Itämaisen sadun prinssit osasivat kuvailla kameliyksilön sen satunnaisista kulkujäljistä. Kuvat Shutterstock.
Itämaisen sadun prinssit osasivat kuvailla kameliyksilön sen satunnaisista kulkujäljistä. Kuvat Shutterstock.
Louis Pasteur tiesi, että tutkijan pitää osata  odottaa odottamatonta ja reagoida siihen viisaasti.
Louis Pasteur tiesi, että tutkijan pitää osata  odottaa odottamatonta ja reagoida siihen viisaasti.

Erikoinen ja odottamaton voi osoittautua arvokkaaksi löydöksi.

Tieteellisen läpimurron ääreltä laboratoriosta on harvoin kajahtanut riemukas ”Heureka!”. Todennäköisemmin sieltä on kuulunut epäuskoinen mutina: ”Hmm, tämäpä erikoista…” Tutkija on törmännyt mullistaviin ajatuksiin ja keksintöihin ollessaan matkalla aivan muualle.

Monesti keksintö ei ole ollut aivan puhdas vahinko, vaan asiat on pitänyt osata yhdistää oikea-aikaisesti. Jotta tunnistaisi yllätyksen arvon, löytäjällä täytyy olla aiheestaan laaja tietämys. Kuten ranskalainen kemisti Louis Pasteur 1800-luvulla sanoi, sattuma suosii vain asiaan perehtynyttä mieltä.

Tällaisten tapahtumien kuvaamiseen sattuma ei välttämättä olekaan paras sana. Erityisesti englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään termiä serendipity, serendipisyys, kun tarkoitetaan odottamattomia löytöjä tilanteissa, joissa alkujaan tavoiteltiin muuta.

Serendipisyys-termi juontaa vanhasta persialaisesta sadusta, joka kertoo Serendipin eli nykyisen Sri Lankan kolmesta terävä-älyisestä prinssistä. Nokkeluutensa ja päättelykykynsä ansiosta he löysivät jatkuvasti asioita, joita eivät olleet etsineet.

Prinssit esimerkiksi osasivat tarkasti kuvailla aavikolla kulkeneen kamelin pelkkien jälkien perusteella. He havaitsivat, että ruohikko oli syöty vain sorkanjälkien vasemmalta puolelta ja maassa oli kamelin hampaan kokoisia pureskellun ruohon palasia. He päättelivät, ettei kameli nähnyt oikealla silmällään ja että siltä oli mahdollisesti pudonnut hammas. Kamelin yhden jalan jäljet näkyivät muita heikommin, mistä prinssit päättelivät sen ontuvan.

Joskus sattumaa vain löytäjä

Jotkin sattumalöydöt ovat luonnonilmiöi­tä eli sinänsä olemassa ja löydettävissä. Vaikka esimerkiksi radioaktiivisuuden ja usean alkuaineen löytämiseen liittyy serendipisyyttä, oli vain ajan kysymys, koska ne keksitään. Sattumanvaraisena voi pitää ennemminkin sitä, kuka sai kunnian.

Painovoimanlain keksineen Isaac Newtonin (1643–1727) kerrotaan saaneen idean istuskellessaan puun alla, kun omena putosi maahan. Omenan putoaminen oli arkinen ilmiö ja tapahtunut lukemattomia kertoja ennenkin, mutta vasta luonnontieteitä ja matematiikkaa opiskelleen Newtonin mielessä se aiheutti oivalluksen.

Kaikki sattumalöydöt eivät välttämättä koidu ihmiskunnan hyväksi. Esimerkiksi psykedeelinen huume lsd löytyi vahingossa, kun tutkittiin viljoissa esiintyvää sienikasvia, torajyvää. Sen verisuonia supistavista alkaloideista etsittiin lääkeaine-ehdokkaita muun muassa kivunlievitykseen. Sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann muokkasi alkaloideja ja muiden johdannaisten ohessa syntetisoi lsd-25:ksi nimetyn yhdisteen vuonna 1938. Viisi vuotta myöhemmin hän palasi migreenilääkettä kehittäessään yhdisteen pariin, sai sitä iholleen vahingossa ja havaitsi sen hallusinogeeniseksi.

