Kuva Shutterstock.
Kuva Shutterstock.

Ylellisyystarvike toi valoa pimeyteen vain suurimpina juhlapyhinä.

Pimeinä talvi-iltoina on mukava sytyttää kynttilä. Sen liekki valaisee ja muistuttaa elämän jatkumisesta. Kynttilällä on kristinuskossa monia vertauskuvallisia merkityksiä. Ilmeisesti myös kynttilät esineinä ovat tulleet suomalaisille tutuiksi kirkon välityksellä.

Sana kynttilä on keskiaikainen laina skandinaavisista kielistä, joiden  kyndel tai kyndill juontuu latinan sanasta candela. Raamattua luettiin keskiajalla latinankielisenä käännöksenä, joten monet raamatulliset sanat ovat peräisin latinasta tai latinan välityksellä Raamatun alkukielistä.

Kynttilä ja kynttilänjalka mainitaan jo Agricolan teoksissa. Lisäksi Agricolalla on lamppu, joka on lainattu ruotsin sanasta lampa. Sen lähtökohta on kreikan  lampás ’soihtu’. Agricolalla lamppu tarkoitti savesta valmistettua öljylamppua, jonka valo symboloi onnea, elämää ja toimintaa. Pohjolassa on Agricolan aikana voitu käyttää öljylamppuja lähinnä rannikolla, jossa oli tarjolla hylkeenrasvasta keitettyä traaniöljyä polttoaineeksi.

Useimpien suomalaisten pirttiä valaisi liedessä palava tuli tai pihtiin pistetty päre 1800-luvulle asti. Päre on omaperäinen luomus, joka on samaa juurta kuin pärähtää-verbi. Sellainen ääni syntyi, kun mäntypöllistä kiskottiin parin millin paksuisia säleitä. Kynttilöitä osattiin kyllä valmistaa lampaan rasvasta eli talista, mutta ne olivat ylellisyystarvikkeita, joita raaskittiin polttaa vain suurimpina juhlapäivinä. Muodoltaan vanhakantaisesta, ihmettelyä ilmaisevasta huudahduksesta ”Voi taivahan talikynttilät” käy ilmi sekä kynttilöiden valmistusaine että niiden korkea kirkollinen status.

Valaistuksen uusi aika alkoi Suomen maaseudulla 1800-luvun lopulla, kun käyttöön tulivat pienet lasittomat peltilamput eli tuikut. Nimi oli johdettu heikolla liekillä palamista merkitsevästä verbistä tuikuttaa. Myöhemmin tuikku on erikoistunut pienen kynttilän tai kynttilälyhdyn merkitykseen.

Suomen kielessä on vanhastaan ollut toinenkin tuikku-sana, pistämistä tai viskaamista merkitsevästä tuikata-verbistä johdettu tuikku. Sitä on käytetty viinaryypyn merkityksessä. Tunnettu sanonta on ”tuikku murheeseen”. Tuikku olisi erinomainen käännösvastine yhdellä kulauksella nautittavaa terävää alkoholijuomaa merkitsevälle shotti-sanalle. Suosittelen!

Kaisa Häkkinen on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2014