Kuun vetovoima siirtelee vesirajaa valtamerten rannoilla. Kuva: Getty Images
Kuun vetovoima siirtelee vesirajaa valtamerten rannoilla. Kuva: Getty Images

Pimeä uusikuu innostaa Suomen mäyrät ruiskimaan reviirilleen tuoksuvia lemmenviestejä. Kalpean pallon loiste saa Australian korallieläimet vapauttamaan sukusolunsa yhtaikaa.

Vuorovesiranta panee eliöt koville

Valtamerten rantaviivoilla Kuun liikkeet määräävät koko elämän rytmin.

Kuun vetovoima liikuttaa vesirajaa kymmenistä senteistä jopa satoihin metreihin. Nousuveden ylärajan ja laskuveden alarajan väliin jää vuorovesivyöhyke. Se on ainutlaatuinen elinympäristö, joka vaatii merieliöiltä poikkeuksellista sietokykyä.

Vuorovesirannalla vesi nousee ja laskee yleensä kahdesti päivässä. Vuoroveden voimakkuus muuttuu päivä päivältä Kuun vaiheiden mukaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kapealla jatkuvan muutoksen kaistaleella sinnittelevät eläimet joutuvat alttiiksi luonnonvoimille, jotka ovat syvemmällä meressä tyystin tuntemattomia. Ne kokevat kuivuutta, hapenpuutetta ja aallokon kuluttavaa voimaa. Suolapitoisuus heittelee rajusti, kun haihtuminen lisää vuorovesilampareiden suolaisuutta ja sade puolestaan vähentää sitä. Lämpötilakin vaihtelee enemmän ja nopeammin kuin meressä ikinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikesta huolimatta vuorovesiranta ei näytä Kuun maisemalta vaan kuhisee elämää. Vuorovesilampareita tutkiva voi löytää häkellyttävän valikoiman eläimiä: merivuokkoja, meritähtiä, merisiilejä, sienieläimiä, rapuja, monisukamatoja, siimajalkaisia, kotiloita, simpukoita ja tietenkin kaloja.

Eläimet ovat kehittäneet erikoisia sopeumia äärioloissa selviytymiseen. Maljakotilot näyttävät rosoisilta finneiltä rantakivien pinnalla. Kuoren alla elävällä eläimellä on omaa ruumistaan pidempi kieli, jossa on parituhatta pikkuruista hammasta. Hampaat ovat rautapitoista mineraalia, goethiittia. Nanorakenteensa ansiosta ne ovat kovinta tunnettua eloperäistä materiaalia, osoitti brittiläinen insinööriryhmä vuonna 2015. Sietää ollakin: kotilo jyrsii itselleen kuopan kiveen. Näitä kuoppia on monin paikoin rantalohkareissa vieri vieressä.

Laskuveden aikaan maljakotilo sovittaa kuorensa tiukasti kuopan reunoihin ja lepää. Kun nousuvesi peittää kiven, otus lähtee verkkaisesti liikkeelle jyrsimään ravinnokseen levää. Sillä lienee sisäinen kuukello, jonka avulla se tietää, milloin on aika aloittaa taivallus takaisin kotikuoppaan ennen kuin vesi taas laskee.

Kävelevät hait kuulostavat kauhutarinoiden olennoilta, mutta sellaisiakin vuorovesirannoilla kulkee. Pienellä epolettihailla on neljä pingismailan näköistä evää, joilla se ryömii vuorovesilammikosta toiseen. Sen verisuonet ja hermosto ovat sopeutuneet sietämään pitkään jatkuvaa hapenpuutetta, joten se selviää jonkin aikaa maalla ja vähähappisissa lampareissa. 

Epolettihai näyttää sympaattiselta ja kömpelöltä, mutta laskuveden ajaksi loukkuun jääneille kaloille ja ravuille se lienee hirmuinen vihollinen.

Kuu tahdittaa trooppisten merien korallien ja monisukamatojen lisääntymistä. Kuva: Getty Images

Kuu tuottaa Maan hurjimmat orgiat

Kuunkierto oli jo muinaisille kansoille tärkeä ajanlaskun tapa, onhan se helpoimmin seurattavia säännöllisiä luonnonrytmejä. Sitä hyödyntävät monet muutkin eläimet eri puolilla maailmaa. Erityisen tarpeellista on lisääntymisen ajastaminen.

