Ilkka Hanski kertoo sujuvasti luonnon monimuotoisuudesta.

Evoluutiobiologi Ilkka Hanskin (1953–2016) viimeinen teos on runsas ja sujuva luonnon monimuotoisuuden käsikirja. Se avaa maallikollekin, mitä biodiversiteetti tarkoittaa ja miksi sen vaaliminen on tärkeää.

Teos on laajennettu versio Hanskin 2007 ilmestyneestä kirjasta Viestejä saarilta.

Hanski kuvailee tutkimuksiaan ja kokemuksiaan maailman saarilla, kuten Borneolla ja Madagaskarilla, jotka ovat oikeita monimuotoisuuden keskittymiä.

Saarista keskeinen Hanskille on myös Ahvenanmaa. Sen kedoilla erillisinä populaatioina esiintyvä täpläverkkoperhonen on Hanskin aloittamien metapopulaatiotutkimusten mallilaji. Mallit kertovat, milloin elinympäristö sirpaloituu lajin kannalta liikaa.

Kirjasta voi poimia lukuisia esimerkkejä siitä, millaisella tieteellisellä tarkkuudella ja uteliaisuudella Hanski tarkkaili luontoa.

Innostus syttyi poikasena

Intohimo luontoon heräsi jo alakouluikäisenä, kun Hanski havaitsi harvinaisen, itärajan takaa harhailleen perhosen. Hän meni saman tien hyönteistieteellisen yhdistyksen kokoukseen.

Innostus syveni ja säilyi kokeneena tutkijanakin. Kun Hanski etsii raatokärpäsiä Kanariansaarilla ja joutuu yöpymään likomärkänä sateessa, se ei haittaa:

”Aamu oli kuitenkin suurenmoinen: vieressäni lenteli kana­rianlihakärpänen. Keräsin kaksi koirasta ja yksitoista naarasta, ja ne näyttivät juuri niin upeilta kuin lajinimi Splendens lupasi!”

Ihastui lantakuoriaiseen

Hyönteiset ovat Hanskin kirjassa näkyvästi esillä perustellusti. Eläimistä 80–90 prosenttia on hyönteisiä, ja tunnetuista hyönteislajeista 40 prosenttia on kovakuoriaisia. Lantakuoriaiset saavat monta kuvausta, koska ne kiehtovat Hanskia juuri biodiversiteetin näkökulmasta.

”En tunne montakaan tämän kokoisten ja suurempien eläinten yhteisöä, jonka voisi näin helpolla houkutella tungeksimaan yhteen paikkaan.”

Ulostekasassa voi olla tuhansia kuoriaisia, jotka edustavat yli sataa lajia.

Teoksen monista esimerkeistä voi mainita myös vieraslajien harmit tai suurten eläinten kohtalon nykyihmisen armoilla.

Sitä mukaa kuin ihminen on levittäytynyt maapallolle, isot eläimet ovat vähentyneet. Häviäminen alkoi Australiassa yli 40 000 vuotta sitten ja jatkui muilla mantereilla.

Ennakoi sukupuuttoja

Hanski ennustaa, että seuraavan sadan vuoden aikana nähdään lisää megafaunan sukupuuttoja, ellei lajeja suojella tehokkaasti. Suurista nisäkäslajeista jopa 60 prosenttia uhkaa kadota.

Seurauksia koituu myös meille. Miljardi ihmistä käyttää ravintonaan pääasiassa luonnonvaraisten eläinten lihaa.

Hanski kuvaa, miten susien katoaminen vaikuttaa pohjoisten havumetsien hyvinvointiin. Kun sudet vähenevät, hirvet lisääntyvät, ja se tietää huonoa esimerkiksi haavoille. Haapa on monimuotoisuuden avainlaji pohjoisissa metsissä.

Suorastaan huvittava on Hanskista ajatus, että susien takia ihmiset eivät voisi kävellä turvallisesti metsissä.

”Todellisuudessa Suomessa on todennäköisempää voittaa miljoona euroa lotossa kuin kohdata susi sattumanvaraisesti.”

Matti Mielonen on Sanoma tiedetoimituksen toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2016

Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa. Ilkka Hanski, Gaudeamus 2016. 300 s., 34 €.

Ada ymmärsi koodeja.

Monet uskovat, että tietokone, ohjelmointi, syntetisaattori, cd-levy ja digitaalinen todellisuus ylipäänsä ovat aikamme keksintöjä. Oikeasti ne keksittiin tai ennakoitiin jo 1800-luvulla. Eikä asialla ollut nörttipoika vaan nuori hehkeä nainen.

Kirja kertoo 1800-luvun lahjakkaimman koodarin ja algoritmin tarinan. Teos kutoo sen myös yhteiskunnalliseen ympäristöönsä: Ada Lovelacen eläessä tiede ja teknologia hyppäsivät aivan uudelle tasolle.

Jo teini-ikäisenä Ada uneksi lentolaitteesta, joka toimisi aikakauden suuren keksinnön, höyryvoiman, avulla. Algoritmi alkoi hahmottua, kun hän löysi matemaatikko Charles Babbagen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Luova voima oli kuitenkin Ada.

Toinen esikuva oli ajan suuri teknologinen innovaatio, Jacquardin kutomakone. Ensimmäisiin ohjelmoitaviin laitteisiin kuulunut kutomakone käytti reikäkortteja. Ada oivalsi soveltaa reikäkorttijärjestelmää uudenlaiseen koneeseen, joka kutoisi kankaan sijasta lukuja.

Reikäkorttikone sai levätä pölyttymässä yli sata vuotta, ennen kuin se löydettiin uudelleen. Myös Ada on jäänyt Babbagen ja muiden miestutkijoiden varjoon. Toisissa oloissa digiaika olisi voinut alkaa jo Adan aikana.

Pekka Wahlstedt on kriitikko ja vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

Adan algoritmi. Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan. James Essinger, suom. Tapani Kilpeläinen, Vastapaino 2016. 310 s., 29 €.