Pallosatelliitti jää haaveeksi. Kuva: iStock
Pallosatelliitti jää haaveeksi. Kuva: iStock

Vaadittu voima tuhoaisi sekä pallon että mailan jo iskettäessä.

Matalimmilla Maata kiertävillä radoilla eli 100– 2 000 kilometrin korkeudessa saavutetaan vakaa rata ainakin joksikin aikaa, jos kiertävän kappaleen nopeus on noin 7,9 kilometriä sekunnissa.

Lisäksi pitää ottaa huomioon ilmakehä, joka kurottaa harvakseltaan ainakin 500 kilometrin korkeuteen. Sen molekyylit jarruttai-sivat pallon etenemistä ja vaikeuttaisivat sen pysymistä radalla.

Liikkeen hidastumista paikataan yleensä rakettimoottoreilla. Pesäpallossa sellaisia ei ole, joten pallo olisi mäjäytettävä avaruuteen niin suurella nopeudella, että se selviytyisi ilmakehän tuolle puolen ja voisi ryhtyä siellä Maan satelliitiksi.

Nopeutta, jolla avaruusraketti tai pesäpallo voi paeta Maan painovoimakentästä, kutsutaan pakonopeudeksi. Ilmakehän ulkopuolella se on 11,2 kilometriä sekunnissa. Niinpä tavallinen 160 grammaa painava pesäpallo pitäisi lyödä matkaan noin kahden miljoonan newtonin voimalla.

Pallolle kävisi kuitenkin köpelösti. Kovalla nopeudella ilmakehän läpi kiitävä pesäpallo muodostaisi eteensä sokkiaallon, joka kuumentaisi palloa ympäröivän ilman tuhansiin asteisiin. Pallo palaisi poroksi.

Pallon kärähdyksestä syntyisi tähdenlento. Emme tosin pääsisi todistamaan sitä, koska pesäpallo tuhoutuisi jo siinä vaiheessa, kun sitä lyötäisiin vaaditulla voimalla kohti avaruutta. Siinä tuhoutuisi kyllä mailakin.

Vastaajana Anne Liljeström,

toiminta- ja tiedotussuunnittelija, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2018