Australian rannikkoa reunustavalla Isolla valliriutalla riehuvat planeetan suurimmat orgiat. Koska korallit eivät voi vaeltaa toistensa luo parittelemaan, Kuun vaiheet tarjoavat niille erinomaisen keinon ajoittaa sukusolujen vapautus.

Valliriutan korallit tuottavat kahta valoon reagoivaa kryptokromiproteiinia, joista toinen on riittävän herkkä tunnistamaan auringonvalon lisäksi myös kuunvalon voimakkuuden vaihteluita. Todennäköisesti tämän proteiinin avulla korallit pystyvät seuraamaan kuunkiertoa. Yli sata lajia korallieläimiä laskee sukusolunsa yhtä aikaa lokakuussa muutamana täysikuuta seuraavana yönä.

Satojentuhansien neliökilometrien alueella merivesi muuttuu lumimyrskyltä näyttäväksi valkoisten sukusolurypäiden puuroksi. Tässä cocktailissa siittiöt ja munasolut löytävät toisensa. Kohtaamisten tuloksena syntyy uusia vauvakoralleja, jotka laskeutuvat pohjaan ja alkavat kasvaa.

Tai niin kävi ennen. Vuosien 2016 ja 2017 lämpöaallon tuottamat korallien massakuolemat romahduttivat myös Valliriutan vauvakorallien määrän, raportoi professori Terry Hughesin ryhmä James Cook -yliopistosta Australiasta huhtikuussa 2019. 

Sukusolujen myräkkä on ohentunut tihkusateeksi. Ellei merten lämpenemistä saada kuriin, tulevaisuudessa kuu loistaa Australian edustalla kovin tyhjään mereen.

Merenrannat muuttuvat madonpyrstösopaksi

Kamerunin tulivuorialueella sijaitseva Barombi Mbo on kirkasvetinen, lähes pyöreä ja yli sata metriä syvä kraatterijärvi, jonka iäksi on arvioitu miljoona vuotta. Joka kuukausi, neljänä täysikuuta seuraavana iltana, järvellä esitetään taianomainen luonnonnäytelmä.

Kello 19.30 järven pinnan ylle ilmestyy joukoittain vaaleankellertäviä päivänkorentoja. Seuraavan tunnin ajan ne tanssivat vedenpinnan yllä, parittelevat ja munivat kuumeisella kiireellä. Iltayhdeksään mennessä niistä jokainen on kuollut. Povilla adusta -päivänkorentojen täytyy käyttää kuunkiertoa elämänrytminsä ajastimena, jotta aikuiset ehtivät tavata toisensa ja paritella.

Tyynenmeren trooppisilla vesillä monisukamato Palola viridis viettää valtavia hääjuhlia loka-marraskuussa vähenevän kuun viimeisen neljänneksen aikaan. Isokokoisten matojen ruumiin takaosa irtoaa kokonaan ja kohoaa merenpinnalle, missä siittiöt ja munasolut irtoavat ja tapahtuu hedelmöitys. Paikoin merenrannat muuttuvat sakeaksi madonpyrstösopaksi. 

Polynesian saarten asukkaille madot ovat perinneruokaa, jolla on mahdollisuus herkutella vain kerran vuodessa.

Mäyrän tuhinaa voi kuulla auringonlaskun jälkeen. Kuva: Getty Images

Mäyrä etsii seuraa pimeinä öinä

Kuun vaihe vaikuttaa öiden valoisuuteen. Sillä on väliä eläimille, jotka yrittävät löytää saalista, pysytellä piilossa tai suunnistaa viivasuoraan.

Myös Suomen metsien kenttäkerroksissa seurataan kuuta. Se rytmittää esimerkiksi mäyrien lemmenleikkejä. Pimeimpinä uudenkuun öinä mäyrät kulkevat reviirillään jättämässä tuoksuvia lemmenviestejä ja parittelevat useammin kuin muulloin. Mäyrien aktiivisuutta ohjaa ehkä turvallisuus: mitä pimeämpää, sen vaikeampi lemmiskelijöitä on löytää.

