Kala ei ihmisen tavoin tiedosta kipua, koska sillä ei ole aivokuorta.

Jos kala tuntisi voimakkaasti kipua, se lamaantuisi täysin joutuessaan koukkuun. Kipuun reagoiminen onkin kaloille refleksi.

Kivun vähäisestä merkityksestä viestii se, että uistimeen tarttunut hauki iskee usein uudestaan. Enemmän kuin kärsimyksestä, kysymys onkin siitä, säilyykö pyydetty kala elinkelpoisena.

Suomessa on viime vuosina yleistynyt varsinkin perhokalastajien suosima pyyntitapa, catch and release (pyydä ja päästä), jossa saalis palautetaan takaisin vesistöön. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tekemissä kokeissa on havaittu, että vapautetut taimenet ja harjukset selviävät hyvin kalastuksen aiheuttamasta rasituksesta ja pystyvät lisääntymään normaalisti. Irti päästettyjen kuolleisuus on alle prosentti.

Kalaa ei pidä vapautettaessa vahingoittaa roikottamalla sitä siimasta tai puristelemalla. Koukku kanattaa irrottaa pihdeillä tai tarkoitusta varten tehdyllä koukunirroittimella. Koukun syvälle vatsaansa niellyt tai kiduksistaan repeytynyt kala on syytä lopettaa. Perhokalastajien käyttämät pienet, väkäsettömät koukut jäävät yleensä suupieleen eivätkä vahingoita kalaa.

Suomen vesissä riittää toki kaloja syötäväksi, mutta pyydä ja päästä-menetelmä on tietyin paikoin ainoa vaihtoehto, jos halutaan harrastaa kalastusta ja samalla suojella uhanalaisia lohikalakantoja.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 4/1998

Vastaaja:


Ari Saura


tutkija


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Aamupäivä on monelle paras aika opiskella.

Ihanteellinen oppimisen ajankohta osuu aamupäivään, vaikka yksilöllisiä erojakin löytyy, osoittavat Helsingin yliopistossa tehdyt tutkimukset.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on saatu selville, että yliopisto-opiskelijoiden arvosanoihin vaikuttaa epäsuhta itselle ominaisen vuorokausirytmin ja luentojen ajankohtien välillä.

Etenkin iltavirkkujen opinnot kärsivät, jos heidän luentonsa alkavat aikaisin. Aamuvirkkuja haittaavat myöhäiset oppitunnit, mutta selvästi vähemmän.

Parhaat oppimisen hetket ovat sellaisia, jossa opiskelija tuntee tilanteessa kiinnostusta ja kokee, että hänellä on taitoja. Tilanteessa täytyy myös olla sopivasti haasteita, ei liikaa eikä liian vähän.

Vastaajana Katariina Salmela-Aro,

kasvatustieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Lempi lievittää kohmeloa. Kuva: Getty Images

Läheisyys lievittää kurjaa oloa.

Alkoholi vaikuttaa ihmisen kaikkeen toimintaan, myös hormoneihin. Sen tiedetään nostavan testosteroniarvoja myös naisilla.

Testosteronia pidetään "pelin ja leikin" hormonina. Se lisää seksuaalista halukkuutta. Mikäli seksi jää esimerkiksi vahvan humalan vuoksi toteutumatta, voi olla, että halukkuus siirtyy myöhempään ajankohtaan, kun keho toipuu humalasta.

Toinen asia, joka vaikuttaa, on uskomus. Usein kuulee sanottavan, että seksi auttaa krapulaan. Jos näin uskoo, niin siltä voi myös tuntua. Pelkkä läheisyys ja kosketuskin lievittävät kurjaa oloa, sillä kosketus lisää elimistön mielihyvähormoneita. Sekin voi selittää asiaa.

Vastaajana

Katriina Bildjuschkin,

Seksuaalipedagogi,

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

ID10T
Seuraa 
Viestejä2503
Liittynyt3.10.2007

Miksi krapulassa haluttaa?

Itse näkisin, että kyseessä on joku sisäänrakennettu eloonjäämisvietti. Krapulassa (ja kipeänäkin) useasti elimistö päättää, että jos tämä on hengenmenoksi, niin yritetään nyt ainakin levittää geenejä vielä kerran, kun ei tiedä tuleeko siihen enää mahdollisuutta.
Lue kommentti