Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2013

Absoluuttista rajaa ei ole selvitetty.

Kylmintä ilmaa hengitetään huippukylmähoidossa, jossa ihminen on pari minuuttia 110 asteen pakkasessa. Hänellä on kuitenkin kasvoillaan paperinen hengityssuoja. Maski jättää suun ja nenän eteen tilan, johon jää osa uloshengitysilman lämmöstä ja kosteudesta.

Kylmyys vaikuttaa hengitykseen ahtauttamalla hengitysteitä. Pienet keuhkoputket supistuvat kylmässä ja kuivassa ilmassa. Kylmä ilma on väistämättä aina myös kuivaa, sillä se ei pidätä kosteutta yhtä paljon kuin lämmin.

Pitkä altistus kylmälle ilmalle voi aiheuttaa rakennemuutoksia ylähengitysteihin eli nenäonteloon, nieluun ja kurkunpäähän. Limakalvoille kertyy limaa tuottavia pikarisoluja, ja lihaksisto kasvaa, mikä ahtauttaa kanavia. Myös keuhkovaltimoissa saattaa tapahtua muutoksia.

Mitä raskaampaa työtä tehdään, sitä enemmän hengitetään kylmää ilmaa ja sitä enemmän keuhkot rasittuvat. Esimerkiksi kilpahiihto 17–18 asteen pakkasessa alkaa jo näkyä keuhkoissa. Raskaassa kylmätyössä voi myös kehittyä rasitusastma.

Jo 1930-luvulla kuvattiin niin sanotut eskimon keuhkot. Hengitystä heikentävää oireyhtymää esiintyi inuiteilla ja turkismetsästäjillä. Nykyisin sen voi hankkia ehkä joku himohiihtäjä.

Vastaaja:


Hannu Rintamäki


soveltavan fysiologian professori


Työterveyslaitos ja Oulun yliopisto

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018