Tietääkseni kukaan ei ole vielä tutkinut adrenaliinin eli stressitilanteissa suorituskykyä lisäävän hormonin yhteyttä unimaisemiin.

Ehkä tämä johtuu siitä, että unista vain pieni osa on painajaisia ja siksi niiden havainnointi laboratorio-oloissa on hankalaa.

Yksi vaikeus on se, ettei unennäölle ole toistaiseksi löytynyt minkäänlaista hermostollista tai kehollista merkkiä, jota voisi mitata. Jotta tietäisimme, näkeekö ihminen unta vai ei, hänet pitää herättää ja kysyä asiaa häneltä itseltään.

Jotta saisimme tietää, lisääntyykö adrenaliinin eritys painajaisten aikana, meidän pitäisi siis pystyä herättämään koehenkilöitä laboratorio-oloissa sekä normaalin unennäön että painajaisten aikana, kerätä hormoninäytteitä ja verrata näitä sitten keskenään.

Tiedetään, että nukkumisen ja valvetilan aikainen hormonien eritys on erilaista, mutta hormonien ja unien kytköksiä vasta selvitetään. Meneillään on useita hankkeita, joissa tutkitaan hormonien yhteyttä muun muassa unien muistamiseen heräämisen jälkeen.

Vastaaja:


Katja Valli


unitutkija


Kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Erittyykö elimistöön adrenaliinia, jos näkee painajaisia?

Eläimillä ja varsinkin koirilla unen näkö näkyy sätkimisenä ja ääntelynä. Eikö siinä olisi mahdollisuus tutkia? http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=gU9xhLVd5R0 Nukkuva koira juoksee
Lue kommentti

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018