Monet keksinnöt kuitenkin todella ovat onnekkaita sattumia tai vahinkoja, jotka löytäjänsä terävä-älyisyyden ansiosta johtavat hyödyllisiin uutuuksiin. Esimerkiksi keinomakeutteet, Post-it-laput tai mikroaaltouunin käyttö ruoanvalmistuksessa olisivat voineet jäädä löytämättäkin.

Tulokset pelastaneet henkiä

Lääketieteellisistä sattumalöydöistä tunnetuin lienee penisilliini. Se keksittiin vuonna 1928, kun antibiootteja tuottava home sattui pilaamaan Alexander Flemingin bakteeriviljelmän. Sittemmin bakteereja tuhoavat antibiootit ovat pelastaneet miljoonia ihmisiä.

Luultavasti vielä antibioottejakin tehokkaampia ihmishenkien pelastajia ovat olleet rokotukset. Rokottamisen keksimiseen ei liity yhtä hurmaavaa sattumaa kuin penisilliinin löytämiseen, serendipistä tarkkanäköisyyttä ja asioiden yhdistelyä kyllä.

Isorokko oli vitsaus, joka oli kiusannut ihmiskuntaa historian alkuhämäristä asti. Varhaisimmat todisteet isorokon arvista on löydetty egyptiläisistä muumioista tuhansien vuosien takaa. Tauti on raportoitu myös muinaisissa sanskritin- ja kiinankielisissä kirjoituksissa noin vuonna 1000 eaa., ja se aiheutti toistuvia epidemioi­ta. Saksalaisen sananlaskun mukaan rakastumiselta ja isorokolta ei säästynyt kukaan. Kuolleisuus oli jopa 30 prosenttia, ja taudin selättäneet saivat usein pysyviä rokonarpia ihoonsa ja saattoivat sokeutua.

Yleisesti tiedettiin, että isorokosta selvinneet tulivat taudille immuuneiksi, ja jo 430 eaa. heitä kutsuttiin hoitamaan sairastuneita. Lisäksi tiedettiin, että isorokkoa vastaan voi suojautua inokulaatiolla eli istuttamalla rokkoa: sairaan isorokkopaiseesta otettiin märkää veitseen, jolla viillettiin haava käteen tai jalkaan.

Rokonistutusta harjoitettiin Euroopassa vasta 1700-luvulla mutta Intiassa ilmeisesti jo 50-luvulla eaa. Operaatio ei ollut aivan riskitön. Se saattoi lievän sijaan aiheuttaa vakavan rokkoreaktion ja lisäksi levittää kuppaa ja muita tauteja.

Pitkään oli myös tiedossa, että lehmärokon sairastaneet eivät saaneet isorokkoa. Tämän kuuli teinipoikana eräältä karjakolta Edward Jenner (1749–1823), englantilainen lääkäri ja monipuolinen luonnontieteilijä, jota pidetään rokotusten isänä. Hänet itsensä oli inokulaatiolla suojattu isorokkoa vastaan kahdeksanvuotiaana.

Lääkärintyössään Jenner yhdisti tiedot. Vuonna 1796 hän karjakon käsitykseen luottaen istutti kahdeksanvuotiaaseen poikaan ensin lehmärokon ja pari kuukautta myöhemmin isorokkoa. Kuten Jenner oli olettanut, poika ei sairastunut. Jenner kehitti isorokolta suojaavan lehmärokon istutusmenetelmän ja julkaisi sen 1798. Vähemmän riskialttiina se pian syrjäytti aikaisemman rokonistutuksen.

Muoveihin törmätty toistuvasti

On mielenkiintoista pohtia, minkälainen maailmamme olisi, jollei muoveja olisi keksitty. Toisaalta niin moni muovi on keksitty vahingossa – ja jotkin jopa moneen kertaan – että ehkä niidenkin oli ”pakko” löytyä.

