Raakkujen tutkija räpiköi matalissa puroissa. Niistä löytyvät harvat elinvoimaiset populaatiot. Norjalainen Paul Aspholm laskee simpukoita vastavirtaan edeten, jottei sotke vettä. Kuvat: Panu Oulasvirta ja Juha Syväranta / Alleco Oy
Tämä on hyvin harvinainen näky: pieniä raakkuja isojen välissä. Tätä nykyä nuoret jokihelmisimpukat puuttuvat useimmista populaatioista, koska ne kärsivät herkästi veden likaisuudesta. Kuvat: Panu Oulasvirta ja Juha Syväranta / Alleco Oy
Suomujoen sinisen laguunin pohja näkyy selvästi. Vesi on kirkasta, koska lukemattomat raakut puhdistavat sitä koko ajan. Kuvat: Panu Oulasvirta ja Juha Syväranta / Alleco Oy
Raakun tuntomerkki ovat hengitysaukon eli sifon helttamaiset reunat. Järvisimpukalla, johon laji usein sekoitetaan, ne ovat ripsimäiset. Kuvat: Panu Oulasvirta ja Juha Syväranta / Alleco Oy
Panu Oulasvirta mittaa rannalla aikuista simpukkaa. Yleensä ne ovat 12–13-senttisiä. Joskus löytyy 16-senttisiäkin jötiköitä. Kuvat: Panu Oulasvirta ja Juha Syväranta / Alleco Oy
Pieni simpukka on viettänyt jopa seitsemän vuotta soraan kaivautuneena. Se selviää hengissä vain, jos joen pohjakerroksissa riittää happea. Kuvat: Panu Oulasvirta ja Juha Syväranta / Alleco Oy
Vaikka jokihelmisimpukka on todellinen luonnon hyväntekijä, sillä menee Suomessa surkeasti
R aakkuja eli jokihelmisimpukoita sinnittelee vielä ainakin 120:ssa Suomen joessa, tai oikeastaan purossa. Paikoin esiintymät ovat runsaita: suurimmissa kaksisataatuhatsuinen simpukkamatto peittää pohjaa. Mutta melkein kaikki populaatiot ovat vanhainkoteja.
Ne ovat hitaasti häviämässä...
