Kyllä linnut haukottelevat siinä missä ihmiset ja muukin eläinkunta, kuten matelijat ja kalat.

Asiaa on tutkittu muun muassa strutseilla ja undulaateilla. 

Linnut haukottelevat todennäköisesti pitääkseen yllä vireystilaa. Haukotellessa kaulan seudun lihakset tekevät työtä ja vilkastuttavat aivojen verenkiertoa. Tämä ylläpitää valppautta ja vireyttä esimerkiksi vaaratilanteiden varalta.

Kädellisillä tavataan sosiaalista haukottelua, joka tarttuu: leukoja venyttämällä osoitetaan, että ollaan samaa porukkaa. Voi olla, että myös lintujen haukotteluun on evoluution myötä tullut sosiaalisen kommunikaation piirteitä.

Vastaaja:


Esa Hohtola


eläinfysiologian professori


Oulun yliopisto