Ihmislajin maailmassa muilla on kovat paikat.

Tässä on hieno tietokirja! Kiinnostava, koskettava, aiheeltaan tärkeä – ja loistavasti kirjoitettu. Ei ihme, että Elisabeth Kolbert, New Yorker -lehden ympäristötoimittaja sai 2015 Pulitzerin palkinnon parhaasta tietokirjasta. Aiemmin Kolbert on julkaissut kiitetyn kirjan ilmastonmuutoksesta. Nyt aiheena ovat eliölajien joukkokuolemat.

Kirjan alaotsikko Luonnoton historia on osuva. Luonnon historiasta tunnetaan viisi suurta sukupuuttoa. Parhaillaan on meneillään kuudes, ihmisen aiheuttama.

Amazoniasta Islantiin

Kolbert vierailee tutkimuslaitoksissa ja koeasemilla, rämpii sademetsissä, kipuaa vuorenrinteitä, liukastelee savikoilla ja sukeltaa koralliriutoilla. Lukuisat tutkijat kertovat hänelle työstään ja löydöistään, jotka kaikkialla viestivät luonnon köyhtymisestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kotikulmillaan kirjailija nakuttaa ammoniitteja rantapenkasta, ja Italian Gubbiossa hän ihmettelee savikerrosta, jonka iridium kertoo asteroiditörmäyksestä. Se vei dinosaurukset maalta ja ammoniitit meristä. Myös muiden muinaisten sukupuuttojen syynä ovat luonnon järeät mullistukset: ilmasto on lämmennyt tai jäähtynyt ja meret happamoituneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pariisissa Kolbert pitää kädessään mastodontin hammasta, joka on esimerkki suurten lajien, niin sanotun megafaunan, kuolemasta. Niin mastodonttien kuin mammuttien häviäminen osuu yksiin nykyihmisen levittäytymisen kanssa.

Islantilaismuseon vitriinistä löytyy hieman kulahtanut siivetön ruokki. Iso lintu teurastettiin sukupuuttoon. Rasvainen liha sopi ruokapöytään ja polttoaineeksi, jätteet kelpasivat kalansyötiksi, ja höyhenillä täytettiin tyynyt.

Muutos on liian nopea

Ilmasto lämpenee liian nopeasti. Tutkijat ovat arvioneet, että 24 prosenttia lajeista olisi nyt matkalla kohti sukupuuttoa. Toisten mukaan arvio on yläkantissa, jotkut pitävät sitä liian pienenä, mutta noin miljoonasta lajista on kyse.

Jotkin lajit sopeutuvat lämpenemiseen lähtemällä liikkeelle, mutta mihin korallit happoituvista meristä menisivät. Puutkaan eivät ole kovin vikkeliä.

Paikoin maailmamme taas on liian täyteen rakennettu ja pirstaleinen. Toisaalta maailmamme on liian yhtenäinen. Joka ainoan vuorokauden aikana arviolta 10 000 eri lajia siirretään ympäri maailmaa pelkästään laivojen painolastivesien mukana. Tulokaslajit voivat olla alkuperäisille uhka jo sinänsä, mutta mukana kulkevat myös taudit.

Vermontissa Elisabeth Kolbert osallistui tutkijoiden lepakkolaskentoihin. ”Kaikessa hämäryydessään näkymä oli kauhistuttava. Katosta roikkui pitkiä jääpuikkoja, ja lattiasta kasvoi suuria jääpatsaita kuin polyyppeja. Maa oli kuolleiden lepakoiden peitossa; huomasin, että joihinkin jääpatsaisiinkin oli jäätynyt lepakoita.”

Luolan lepakot tappoi Euroopasta kulkeutunut sieni.

Tuula Koukku, eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2016

Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia. Elizabeth Kolbert, suom. Pirkko Vesterinen, Atena 2016. 367 s., 32 €.

Sisältö jatkuu mainoksen alla