Ihmiset suojataan laittamalla heidät lämpötilaltaan sopivaksi säädettyyn ja paineistettuun avaruusalukseen.

Avaruuskävelyillä käytettävä puku on periaatteessa yksipaikkainen avaruusalus.
Laitteet suojataan samaan tapaan kuin maan päällä eli tekemällä niistä kylmänkestäviä ja lämmittämällä niitä. Avaruus poikkeaa arkipäivän ympyröistämme lähinnä siten, että siellä on sekä kylmää että kuumaa eikä ilmaa ole ympärillä.
Kylmä sinällään ei ole ongelma. Kun insinööri suunnittelee avaruusalusta tai -luotainta, hän ottaa esiin listan materiaaleista, jotka on havaittu avaruuden oloissa toimiviksi, ja valitsee niistä tarkoitukseen sopivan.
Mikäli jokin osa ei kestä kylmyyttä, se pitää lämmittää tai pitää lämpimässä. Muun muassa tietokoneet ja muu elektroniikka ovat yleensä huoneenlämmössä sisällä avaruusaluksessa.
Lämmittäminen hoidetaan tavallisesti sähköllä, ja monesti laitteet tuottavat itsekin toimiessaan tarvittavan lämmön. Erikoistapauksissa, kuten planeettaluotaimissa tai marskulkijoissa, on lämmittiminä radioaktiivisia materiaaleja sisältäviä nappeja.
Lämpötilaa suurempi ongelma on asteiden jatkuva vaihtelu ja epätasainen jakautuminen. Normaalisti Aurinko kuumottaa toista puolta aluksesta noin sadan asteen lämpöön, kun taas toinen puoli hytisee noin sadan asteen pakkasessa. Täällä alhaalla ilma toimii lämmönjohtimena ja tasaa tehokkaasti lämpötilaeroja, mutta avaruuden tyhjyydessä niin ei tapahdu. Siksipä alus täytyy rakentaa johtamaan lämpöä kuumasta kylmään ja tasaamaan eroja.
Jotkin laitteet pannaan myös ”grilliin” eli pyörimään. Silloin pinnan jokainen kohta joutuu tasaisin väliajoin lämpimään ja kylmään ja lämpötila pysyy keskimäärin samana. Tässä tapauksessa lähekkäin sijaitsevat materiaalit pitää valita niin, että ne käyttäytyvät lämpötilan muuttuessa jotakuinkin samalla tavoin.
Yleensäkin pintamateriaalit valitaan lämpötilan mukaan. Lähellä Maata toimivissa laitteissa pintaan pannaan valoa tehokkaasti heijastavaa kultaista, hopeista tai valkoista materiaalia, kun lennetään kauemmaksi aurinkokuntaan, mustaa, jotta Aurinko lämmittäisi alusta mahdollisimman paljon.

Vastaaja:


Jari Mäkinen


tiedetoimittaja


Euroopan avaruusjärjestö

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018