Metsästys loi yökyöpelin

Sitä vastoin euroopanmajavat liikkuvat ja ruokailevat mieluiten täydenkuun valossa. Syykin on selvä: pimeässä ne eivät näe juuri mitään. Majavilta nimittäin puuttuu tapetum lucidum eli silmänpohjan heijastava kalvo, joka saa useimpien nisäkkäiden silmät hohtamaan valokeilassa ja parantaa niiden hämäränäköä.

Jos majavat eivät kerran näe pimeässä, miksi ne eivät ole päiväeläimiä? Aiemmin ne olivatkin, päätteli belgialainen tutkijaryhmä Mammalian Biology -tiedelehdessä vuonna 2015. 

Päiväsaikaan liikkuvat ihmiset metsästivät majavia vuosisatoja, kunnes laji oli vähällä kuolla sukupuuttoon. Muistona menneestä vainosta majavista tuli arkoja yöeläimiä, joiden elämänrytmi seuraa kuuta eikä aurinkoa. Evoluutio ei ole ehtinyt muovata niille ajantasaista aistivarustusta.

Valo pitää suunnassa

Pillerinpyörittäjät ovat kovakuoriaisia, jotka muotoilevat lannasta pallon ja vierittävät sen sopivalle paikalle maan alle haudattavaksi. Siitä tulee kuoriaisentoukkien pesäkammio. Itseä kookkaamman pallon vierittäminen, saati puuhan aikana suunnistaminen, ei ole helppoa.

Kuun pinnasta heijastuvan auringonvalon polarisaatiosta on merkittävää apua suunnistuksessa, osoittivat ruotsalaisen Lundin yliopiston tutkijat. 

Kuunvalon ja keinovalon polarisaatioasteet ovat erilaiset, mikä auttaa kuoriaista pysymään suunnassa, kun kuu on täysi. Kuunsirpin aikaan kuoriaiset eksyvät, jos valosaaste tai pilvet estävät niitä näkemästä Linnunrataa.

Kumotus auttaa saalistajia

Pikkujyrsijöille täysikuu on pelon aikaa. Ne pysyttelevät kuunvalossa tiiviisti piiloissaan. Sietää pysyäkin, sillä pöllöt ja muut öiset pedot ovat täydenkuun aikaan julman tehokkaita. Saaliin liikahdus näkyy kauas.

Yöperhosilla taas on syytä pelätä pimeitä uudenkuun öitä, jolloin lepakot ovat aktiivisimmillaan. Kaikuluotaavat saalistajat eivät tarvitse valonpilkahdustakaan, joten pilkkopimeinä öinä ne hallitsevat taivasta.

Yöperhoset eivät saa rauhaa edes kuutamolla, jolloin kehrääjälinnut pyytävät tehokkaimmin. Suurisilmäiset linnut näkevät hyvin hämärässä, mutta eivät sentään pilkkopimeässä, joten kuutamot ovat niiden mieleen. Trooppisen Afrikan taivaalla lentelevä pisamakehrääjä on niin riippuvainen kuunvalosta, että uudenkuun öinä se ei vaivaudu lainkaan siivilleen. 

Kaksi kilpailevaa lentävien hyönteissyöjien ryhmää siis jakaa yötaivaan keskenään kuunkierron mukaan.

Kuunkierron vaikutuksista kasvien kasvuun on pitkään etsitty näyttöä. Kuva: Getty Images

Kuu juksaa viljelijää

Kuu on ollut kautta aikojen rikas inspiraation lähde myyteille, taruille ja uskomuksille. On hopeavaunuilla ajavia jumalattaria ja ihmissusia, joiden uskottiin muuttuvan verenhimoisen suden hahmoon täydenkuun aikaan. On myös arkisempia luuloja, kuten se, että tuleva sato pystyttäisiin ennustamaan jouluyöhön osuvan kuun vaiheen perusteella.

Nykyään harva pitää kuuta jumalattarena, mutta yksi uskomusten joukko elää ja voi hyvin: puutarhanhoitoon ja kasvien kasvuun liittyvät rytmit.

Ohjeita kasvien hoitoon kuun mukaan löytyy pilvin pimein. 