Ensimmäiset keinotekoiset muovit keksittiin sattumalta: selluloidi vuonna 1863 ja silkin korvike raion 1898. Vastaavasti yllättivät muun muassa tekosilkki nailon sekä polyeteeni, joka nykyisin on käytetyin muovin raaka-aine.

Saksalainen kemisti Hans von Pechmann valmisti polyeteeniä vahingossa vuonna 1898 kuumentaessaan diatsometaania. Sittemmin polyeteeni löydettiin useasti uudelleen, mutta valkealle, vahamaiselle materiaalille ei nähty juuri käyttöä.

Vasta kun brittiläisen ICI-yhtymän kemistit Eric Fawcett ja Reginald Gibson olivat vuonna 1933 tuottaneet polyeteeniä – jälleen vahingossa – kuumentaessaan eteeniä ja bentsaldehydiä, tuotetta keksittiin käyttää eristeenä. Sitä hyödynnettiin toisen maailmansodan aikana muun muassa sukellusveneiden kaapeleissa ja tutkalaitteissa.

Sodan jälkeen tieto polyeteenistä vapautettiin yleiseen käyttöön, ja muun muas­sa muuan yhdysvaltalainen Earl Tupper sai päähänsä muotoilla polyeteenistä astioita.

Vahinkoja voi houkutellakin

Kenties jokainen tutkija toivoo tekevänsä keksinnön, joka mullistaa tieteen tai arjen. Kemian tutkimuksessa odottamattomien reaktioiden uskotaan olevan jopa melko yleisiä. Ne ovat kuitenkin usein pieniä sivureaktioita, ja siksi niiden havaitseminen ja niiden käyttömahdollisuuksien tunnistaminen on kovin harvinaista.

Toisaalta on epäilty, että tuttujen, moneen kertaan koluttujen reaktioiden sivutuotteina tuskin löytyy uusia, jotka mullistaisivat kemikaalien valmistuksen samalla tavalla kuin tärkeimmät 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla löydetyt reaktiot. On keksittävä jotain uutta myös uuden löytämiseen.

Ryhmä yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston tutkijoita onkin kehittänyt menetelmän, jolla voi nopeasti synnyttää uusia, sattumanvaraisia reaktioita. Menetelmä perustuu täysin automatisoituun prosessiin, jossa pystyy tuottamaan ja alustavasti analysoimaan tuhansia reaktioita joka päivä. Siinä hyödynnetään ”robottikäsiä” eli automatisoituja syntetisaattoreita ja nykyaikaisia herkkiä analyysimenetelmiä.

Menetelmässä käytetään lähtöaineina yksinkertaisia orgaanisia yhdisteitä. Sattumanvaraisia reaktioita etsitään yhdistämällä lähtöaineita, joiden ei tiedetä reagoivan keskenään, sekä reaktioita nopeuttavia katalyyttejä. Tulokset analysoidaan alustavasti automaattisella kaasukromatografialla ja massaspektrometrialla.

Kun analyysi paljastaa lähtöaineista muodostuneen jotain, se otetaan lähempään tarkasteluun. Onko kyseessä uusi, ennen tuntematon reaktio? Onko se mielenkiintoinen tai tärkeä? Jos vastaus on kyllä, tehdään lisätutkimuksia.

Ryhmä on valinnut kohteekseen valokemialliset eli sähkömagneettisen säteilyn aikaansaamat reaktiot, joita on tähän mennessä tutkittu melko vähän. Robottikädet puurtavat tuhansia reaktioita joka päivä, ja tutkimuksen johtajan David MacMillanin mukaan noin joka toinen tai kolmas päivä löytyy jotain, mikä otetaan lähempään tarkasteluun. Tuloksia on jo julkaistu muun muassa Science-lehdessä.

