Jos napajäätiköt sulavat, niistä tuleva vesi voisi levitä koko maapallolle kymmeniä metrejä paksuna kerroksena.

Merenpohja antaa kuitenkin periksi lisäveden painolle ja vajoaa arviolta 15 metriä, jolloin mantereet nousevat vastaavasti noin 35 metriä.

Tällä tavalla maapallo pulskistuu vyötäröltään sen verran, että sen hitausmomentti kasvaa noin viisi miljoonasosaa. Koska pyörimismäärä säilyy, pyörimisvauhdin täytyy hidastua samat viisi miljoonasosaa. Samanlainen pyörimismäärän säilyminen hidastaa taitoluistelijan piruettia, kun luistelija ojentaa käsivarret sivulle.

Viisi miljoonasosaa merkitsee vuorokauden pitenemistä 0,4 sekunnilla. Jos muu ajanlasku pidetään entisellään, käyttöön on otettava karkaustunti, jotta kellon mukainen keskipäivä vastaa todellista keskipäivää. Karkaustuntia käytettäisiin 25 vuoden välein.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2001

Vastaaja:


Juhani Kakkuri


professori


Geodeettisen laitoksen ylijohtaja 1977-1998

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3203
Liittynyt30.5.2010

Hidastaako napajäätiköiden sulaminen maapallon pyörimistä?

Höpö-höpö! Merenpohjat ovat kilometrien syvyyksissä, eikä siinä parinkymmenen metrin pinnannousu tunnu missään. Manteret ja meret pysyvät paikoillaan - matalat (siis parinkymmenen metrin) rannikot vain vaihtavat paikkojaan. Mutta maapallon pyöriminen hidastuu teoriassa, vaan emme me sitä käytännössä huomaa.
Lue kommentti

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

syytinki
Seuraa 
Viestejä9116
Liittynyt18.8.2008

Hidastaako napajäätiköiden sulaminen maapallon pyörimistä?

Hyvä vastaus muutenkin. Kertoo jotain outoa - etten sanoisi yleisen ilmastonmuutos-totuuden vastaista - ilmaston muutoksen seurauksena sulavien napojen aiheuttamista tulvista. Veikkaisin kuitenkin, että jos noin käy, että merenpohja painuu ja navat pullistuvat, olisi seurauksena pientä/suurta maanjäristystä ja tulivuoren purkauksia. Mikä on sellainen kauhukuva, jota en ole vielä lukenut ilmastoalarmistien huomanneen, mutta eivätköhän ne siitä.
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018