Muinaismuistoista vastaavien viranomaisten tulkinta hautoihin kajoamisesta ja kalmistojen tutkimisesta on käytännössä tapauskohtainen.

Hautojen avaamiseen liittyvä eettinen keskustelu on Suomessa koskenut pää-asiassa historiallisen ajan hautamateriaaleja, mutta periaatteessa esihistoriallisilla luille kuuluisi sama eettinen arvo kuin kristillisille haudoille.

Suomessa arkeologit tutkivat ja kaivavat hautoja ja kalmistoja melko usein, koska vainajien luilla on suuri tieteellinen arvo. Meillä rautakauden ja osin keskiajankin (noin 500 eKr.–1150 jKr.) tuntemus perustuu pääosin vainajien ja heidän hauta-antimiensa tutkimiseen. Tällöin vainajia on siirretty leposijoiltaan ilman, että heitä on haudattu uudelleen.

Sen sijaan muinaisten kirkkomaiden kaivauksissa pyritään usein uudelleen hautaamiseen, eli vainajien luut haudataan takaisin tutkimusten jälkeen.

Hautaustoimilaki säätää haudan koskemattomuusajaksi vähintään 15 vuotta. Tämän jälkeen hautaan saa kajota ja siihen saa haudata uudelleen. Vainajan omaisille myönnettävä hautaoi-keus on voimassa useimmiten 25 vuotta mutta enintään 50 vuotta. Jos hautaa ei ole hoidettu, seurakunnalla on oikeus lunastaa hautapaikka ja ottaa se uuteen käyttöön. Hautaustoimilaki koskee myös haudatun ruumiin tai tuhkan siirtoa. Haudattu ruumis tai tuhka saadaan lääninhallituksen ja terveydensuojeluviranomaisen luvalla siirtää toiseen hautaan.

Hautaustoimilain mukaan hautarauhan rikkomiseen syyllistyy, jos ”luvattomasti avaa haudan tai ottaa sieltä ruumiin tai sen osan, ruumisarkun tai hautausuurnan, käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla, turmelee tai häpäisee hautaa tai kuolleen muistomerkkiä.”

Muinaismuistolaki koskee puolestaan maamme esikristillisiä hautoja ja myös sellaisia kirkkojen, kappelien ja luostareiden muinaisia hautapaikkoja, jotka eivät sijaitse seurakuntien hoidossa olevilla hautausmailla.
Lisäosviittaa antavat kansainväliset sopimukset. YK:n ihmisoikeuskomissio on säätänyt vaina-jien kohtelua, tutkimusta ja tunnistusta koskevia päätöslauselmia luonnonkatastrofeissa ja joukkomurhissa kuolleiden vainajien tunnistusta varten. Myös Euroopan arkeologiliitolla on omia eettisiä sopimuksia, jotka koskevat hautojen ja vainajien tutkimusta.


Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2005

Vastaaja:


Mika Lavento ja Anna Wickholm


arkeologian professori ja arkeologian laitoksen tutkija


Anna Wickholm, arkeologian laitoksen tutkija

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3231
Liittynyt30.5.2010

Kuinka kauan ihmisen täytyy olla haudattuna, että on kyse arkeologiasta eikä hautarauhan rikkomisesta?

Tarkoitan, että haudatuksi tuleminen on aina ollut etuoikeus. Tavallinen rahvas on poljettu vaikka suohon. Ei menneiden aikojen etuoiketetuilla julkkiksilla ole nykyäänkään sen kummempaa suojaa. Kaivakaa vaikka kaikki vainajat heti ylös, jos se niin kiinnostaa. Eivät he siitä piittaa. Lähiomaiset saattavat ehkä ärsyyntyä, jos juuri äskettäin kuopatut pengotaan ylös, mutta eihän siinä tarvitse kuin vähän odottaa.
Lue kommentti

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Toope
Seuraa 
Viestejä24112
Liittynyt23.7.2006

Kuinka kauan ihmisen täytyy olla haudattuna, että on kyse arkeologiasta eikä hautarauhan rikkomisesta?

Pitäisiköhän kaivaa nuo omien vanhempien luut talteen, ettei joku niitä myöhemmin vie? Äh, ai niin. Mutsi poltettiin.
Lue kommentti

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018