Monika Pohjoispää on tuore kemian tohtori, jonka väitöskirjan keskeiset löydökset olivat luonteeltaan serendipiset.
Tieteen päivät to 8.1. klo 10–12, Helsingin yliopisto, päärakennus, pieni juhlasali (4.krs.)
Serendipisyys – tieteellinen ilmiö termin takana, Leena Salmi, professori, Turun yliopisto.
Onnekkaiden oivallusten historiaa, Hannu Salmi, professori, Helsingin yliopisto.
Maailmanpatentti. Miten pälkähti päähän hitsata lasia? Ville Hevonkorpi, diplomi-insinööri, toimitusjohtaja, Primoceler Oy.
Näkökulman vaihtuminen ja vaihtaminen, Antti Mattila, lääketieteen tohtori.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2015

Kemiallinen kätisyys, 1848

Joistakin yhdisteistä on kaksi molekyyliversiota, jotka ovat toistensa peilikuvat kuin oikea ja vasen käsi. Tällainen symmetrian ero vaikuttaa pieneltä mutta on tärkeä erityisesti biologisissa ympäristöissä, jotka myös ovat epäsymmetrisiä. Esimerkiksi askorbiinihapon peilikuvamuodoista toinen on C-vitamiini mutta toisella ei ole vitamiinivaikutusta.

Surullinen esimerkki peilikuvamuodoista on talidomidi, jolla 1950-luvun lopulla lääkittiin raskauspahoinvointia. Yhdisteen toinen muoto oli tehokas pahoinvoinnin estäjä, mutta toinen aiheutti alkiossa epämuodostumia. Syy keksittiin vasta 20 vuotta myöhemmin.

Ensimmäiset oivallukset molekyylien epäsymmetrisyyksistä tehtiin kuitenkin jo 1800-luvun puolivälissä.

Vuonna 1848 nuori ranskalainen kemian tohtori Louis Pasteur huomasi, että rypälehaposta muodostui kahdenlaisia kiteitä. Mikroskoopin ja pinsettien avulla hän erotti ne toisistaan. Tehtyään erotetuista kiteistä liuokset hän havaitsi, että toiset kiteet kiersivät tasopolaroidun valon tasoa vasemmalle ja toiset oikealle.

Näihin kokeisin, joilla Pasteur ensimmäisenä osoitti molekyylien epäsymmetrisyyden olemassaolon, johti kaksi onnekasta sattumaa.

Pasteur ensinnäkin sattumalta valitsi tutkittavaksi rypälehapon suoloista liki ainoan, jonka peilikuvamuodot kiteytyvät erilaisiksi ja mekaanisesti eroteltaviksi. Lisäksi sellainen kiteytyminen tapahtuu vain alle 26 asteessa. Viileys riitti, koska Pasteur nosti astian ikkunalaudalle yöksi.

Makeutusaine sakariini, 1878

Yhdysvaltalaisessa Johns Hopkinsin yliopistossa Constantin Fahlberg tutki 1870-luvulla kivihiilitervan sisältämiä yhdisteitä. Erään kerran Fahlberg oli laboratoriossa saanut käsilleen kemikaalia ja unohtanut peseytyä ennen ateriaa. Leipä maistui tavattoman makealta. Kun sama makeus oli myös hänen lautasliinassaan ja juomalasissaan, hän tajusi sen tarttuneen käsistä.

Fahlberg juoksi laboratorioon ja maistoi kaikkien päivän aikana käsittelemiensä astioiden sisältöä, kunnes löysi etsimänsä makean. Onneksi mikään ei ollut myrkyllistä! Ensimmäinen keino­makeuttaja sai nimen sakariini.

Läpivalaiseva röntgensäteily, 1895

1800-luvun loppupuolella moni fyysikko oli kiinnostunut ”katodisäteistä”: lasiputken seinämät alkoivat hehkua valoa, kun putkeen purkautettiin suurjännitteisiä sähkövarauksia. Näiden kokeiden myöhempiä käytännön sovelluksia ovat olleet loistelamput ja television kuvaputki.

Saksalainen fyysikko Wilhelm Conrad Röntgen löysi katodisädeputkella sattumalta vuonna 1895 sähkömagneettisen säteilyn lajin, joka on näkyvää valoa lyhyt­aaltoisempi.