Sanotaan, että kasvavan kuun aikaan kasvit ovat elinvoimaisimmillaan. Silloin on oikea aika istuttaa, karsia ja kylvää. Pienenevällä kuulla kasvamaan laitetut kasvit sen sijaan kituvat tai kuolevat.

Kuu ei keinauta koko merta 

Uskomusten kannattajat perustelevat näkemystä intuitiiviselta tuntuvalla toteamuksella: jos kuun vetovoima liikuttaa valtameriä, täytyyhän sen vaikuttaa myös enimmäkseen vedestä koostuviin eläimiin ja kasveihin.

Heiltä unohtuu valtamerten suunnaton mittakaava. Eihän kuu suinkaan heiluta koko merta, vaan muodostaa siihen pikkuruisen pullistuman. Se on merkittävä vain loivalla rannikolla, missä pieni ero merenpinnan korkeudessa liikuttaa vesirajaa suhteellisen pitkän matkan. Silti vuorovesivyöhyke on vain sadastuhannes- tai miljoonasosia valtamerten leveydestä.

Itämeren tilavuus on noin 21 000 kuutiokilometriä. Se on niin pieni vesimäärä, että vuoroveden korkeusvaihtelua ei voi havaita. Se katoaa tuulien ja virtausten aiheuttamaan merenpinnan vaihteluun ja erottuu vain tilastoissa.

Saimaalla vuorovettä ei voi enää mitata ensinkään. Vastaavasti vieläkin mitättömämpi vuorovesivoimien vaikutus on ruukkukukan, ihmisen tai puun sisältämässä vedessä.

Kuun rytmien osuudesta kasvien kasvuun ei ole löytynyt todisteita, vaikka niitä on etsitty ahkerasti. Ensimmäisiä kokeita tehtiin jo 1800-luvun alkupuolella.

Kasvinviljely on valtava ja pitkälle kehittynyt teollisuudenala. Jos puolet sadoista menisi toistuvasti selittämättömästi pilalle siksi, että ne kylvettiin väärässä kuun vaiheessa, se olisi epäilemättä havaittu jo kauan sitten. 

Monet uskovat, että täysikuu valvottaa ja panee pään sekaisin. Kuva: Getty Images

Hulluus perustuu harhaan

Kuun vaikutuksista ihmisten käyttäytymiseen tai terveyteen on muodostunut vähintään yhtä kirjava joukko uskomuksia kuin puutarhanhoidosta. Vaikka näitä näkemyksiä ovat esittäneet viranomaisetkin, tieteelliset todisteet niiden puolesta ovat hataria.

Yleisen tarinan mukaan poliisit ja ensiapuhenkilöstö ovat täydenkuun aikaan ylityöllistettyjä, kun kuuhulluus vaivaa kansaa ja lisää rikosten, väkivallan ja yleisen sekoilun määrää.

Tilastot ovat kuitenkin toista mieltä. Baijerista kerätty yli 23 000 pahoinpitelyn aineisto ei noudata minkäänlaista kuukausirytmiä. Myös yhdysvaltalaissairaalan ensiavussa oltiin aivan yhtä kiireisiä kaikissa kuun vaiheissa, osoitti nelivuotinen seuranta. 

Usko kuuhulluuteen perustunee vahvistusharhaan: kun täydenkuun aikaan sattuu kummia, se muistetaan. Tapahtumattomiin täysikuihin tai muihin aikoihin sijoittuviin onnettomuuksiin ei kiinnitetä huomiota.

Monet kokevat täydenkuun valvottavan tai heikentävän unenlaatua. Kieltämättä kuutamo kumottaa ylimääräistä valoa nukkujan silmiin. Todisteita on kuitenkin saatu lähinnä tutkimuksista, joissa otokset ovat pieniä. On riski, että tulos on sattumaa.

Laajat seurannat, joissa on tarkkailtu tuhansien aikuisten, teinien tai lasten unirytmiä, eivät tue käsitystä, jonka mukaan täysikuu heikentäisi unta merkittävästi. Erot yöunien pituudessa täydenkuun ja uudenkuun välillä, sikäli kuin niitä on löytynyt, ovat olleet joitain minuutteja. Yksilöiden välillä voi kuitenkin olla suuria eroja. 

Onko kuukautisilla ja kuulla yhteys?

