Tunteen ilmaisuna se ei ole käytäntönä kaikissa kultuureissa, ainakaan julkisesti.

Monissa afrikkalaisissa ja aasialaisissa kulttuureissa ei ole sopivaa osoittaa intiimejä tunteita avoimesti, ei myöskään esimerkiksi Suomen romaneilla edes avioparin välillä.

Suuteleminen seksuaalisen kiihottumisen välineenä ei sekään ole yleismaailmallista.

Monissa kulttuureissa suulle suutelemista pidetään sopimattomana ja vastenmielisenä, koska suuhun ja suun kosketukseen liittyy tabuja.

Suutelemista käytetään kuitenkin myös vähemmän intiiminä eleenä tervehdittäessä ja hyvästeltäessä. Käytännöt vaihtelevat poskisuudelmista suudelmiin suulle, otsalle ja kädelle. Tavat eroavat myös suudelmien lukumäärässä ja siinä, keitä suudellaan ja ketkä suutelevat.

Suudelma voi olla hyvinkin muodollinen kunnioittava ele: esimerkiksi paavin tai piispan sormuksen suuteleminen tietyissä roomalaiskatolisissa rituaaleissa tai hallitsijan käden tai hansikkaan suuteleminen Englannin hovissa.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2007

Vastaaja:


Anna Maria Viljanen


psykologisen antropologian dosentti


Helsingin yliopisto