Tiedetään, että kun siemen maapallolla itää, juuri alkaa hakeutua kasvavan painovoiman suuntaan ja varsi vähenevän voiman suuntaan.

Näin juuri osaa painua maaperään ja varsi nousta ylöspäin. Avaruusviljelijöiden onneksi kasvin osat reagoivat myös muihin vinkkeihin: varsi venyy valon suuntaan ja juuret vettä ja ravinteita kohti. Pienikokoisia kasveja on saatu kasvamaan avaruusoloissa uusia siemeniä tuottaviksi yksilöiksi.

Kasvu ei kuitenkaan ole aivan normaalia ilman painovoimaa. Häiriöitä nähdään juurten kasvussa ja vedenottokyvyssä sekä runkojen puutumisessa ja suoruudessa. Myös solumuutoksia on havaittu.

Kansainvälisellä avaruusasemalla ja avaruussukkuloissa on jo kasvatettu monia kasveja. Painottomuuden vaikutuksia muun muassa yhteyttämiseen ja veden ja ravinteiden kulkeutumiseen kasvissa tutkitaan.

Kasvien viljelyyn on kehitetty omat laitteistonsa, joissa juuret ovat erillisessä kammiossa kiertävässä ravinneliuoksessa. Suljettu laitteisto säätelee ravinteiden lisäksi hiilidioksidin, hapen, kosteuden, lämmön ja valon sekä kasvua stimuloivan etyleenin määrää. Astronauttien on pölytettävä kasvit, koska asiaa hoitamassa ei ole hyönteisiä eikä tuulta.

Tähän mennessä painottomuudessa on kasvatettu ainakin vehnää, kaalia, salaattia ja lituruohoa, ja Nasa tutkii mansikoita, pippureita ja tomaatteja löytääkseen sopivat lajikkeet avaruusviljelmille. Lajikkeiden on oltava hyvin kestäviä ja energian säästämiseksi pärjättävä mahdollisimman vähässä valossa.

Tulevaisuuden pitkillä avaruuslennoilla kasveja on tarkoitus käyttää ruokana, vedenpuhdistajina, hiilidiksidinpoistajina ja hapentuottajina sekä ravinteidenkierrättäjinä ja jätteidenhävittäjinä. Lisäksi kasvit ja esimerkiksi tuoreet marjat ovat psykologisesti tärkeitä ahtaissa ja ankeissa oloissa pitkään eläville astronauteille. Nasan mukaan astronautit ovat innoissaan kasvitutkimuksista ja moni käy kurkistelemassa kasvatuslaitteisiin vain nähdäkseen jotain vihreää.


Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2005

Vastaaja:


Elli Narvi


biokemisti


Turun yliopisto

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017