Syyllistä ymmärretään, ja poliisi voi olla paha.

Taas kerran Hercule Poirot ratkoi kevättalvella murhia televisiossa, ja katsojia riitti sadointuhansin. Kevään kirjamyyntien kärkeen nousi norjalaistrilleri Minä matkustan yksin, jonka tekijä Samuel Björk on jo ehditty nimetä Jo Nesbön haastajaksi. Kultivoidusta Poirot’sta on pitkä matka Björkin rikostutkijaan Mia Krugeriin, joka on taitava mutta tasapainoton ja alkoholisoitunut.

Arvoitusdekkarit sijoittuivat suljettuun, usein yläluokkaiseen yhteisöön. Murha rikkoi sen tasapainon, mutta rikoksen ratkettua idylli palasi. Sittemmin rikoskirjallisuus avartui ja yhteiskunnallistui. Syyllistä ymmärretään, ja poliisi voi olla paha. Murhia selvittävät poliisit, teknikot, psykologit, patologit, juristit, toimittajat ja hakkerit, kuten Lisbeth Salander.

Kirjan tekijät Paula Arvas ja Voitto Ruohonen ovat kumpikin väitelleet rikoskirjallisuudesta. Teos on perusteellinen katsaus sen kehitykseen ja lajeihin: dekkareihin, poliisiromaaneihin ja trillereihin alalajeineen. Tieteenystävälle sopinevat eko-, tekno- ja tieteistrillerit. Kun teoksia esitellään häkellyttävän paljon, teksti on paikoin luetteloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Salapoliisitarina arvostaa älyä yli kaiken” – entä lukijat? Rikoskirjallisuuden suurkuluttajana olisin ilahtunut, jos pätevät tekijät olisivat referoineet myös meistä tehtyä tutkimusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuula Koukku eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2016

Alussa oli murha. Johtolankoja rikoskirjallisuuteen. Paula Arvas ja Voitto Ruohonen, Gaudeamus 2016. 408 s., 27 €.

Sisältö jatkuu mainoksen alla