Katodisäteiden tiedettiin liikkuvan normaalioloissa vain pari senttimetriä tyhjiöputken ulkopuolella. Röntgen kuitenkin havaitsi, että kun katodiputki oli päällä, pimeässä huoneessa hohti pieni fluoresoiva varjostin yli metrin päässä säteilylähteestä. Katodisäteet eivät sinne asti yltäneet, joten hän tajusi keksineensä uuden ilmiön.

Röntgen tutki uutta säteilyä kuumeisesti ja huomasi, että se tunkeutui paperin, puun, käden ja ohuen metallikalvon läpi. Hän ei täysin ymmärtänyt löydöstään ja kutsui sitä siksi X-säteiksi.

Säteily jätti jälkiä valokuvausfilmille, minkä merkitys lääketieteelle oivallettiin pian, ja röntgenlaitteet otettiin välittömästi käyttöön sairaaloissa. Röntgen sai ensimmäisen fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 1901.

Antibiootti penisilliini, 1928

Tarina kertoo, miten 1920-luvulla skotlantilainen bakteriologi Alexan­der Fleming alkoi lomalta palattuaan siivota laboratoriota. Ennen lomaa hän oli pinonnut bakteerikasvatusalustoja työpöydän laidalle, jotta kollegalla olisi tilaa hänen poissa ollessaan.

Fleming kävi pinoa läpi ja huomasi, että yhdessä stafylokokkiviljelmässä oli outo, bakteerikasvustosta puhdas alue. Puhtaan alueen keskellä oli homeläiskä. Hän tunnisti homeen Penicillium-sieneksi, jonka itiö oli joutunut viljelmään vahingossa. Kun homesieni oli alkanut kasvaa, sen ympäriltä olivat stafylokokkibakteerit hävinneet.

Aikaisempi sattuma esti Flemingiä heittämästä maljaa tiskiin ja tuhoamasta arvokasta löydöstä.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Fleming oli työskennellyt sotasairaalassa Ranskassa. Antiseptisena aineena käytettiin tuolloin fenolia, joka tappoi paitsi bakteereja myös valkosoluja, mikä hänen havaintonsa mukaan vahingoitti elimistön omaa puolustusjärjestelmää.

Sodan päätyttyä Fleming jatkoi tutkimusta. Kerran hän työskenteli kovin flunssaisena, ja vuotavasta nenästä putosi tippa bakteeriviljelmään. Seuraavana päivänä hän huomasi bakteerien kadonneen maljalta, johon pisara oli pudonnut, ja tajusi, että oli mahdollista löytää aine, joka tappaa bakteereja mutta ei samalla vahingoita ihmisen elimistöä.

Fleming nimesi löytämänsä entsyymin lysotsyymiksi. Se tehosi vain melko vaarattomiin bakteereihin mutta auttoi häntä ymmärtämään myöhemmän sattuman merkityksen.

Tekosilkki nailon, 1936

Yhdysvaltalaisessa kemianteollisuuden yrityksessä DuPontissa tutkittiin 1900-luvun alussa luonnonpolymeerien, kuten selluloosan, silkin ja kumin, rakennetta, jotta voitaisiin luoda niiden kaltaisia tekomateriaaleja.

Wallace Hume Carothersin johtama tutkimusryhmä kehitti muun muassa neopreenin, ensimmäisen synteettisen kumin, vuonna 1931.

Monet kokeet tekosilkin tuottamiseksi olivat kuitenkin epäonnistuneet, ja Carothers oli luovuttamassa. Ryhmä oli keksinyt polyamidin, nailonin, jolla oli samanlainen rakenne kuin silkillä, mutta muuten sillä ei näyttänyt olevan kovin käyttökelpoisia ominaisuuksia.

Kemisti Julian Hill huomasi, että kun erästä pehmeämpää polymeeriä keräsi lasisauvan päähän ja veti irti massasta, aine venyi ja muuttui ulkonäöltään silkkimäiseksi. Kerran Carothersin ollessa poissa laboratoriosta Hill tovereineen päätti hieman pelleillä ja kokeilla venymisen rajoja. He ottivat ainetta lasisauvan päähän, juoksivat käytävälle ja venyttivät aineen säikeeksi. Samalla he tajusivat, että venytettäessä polymeerin molekyylit järjestyivät uudelleen ja tuotteen kestävyys lisääntyi.