Naisten kuukautisia voisi äkkiseltään pitää merkkinä kuun vaiheiden vaikutuksesta ihmisbiologiaan. Onhan kuukautiskierron keskimääräinen pituus samat 28 päivää kuin kuun kierto. 

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kyseessä on puhdas sattuma. Kuukautiskierron pituus vaihtelee: normaalina pidetään mitä tahansa 23 ja 35 päivän välillä, mutta paljon lyhyempiä ja pidempiä kiertoja esiintyy.

Jopa niillä, joiden kuukautiskierto osuu juuri 28 päivään, kierron ajoitus näyttää olevan kuun suhteen sattumanvarainen. 

Kuukautiskiertoa seuraavan Clue-sovelluksen 7,5 miljoonan käyttäjän joukosta ei löytynyt yhteyttä kuun ja kuukautiskierron väliltä. 

Sellaista ei ole havaittu myöskään metsästäjä-keräilijöiltä, jotka elävät ilman keinovaloja ja ehkäisyä.

Kuun taivasta koristaa Maa. Kuva: Getty Images

Entä jos se katoaisi?

Eräät tutkijat ovat arvelleet, ettei elämää olisi ilman Kuuta. Vuorovesilampia on monesti ehdotettu elämän lähteeksi. Vuonna 1871 Charles Darwin maalaili kirjeessään Joseph Hookerille ajatusta ensimmäisen eliön syntymisestä ”lämpimässä pikku lammikossa”. 

Elämä saa kiittää Kuuta myös hengissä pysymisestään, esitti ranskalainen tähtitieteilijä Jacques Laskar vuonna 1993. Hän laski, että ilman Kuun vakauttavaa vaikutusta maapallon kallistuskulma heittelisi villisti: välillä planeettamme kiertäisi Aurinkoa lähes kyljellään. Se tekisi ilmastosta niin häilyvän, että maapallosta tulisi kelvoton ainakin monimutkaiselle elämälle. 

Marsille on käynyt näin. Sen kaksi kuuta – Phobos ja Deimos – ovat liian pieniä vakauttimiksi, ja Marsin kallistuskulma näyttää olevan epävakaa.

Kuu syntyi törmäyksestä

On erikoista, että planeetalla on niin isokokoinen kiertolainen kuin oma Kuumme. Se syntyi luultavasti kiertoradallemme jääneestä rojusta sen jälkeen kun Marsin kokoinen kappale Theia törmäsi Maahan. Kuun epätavallisuutta on pidetty yhtenä todisteena Harvinaisen Maan hypoteesin puolesta. Muun muassa geologi Peter Wardin kirjoituksista tunnetuksi tulleen idean mukaan Maa on poikkeuksellinen ja sen mutkikas elämä on erittäin harvinaista maailmankaikkeudessa.

Viime vuosina tutkijat ovat kuitenkin alkaneet epäillä Kuun erityisyyttä. Jack Lissauerin tutkimusryhmä Yhdysvaltain avaruusvirastosta Nasasta julkaisi vuonna 2012 tietokonesimulaation, joka osoittaa, että Maan kallistuskulman vaihtelu kasvaisi vain hieman, ehkä kymmenisen prosenttia, jos Kuuta ei olisi. Se ei vielä elämää tuhoaisi, vaikka olisikin voinut tehdä jääkausista rajumpia kuin ne ovat olleet.

Elämän syntypaikaksi on löytynyt monta muutakin ehdokasta: tulivuorten kyljet, valtameren ulapat, savikerrokset, merenpohjan vulkaaniset savuttajat, jopa Mars.

Kuu on pudonnut tärkeästä elämän antajan asemastaan melkein pelkäksi koristeeksi. Washingtonin yliopiston eksoplaneettatutkija Rory Barnes on arvellut, että Kuun katoamisella ei olisi mitään vakavia planetaarisen mittakaavan seurauksia.

Mutta olisihan yötaivas tylsempi ilman sitä.

Maija Karala on vapaa tiedetoimittaja.
Kirjoitus on ilmestynyt Tiede Luonto -lehdessä 3 / 2019. Ääniversio on kuunneltavissa täällä: 

www.supla.fi/ohjelmat/tiede-luonto

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla