Painovoima ei ilmeisesti ole olennainen nivelen asennon tuntemiselle: jos esimerkiksi makaa sängyssä täysin liikkumatta, on vaikea tuntea, missä asennossa käsien ja jalkojen nivelet ovat.

Nivelpusseissa on niin sanottuja mekanoreseptoreita, joita nivelten kiertyminen ärsyttää aivan mekaanisesti. Tämä muistuttaa ihon kosketusaistia. Asennon aistimus on siis seurausta nivelen liikkeestä, ja näin ollen avaruuden painottomuus ei vaikuttane nivelten asentotuntoon mitenkään.

Sisäkorvan tasapainoaistiin painottomuus sen sijaan vaikuttaa vahvasti. Tunnemme nimittäin pään asennon siitä, miten painovoima pusertaa sisäkorvan tasapainokivet aistinsolujen karvoja vasten.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 3/1996

Vastaaja:


Assistentti ph.d Jari Hietanen, psykologian professori Mikko Sams ja psykologian lisensiaatti Veikko Surakka



Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkijat:

pmk
Seuraa 
Viestejä1855
Liittynyt1.1.2010

Aistiiko oman asennon myös avaruuden painottomuudessa?

Ihmisen aistit ovat hyvin epäluotettavia asennon selvittämistä ajatellen. Hyvin moni lentäjä on kuvitellut lentävän vaakalentoa, vaikka tosiassa kone on kallistunut entistä enemmän tai olleen jopa syöksykierteessä. Yksi tunnetuimmista on Air France 447, joka yöllä tippui Atlantiin, kun kukaan kolmesta lentäjästä tajunnut koneen asentoa. Juuri tätä varten kaikissa koneissa on keinohorisontti, mutta monesti jostain pilotti ei huomaa katsoa keinohorisonttia tai uskoo, että (kaikki) keinohorisontit...
Lue kommentti
Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5360
Liittynyt9.1.2011

Aistiiko oman asennon myös avaruuden painottomuudessa?

Aivot aistii kehon asentoa myös näköinformaation kautta ja painottomuudessa aivot nopeasti adaptoituvat hyödyntämään näköaistia asennon päättelyyn ja siten korvaamaan tasapainoelimen syötteen puutetta. Tuokin vastaus on annettu vuonna 1996, joten hyvin huomaa kuinka tiede on kehittynyt. Nykyään tieteessä ymmärretään paljon paremmin aivojen kykyä sopeutua, jos jonkin aistin informaatio jää puuttumaan. Aivot pyrkivät tällöin parhaansa mukaan etsimään korvaavia aisteja, jotta toiminnallisuus...
Lue kommentti

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018