Pelleilyssä käytetty aine ei soveltunut tekstiilikäyttöön, mutta nailon soveltui erinomaisesti. DuPont patentoi kemis­tiensä pöljäilystä vahingossa keksityn kylmävetomenetelmän, ja ensimmäiset nailonsukat tulivat myyntiin toukokuussa 1940.

Pinnanliukastaja Teflon, 1938

DuPontissa kehitettiin myös jäähdytysaineita. Näitä tutkimuksia varten nuori kemian tohtori Roy J. Plunkett valmisti tetrafluori­eteenikaasua ja varastoi sen kaasusäiliöihin. Kun hän myöhemmin avasi säiliön venttiilin, ulos ei tullut mitään. Venttiili oli kuitenkin kunnossa, ja säiliön piti painonsa perusteella olla täynnä kaasua.

Asia vaivasi Plunkettia, ja hän sahasi säiliön halki tutkiakseen sitä. Sisältä löytyi vaaleaa jauhetta. Kaasumaisen aineen molekyylit olivat reagoineet keskenään ja linkittyneet kiinteäksi polymeeriksi. Vahamaisella aineella oli epätavallisia ominaisuuksia. Se oli halutonta reagoimaan esimerkiksi happojen tai emästen kanssa tai valon vaikutuksesta. Lisäksi se oli hyvin liukasta.

Aluksi vaikutti, ettei teflonia voisi kaupallistaa, koska se oli liian kallista. Toinen maailmansota kuitenkin auttoi teflonin kehittelyssä, sillä sotateollisuus tarvitsi atomipommia varten tiivistemateriaalia, joka kestäisi voimakkaasti syövyttäviä uraaniyhdisteitä. DuPont tuotti teflonin ensin tähän käyttöön, ja vasta sodan jälkeen suuri yleisö sai kuulla aineesta.

Ensimmäiset teflonpäällysteiset paistinpannut ja kakkuvuoat tulivat markkinoille 1960. Teflonia käytetään myös avaruuspuvuissa ja -aluksissa. Lisäksi teflon on yksi harvoista aineista, joita ihmiselimistö ei hylji, joten sitä käytetään tekoniveliin ja sydänläppiin.

Tarranauha Velcro, 1941

Sveitsiläinen George deMestral huomasi kävelyretkellä, että sappiruohon siemeniä oli tarttunut hänen takkiinsa. Hän alkoi nyppiä niitä irti ja ihmetteli, miten ne olivat niin tiukassa. Hän tutki siemeniä mikroskoopilla ja havaitsi niiden olevan täynnä koukkuja, jotka olivat tarttuneet kankaan silmukoihin.

deMestral alkoi kehitellä sappiruohoa jäljittelevää kiinnityssysteemiä. Ny­kyään tarranauhat ovat käytössä kaikkialla lasten tarrakengistä avaruusaluksiin. Tarranauha sai nimen Velcro ranskan kielen sanoista velours, sametti, ja crochet, koukku.

Lämmittävät mikroaallot, 1946

Mikroaaltoja ei alun perin keksitty nopeaan ruoanlaittoon, vaan kehitettäessä toisen maailmansodan aikaan tutkajärjestelmiä yhä tehokkaammiksi.

Brittiläisen Birminghamin yliopiston tutkijat John Randall ja Harry Boot kehittivät magnetronia, mikroaaltoja tuottavaa laitetta, joka tutkasysteemiin asennettuna auttoi havaitsemaan pommikoneet. Britit jakoivat magnetroniosaamisensa amerikkalaisten kanssa, ja keksintö auttoi liittoutuneita suuresti sodassa Saksaa ja Japania vastaan.

Sodan jälkeen yhdysvaltalaisen sotateollisuusyrityksen Ray­theon Companyn tutkija Percy­ LeBaron Spencer huomasi, että tutkan mikroaallot sulattivat suklaapatukan hänen taskuunsa. Tutkimukset osoittivat, että mikroaallot nostivat monien ruokien sisälämpötilan huomattavasti nopeammin kuin perinteinen uuni, ja ensimmäinen kaupallinen mikroaaltouunimalli tuli markkinoille vuonna 1954.

Liimalappu Posti-it, 1974

Idean liimalappuihin sai Arthur Fry vuonna 1974. Hän työskenteli 3M-yhtiön tuotekehitysosastossa ja harrastuksenaan lauloi kirkkokuorossa. Hän merkitsi paperisuikaleilla laulukirjaan tarvittavat kohdat ja harmistui niiden putoillessa kirjan välistä. Kerran hän muisti, että muutamaa vuotta aiemmin kollega Spencer Silver oli kehittänyt liiman, joka melkein piti. Liimalle, joka ei liimannut kunnolla, ei ollut löytynyt käyttöä ennen tätä. Fry kehitteli liimaa edelleen saadakseen siitä riittävän pitävän, mutta helposti irtoavan ja tahraamattoman.

Erektiolääke Viagra, 1998

Lääkeyhtiö Pfizer kehitteli verisuonia laajentavasta sildenafiilista lääkettä verenpaineen ja rasitusrintakivun hoitoon. 1990-luvun alussa lääke-ehdokasta testattiin vapaaehtoisilla ja havaittiin hankaluuksia. Aine vaikutti elimistössä vain vähän aikaa, ja kun sitä jatkuvan vaikutuksen saamiseksi otettiin kolmesti päivässä, osa valitti lihaskipuja.

Aineelta kuitenkin raportoitiin toinenkin odottamaton sivuvaikutus: useat miehet kertoivat erektionsa parantuneen.

Tutkimus sai uuden suunnan, ja vuonna 1998 markkinoille tuli ensimmäinen syötävä erektiolääke.

Biohajoava kipsi Woodcast, 2006

Helsingin yliopistossa vuonna 2005 Petro Lahtinen oli juuri väitellyt katalyyttikemian tohtoriksi ja Antti Pärssinen viimeisteli omaa urakkaansa. Vuosien tutkimuksen jäljiltä toisella oli puuhaketta sellunvalkaisuprojektista ja toisella biohajoavaa muovia. Tutkijat miettivät, voisiko niistä syntyä jotain yhdessä.

Ennakkoluulottomien kokeiden onnekkaana tuloksena syntyi puukomposiitti, joka huoneenlämmössä on kovaa ja lämmitettynä kuin muovailuvahaa.

Lahtinen ja Pärssinen ajattelivat materiaalin sopivan esimerkiksi luukirurgiaan ja esittelivät sen ortopedian ammattilaiselle, joka näki mahdollisuudet kipsauksessa. Onbone Oy perustettiin 2008, ja sittemmin myrkyttömät ja biohajoavat Wood­cast-tuotteet ovat mullistaneet kipsausmarkkinat.

Kevyt kipsimateriaali esimerkiksi päästää lävitseen röntgensäteet, joten sitä ei tarvitse poistaa kuvauksen ajaksi toisin kuin perinteisiä kalkki- tai lasikuitupohjaisia kipsejä.

