Pääkirjoitus
Kuikan ääni kantaa kilometrien päähän. Kuva: Getty Images
Kuikan ääni kantaa kilometrien päähän. Kuva: Getty Images

Kuikalla menee paremmin kuin koskaan.

Järven pinta on aivan tyyni, vain ohut sumu ja sadepisarat tanssivat kilvan seesteisessä kesäaamussa. 

Kaukaa selältä kantautuu haikea reviirihuuto: kuuik-kukuuik-kukuuik... Siellä jossain kuikka huutaa nimeään. 

Minulle tähän yhteen ääneen tiivistyy suomalainen järviluonto kaikkine ihmeineen ja ihanuuksineen. Se kuuluu suveen siinä missä käen kukunta. Se tuo mieleen heleän kesäillan, tyynen järvenselän, saunan lauteet ja lempeän löylyn, jonka sylistä ei ole kiire pois. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suurten järvien pikkujättiläinen on todellinen alkulintu. Kuikkalintujen lahko on kymmeniä miljoonia vuosia vanha. Jos kuulet kuikan huudon kotijärvelläsi, voit olla tyytyväinen. Laji suosii rauhaisia ja puhdasvetisiä järviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ole ihme, että kuikkaa arvostetaan. Se rauhoitettiin jo 1960-luvulla. Se on saanut kuvansa viralliseen postimerkkiin. Takavuosina laji vei ylivoimaisen voiton suomalaisten rakkaimman mökkilinnun äänestyksessä. Uljaan ja kaunisäänisen kuikan nimesi suosikikseen useampi kuin joka kolmas vastaajista.

Uusimman uhanalaisuusarvioinnin mukaan lukuisilla kotimaisilla lajeilla menee kehnosti. Hätkähdyttävästi yli kolmasosa Suomen linnuista on uhanalaisia. Joukossa on tuiki tuttuja lajeja: varpunen, hömötiainen ja räystäspääsky. Silti kaikki ei ole pelkkää alamäkeä. Kuikalla menee itse asiassa hyvin, paljon paremmin kuin monilla muilla vesilinnuilla.

Kuikka luokitellaan Suomessa elinvoimaiseksi lajiksi, ja sen kanta on runsastunut viime vuosikymmeninä. Vuonna 2010 laskettiin 12000 paria. Määrä ei ole viime aikoina ainakaan laskenut.

Vielä 1980-luvulla Suomen kuikille syntyi hälyttävän vähän poikasia. Kannaksi arvioitiin 6 000– 8000 paria. Kuikkatutkimuksen uranuurtaja Leo Lehtonen pelkäsi pahinta, sitä, että laji kuolisi Suomesta sukupuuttoon, koska kesänviettäjät veneineen ja mökkeineen valtaavat yhä useammat rannat. Pelot eivät ole toteutuneet. Kuikka on osoittautunut yllättävän sopeutuvaiseksi. Se on myös melko utelias lintu, joka ei vähästä hätkähdä. 

Moni mökkiläinenkin on ottanut järviä partioivat sympaattiset kuikat omakseen. Siivekkäitä kesävieraita tarkkaillaan, ne tunnetaan nimeltä. Paikkauskollisen linnun paluuta pesimäjärvelle odotetaan joka kevät hartaasti.

Lämmin side kotijärven kuikkiin on lisännyt suojeluhenkeä ja auttanut turvaamaan pesimärauhaa. Tämä on onnistunut esimerkki ihmisen ja luonnon yhteiselosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla