Rokokoorouva ei kuulu joukkoon. Kuva: Wikimedia Commons
Rokokoorouva ei kuulu joukkoon. Kuva: Wikimedia Commons

Hatuilla koreilivat amerikansukulaiset.

Muhkeat kukkakoristeiset hatut ovat olleet varakkaiden amerikkalaisnaisten tuntomerkkejä jo 1800-luvulta lähtien. Suomessa niitä on päästy ihastelemaan tai paheksumaan esimerkiksi valokuvista, joita Yhdysvalloissa vaurastuneet amerikantädit ovat lähettäneet sukulaisilleen. Television myötä toisten moraalia tiukasti vartioivasta kukkahattutädistä tuli topakka komediahahmo.

Suomessa siitä tuli poliittinen käsite 1900-luvun lopulla. Asiaan lienee vaikuttanut kirjailija Merete Mazzarella. Kirjoituskokoelmallaan Täti ja krokotiili (1995) hän nosti otsikoihin yhteiskunnallisesti merkittävän tätienergian ja tätihahmon, joka taisteli krokotiilia vastaan sateenvarjo aseenaan. Varsinkin suomenruotsalaisia naispoliitikkoja ja sosiaalialan työntekijöitä on nimitetty kukkahattutädeiksi.

On myös kukkahattusetiä. Koululaisslangissa on tunnettu sanonta, että jollakulla on kukkia hatussa, kun on tarkoitettu tyhmää ja hyväntahtoista ihmistä. Sen taustalla ovat ilmeisesti 1900-luvun alun kuplettilaulaja Gabriel Tossu eli Eino H. Ahti, jonka esiintymisasuun kuului kukalla koristettu silinterihattu, sekä sarjakuvahahmo Pekka Puupää, jonka tunnusmerkkinä oli korkea, kukkakoristeinen hattu.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2017

Juuriyhteydet pitävät hengissä pitkään. Kuva: Shutterstock

Vanhimmat ovat olleet lähes satavuotiaita.

Kanto voi elää omilla varastoravinteillaan ja -hiilihydraateillaan pari vuotta, mutta ne kannot, joilla on juuriyhteyksiä eläviin puihin, saattavat säilyä elossa vuosikymmeniä. Juuriyhteyksiä on löydetty yli 150 puulajilta, muun muassa männyltä, kuuselta ja koivulta. Eniten niitä syntyy tiheässä kasvaville puille.

Kannon elossaolo havaitaan helpoimmin paksuuskasvusta, mikä havupuilla näkyy uusien vuosirenkaiden muodostumisena. Kantojen paksuuskasvusta on runsaasti tutkimuksia yli sadan vuoden ajalta pääosin Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

Suomessa professori Paavo Yli-Vakkuri havaitsi 1940–1950-luvulla, että kaadettujen mäntyjen kannoista joka kymmenes oli jäänyt eloon. Hänen tuloksensa viittasivat siihen, että kanto voi juuriyhteyksillä säilyä elossa yhtä kauan kuin sen isäntäpuukin eli vuosikymmeniä.

Yli-Vakkuri havaitsi myös, että vesi voi kulkeutua kaadettujen puiden juuristoista niiden kanssa juuriyhteydessä oleviin eläviin puihin.

Keski-Euroopasta Juravuoristosta on raportoitu vuonna 1743 kaadetun hopeakuusen kannon olleen elossa vielä vuonna 1836. Kannossa oli 92 vuosirengasta, jotka olivat syntyneet hakkuun jälkeen. Kannon vanha keskiosa hakkuuta edeltäneeltä ajalta oli kokonaan kadonnut.

Vastaajana Heljä-Sisko Helmisaari,

metsämaatieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Joillakin virtsaamistarve syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Aikuisen ihmisen virtsarakkoon mahtuu melko helposti noin neljä desilitraa virtsaa. Viimeistään silloin tekee mieli tyhjentää rakko. Jos tässä vaiheessa jää pidättelemään, tulee melko pian niin tukala olo, että haluaa vessaan ja kiireesti.

Virtsaamistarve on kuitenkin yksilöllinen. Joillakin pissahätä syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Virtsan määrä vaihtelee juodun nestemäärän mukaan. Keskimäärin nautimme nesteitä sen verran, että pissaamme päivässä vähintään litran, usein enemmänkin. Pissakäyntejä kertyy siten vähintään kolme päivässä, mutta monesti useampia.

Jos pissaamista lykkää, virtsarakko venyy yli, ja se tuntuu kipuna. Kukaan ei kykenekään pidättämän pissaamista niin pitkään, että siitä olisi elimellistä haittaa.

Joissakin sairauksissa virtsarakon tyhjeneminen häiriintyy, ja silloin rakkoon voi toistuvasti kertyä liikaa virtsaa. Jos tilaa ei hoideta ajoissa, seuraukset ovat huonot. Rakon ylipaine välittyy virtsanjohtimia munuaisiin, jotka vaurioituvat nopeasti.

Vastaajana Pertti Mustajoki,

professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017