Tilaajille
Tietoliikennesatelliittien määrä kasvaa räjähdysmäisesti viimeistään 2020-luvulla. Kilpajuoksu avaruuden internetistä on alkanut. Kuva: Nasa
Tietoliikennesatelliittien määrä kasvaa räjähdysmäisesti viimeistään 2020-luvulla. Kilpajuoksu avaruuden internetistä on alkanut. Kuva: Nasa
Kymmensenttisiä kuutioita voi  liittää myös yhteen. Osa niistä varmasti välittää nettiliikennettä 2020-luvulla. Kuva: Nasa
Kymmensenttisiä kuutioita voi  liittää myös yhteen. Osa niistä varmasti välittää nettiliikennettä 2020-luvulla. Kuva: Nasa
OneWeb kaavailee kattavansa koko maapallon noin 650 satelliitilla. Kuva: OneWeb
OneWeb kaavailee kattavansa koko maapallon noin 650 satelliitilla. Kuva: OneWeb
03b tarjoaa jo laajakaistayhteyksiä Afrikkaan. Kuva: 03b
03b tarjoaa jo laajakaistayhteyksiä Afrikkaan. Kuva: 03b
SpaceX käyttää avaruusasemalennoilla koeteltuja avaruusaluksia. Kuva: Nasa
SpaceX käyttää avaruusasemalennoilla koeteltuja avaruusaluksia. Kuva: Nasa
Kokenut satelliittiyritys Iridium on rakentamassa uutta satelliittiparvea. Kuva: Iridium
Kokenut satelliittiyritys Iridium on rakentamassa uutta satelliittiparvea. Kuva: Iridium
Avaruussatelliittien pitää kiertää maapalloa matalalla, jotta netti toimii tarpeeksi nopeasti. 1. Geosynkroninen eli saman kohdan yllä pysyvä rata, noin 35 700 kilmetrin korkeudella. 2. Keskitason rata, 2 000- 35 700 kilometrin korkeudella. 3. Matala kiertorata, 180-2 000 kilometrin korkeudella.
Avaruussatelliittien pitää kiertää maapalloa matalalla, jotta netti toimii tarpeeksi nopeasti. 1. Geosynkroninen eli saman kohdan yllä pysyvä rata, noin 35 700 kilmetrin korkeudella. 2. Keskitason rata, 2 000- 35 700 kilometrin korkeudella. 3. Matala kiertorata, 180-2 000 kilometrin korkeudella.

Maan kiertoradalla netti vapautuu valtioiden asettamista rajoista.

Avaruuskilpa on saanut uuden muodon. Nyt ei ole kyse kylmästä sodasta eikä kilpajuoksusta Kuuhun. Nyt internet nousee avaruuteen.

Avaruuden kautta nettiyhteydet laajenevat nopeasti maapallon syrjäseuduille. Samalla ne, jotka hallitsevat internetin viestiliikennettä taivaalta, suojautuvat...

Tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Hyödynnä maksuton tutustumistilaus, niin pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita:

Tilaajille
Rikas Eurooppa joutuu miettimään tarkasti, miten perustella heikompiosaisten tulokkaiden torjumista. Kuva: Lehtikuva
Rikas Eurooppa joutuu miettimään tarkasti, miten perustella heikompiosaisten tulokkaiden torjumista. Kuva: Lehtikuva
Intiassa kastijärjestelmän pohjalle syntyneille sälytetään likaisimmat työt, kuten lannan levitys. Kuva: Getty Images
Intiassa kastijärjestelmän pohjalle syntyneille sälytetään likaisimmat työt, kuten lannan levitys. Kuva: Getty Images
Juutalaisia on alistettu ja vainottu niin paljon, että heillä on erityinen muistelupäivä historian suruille. Kuva: Getty Images
Juutalaisia on alistettu ja vainottu niin paljon, että heillä on erityinen muistelupäivä historian suruille. Kuva: Getty Images
Koko Afrikka on saanut ebolaleimaa, vaikka tauti riivaa vain länsinurkkaa. Kuva: Getty Images
Koko Afrikka on saanut ebolaleimaa, vaikka tauti riivaa vain länsinurkkaa. Kuva: Getty Images
Itä-Aasian eläintorien tautiriskien takia joissakin maissa on kartettu kaikkia kiinalaisia. Kuva: Getty Images
Itä-Aasian eläintorien tautiriskien takia joissakin maissa on kartettu kaikkia kiinalaisia. Kuva: Getty Images

Kautta aikain ihminen on löytänyt syntipukit sairauksiin oman yhteisönsä ulkopuolelta. Syytämme taudeista niitä, joita halveksimme.

Siitä lähtien, kun ebola keväällä 2014 nousi maailman puheenaiheeksi, monet afrikkalaistaustaiset ihmiset ovat joutuneet ennakkoluulojen kohteiksi. Yhdysvalloissa heitä on ebolapelon takia kiusattu kouluissa, heiltä on evätty pääsy työpaikoille, heille ei ole tarjoiltu ravintoloissa, eikä heitä...

Tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Hyödynnä maksuton tutustumistilaus, niin pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita: