Usko edistykseen koki huippunsa 1960-luvulla.

Aiemmin muun muassa lisääntyvästä yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä ja vasemmiston menetetystä aloitteellisuudesta kirjottanut Tommi Uschanov kirjoittaa nyt jostakin, jota hän kutsuu kulttuuripessimismiksi.

Tuohan kuulostaa – spengleriläiseltä! Mutta ei.

Uschanov ei suinkaan ole hypännyt samaan kelkkaan kuin ne kulttuurikonservatiivit, jotka näkevät maallistumisen ja perinteisistä arvoista luopumisen johtaneen länsimaisen sivilisaation hitaaseen mutta väistämättömään rappeutumiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Virisi Kennedyn kaudella

Sen sijaan Uschanov samastuu siihen edistykselliseen keskustavasemmistolaisuuteen, joka varsinkin toisen maailmansodan jälkeen uskoi teknologiaan, yhteiskuntasuunnitteluun ja solidaarisiin arvoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uschanovin mukaan tämä kehitysoptimismi oli valloillaan 1960-luvun alussa John F. Kennedyn aikana ja vielä sen jälkeenkin, vaikka moni amerikkalainen muisteleekin, että tietty yhteiskunnallinen tulevaisuudenusko katosi JFK:n salamurhan jälkeen. Vuosikymmenen lopulla, Richard Nixonin hallituskaudella, tunnelmat olivat jo paljon pessimistisemmät, Ushanov väittää.

Uschanov siteeraa presidentti Lyndon B. Johnsonia, joka vuonna 1964 sanoi, että “meillä on valta muovata sivilisaatio sellaiseksi kuin tahdomme”. Minne tuo optimismi katosi?

Rotuajattelu löi railon

Republikaanien Eteläiseen strategiaan, Uschanov väittää.

Vaikka 1960-luvusta ehkä muistetaan parhaiten vasemmistoradikalismi, sen pysyvimpiin vaikutuksiin kuuluu Yhdysvaltain kahden pääpuolueen äänestäjäkunnan vaihdos, jossa demokraatit hylkäsivät ikiaikaisen valkoisen kannattajakuntansa edistäessään mustien kansalaisoikeuksia. Republikaanit vastasivat ottamalla poliittisesti kodittomiksi jääneet etelävaltioiden valkoiset rasistit avosylin vastaan.

Kulttuurisota levisi

Vasta tämän jälkeen Yhdysvaltain poliittinen jakolinja on muodostunut selkeästi republikaaneja äänestävän arvokonservatiivisen uskonnollisen oikeiston ja demokraatteja kannattavien edistyksellisten välille, vaikka nykyään se tuntuu Yhdysvaltain politiikan ikään kuin ikuiselta perusasetelmalta. Uschanov painottaa tätä käännettä, koska siitä syntynyt vastakkainasettelu, “kulttuurisota”, on sittemmin levinnyt myös muualle länsimaihin.

Vasemmistolainen on pettynyt, koska Lyndon B. Johnsonin pyrkimys eurooppalaiseen hyvinvointivaltioon Yhdysvalloissa katkesi. Oikeistolainen voi pitää tapahtunutta torjuntavoittona.

Polarisoituneessa kulttuurissa ainoa yhdistävä tekijä tuntuu olevan se, että länttä yhdistävää kuvaa paremmasta tulevaisuudesta ei näe kukaan.

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2016

Hätä on tarpeen. Kulttuuripessimismin nousu 1965–2015. Tommi Uschanov, Teos, 2015. 192 s., 33 €.

Sisältö jatkuu mainoksen alla