olla käyttökelpoista sen jälkeenkin. Älykkäästi pakattua leikkelettä tai pastaa ei tarvitse haistella ja maistella, sillä elintarvikkeen kunnon näkee päältäpäin. Ruoka pakataan hapettomassa tilassa ja pakkauksen sisäpuoli pinnoitetaan titaanidioksidilla, joka on väritöntä, mutta muuttuu hapen vaikutuksesta siniseksi. Sininen väri kertoo, että pakkaus on joko vuotanut tai avattu. Mitä sinisempi kotelo, sitä kauemmin tuhoisa vaihe on jatkunut.
Radiotarra tekee hälytyksen. Kun elintarvikkeet vanhenevat, ne tuottavat pilaantumiskaasuja. Monet kasvit erittävät etyleeniä, ja lihasta ja kalasta huuruaa pistävän hajuisia amiineja. Alle euron hintainen mittari, joka koostuu nanohiiliputkesta, kuparista ja rfid-sirusta seuraa kaasun määrää ja varoittaa, kun pitoisuus lähenee pilaantumistasoa. Tunnistus perustuu eräiden metallien kykyyn hidastaa elektronien liikettä. Mitä enemmän pakkauksessa on pilaantumiskaasuja, sitä hitaammin elektronit etenevät. Siru lähettää tiedon vaarasta älypuhelimeen tai kaupan lukulaitteeseen.
Syötävä vähentää roskaa. Hyvä pakkaus on tietenkin kompostoituva. Kenties vielä parempi on syötävä pakkaus. Ajatus kuulostaa oudommalta kuin onkaan, sillä eihän monilla hedelmillä ja vihanneksilla ole muuta pakkausta kuin kuorensa, joka syödään. Vastaavalla tavalla monet elintarvikkeet voitaisiin pinnoittaa aineella, jonka voi pesun jälkeen pistellä poskeensa.Kokeita on tehty muun muassa hyytelöistä tutulla agarilla, liivatepohjaisella sellofaanilla ja kasveista valmistetulla vahalla. Kauppoihin ovat jo ehtineet jäätelöt ja jogurttijäädykkeet, jotka on päällystetty pähkinöistä tehdyllä pesunkestävällä kuorella. Tosin toistaiseksi tuotteet myydään ylimääräisen pahvipakkauksen kanssa, sillä elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaavat viranomaiset pohtivat vielä kantaansa syötäviin pakkauksiin.
Kuluttaja hyötyy, kun elintarviketeollisuus haluaa säästää raaka-aineita ja rahaa.
Ruokapakkauksilla on huono maine. Ne ovat epäkäytännöllisiä ja vaikeita avata. Ne tuhlaavat luonnonvaroja ja täyttävät kaatopaikkoja. Niistä saattaa kulkeutua elimistöön haitallisia aineita.
Toisaalta pakkaaminen suojaa ruokaa. Suomenkin kesän kosteassa lämmössä arimmat elintarvikkeet...
