Jos tyydytään pelkästään suhteellisusteoriaan, gravitoneja ei tarvita.

Suhteellisuusteoria selittää hyvin suurimman osan kosmoksen ilmiöistä, mutta sen rinnalla ja sen kanssa sopusoinnussa kehittynyt kvanttiteoria pystyy paikoin parempaan.

Kaikki muut perusvoimat paitsi vetovoima voidaan kuvailla kvanttikenttäteorioilla, joihin liittyy välittäjähiukkanen. Esimerkiksi sähkömagneettista voimaa välittää fotoni. Tämän vuoksi monet tutkijat arvelevat, että vetovoimallakin on kenttäteoriansa. Siihen liittyisi gravitoni, joka tavallaan välittäisi aika-avaruuden kaarevuutta eli vetovoimaa.

Toistaiseksi vetovoiman kvanttikenttäteoriaa ei ole onnistuttu viimeistelemään. Gravitonin havaitseminen merkitsisi varmuutta sen olemassaolosta.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 5/1997

Vastaaja:


Kari Enqvist


teoreettisen fysiikan dosentti


Helsingin yliopisto

Eusa
Seuraa 
Viestejä14396
Liittynyt16.2.2011

Jos vetovoima on avaruuden kaarevuutta, miksi etsitään gravitoneja?

Jotta gravitaatio toimisi havaitusti, tulee kappaleiden gravitaatiokentän seurata kappaleiden tasaisen liikkeen mukana ja seurata kentän ulkoista gravitaatiota samoin kuin aine. Kentän sisällä tapahtuvista gravitoivien massojen sijaintisuhteista ainoastaan tarvitsee silloin rajanopeudella c levitä kaikkiin tilasuuntiin gravitaatiomuutoksista tietoa. Mitä jos kaksi galaksia törmää toisiinsa? Niiden gravitaatiokentät jatkavat toistensa läpi ja alkavat korjaantua rajanopeuden c viiveellä...
Lue kommentti

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

QS
Seuraa 
Viestejä4350
Liittynyt26.7.2015

Jos vetovoima on avaruuden kaarevuutta, miksi etsitään gravitoneja?

Gossun kanssa yhdessä asiassa voisin lähteä samalla raiteelle (mutta vain nousuhumalassa, ja kerran vuodessa). Eli ksymys siitä, onko ihmisen matematiikka oikea työväline kuvaamaan todellisuutta. Vai onko todellisuus meidän ulottuvuuksiemme ulkopuolella sellaista, että matematiikka ei edes toimi....
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018