Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Muutamassa kuukaudessa.

Uimiskykyyn vaikuttavat monet tekijät, kuten puulaji, läpimitta, kasvupaikka, kaatoaika, sydänpuun osuus ja käsittely. Lopullisesti kaadetusta puusta tulee uppotukki, kun sen ominaispaino kiintokuutiometriä kohti ylittää 1 000 kiloa.

Näppituntumalta voi sanoa, että pieni, läpimitaltaan alle 15-senttimetrinen koivupölli uppoaa parissa kuukaudessa, järeämpi 1–3:ssa. Mäntypölli ui pidempään, pieni 2–6 kuukautta, iso yli 8. Kuusi on kestävin: pikkupölli uppoaa 3–8 kuukaudessa, iso pysyy pinnalla jopa yli vuoden.

Arviot koskevat kaatotuoretta puuta. Esimerkiksi talvipakkasilla kaadettu ja varastoitu havupuu kuivahtaa kevätauringossa ja pihkottuu. Tämä estää hyvin veden imeytymisen puuainekseen ja hidastaa vettymistä, kun puut keväällä ajetaan veteen uittoa varten.

Vastaajana Matti Purhonen, uittopäällikkö, Järvi-Suomen uittoyhdistys

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2014

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005

Kuinka nopeasti tukista tulee uppotukki?

syytinki 25.07.2014 klo 18:36 Kappas en huomannut. Etsin sen erikseen, kun kyllästyin tyhjän jankkaamiseesi. Eipä ollut apua. Huvikseni pistin asiaakin joukkoon, et edes huomannut. Ja perkele, usko jo. Mene ja vippaa muutama tuore koivupölli järveen, jos et muuten usko. Vatun pöljä. Ehkä jopa luku- ja laskutaidoton pelle. Olet siis edelleen sitä mieltä että jos keskimäärin vettä harvempia palikoita heittää veteen, on järkevää epäillä niiden uppoavan?
Lue kommentti
syytinki
Seuraa 
Viestejä9193
Liittynyt18.8.2008

Kuinka nopeasti tukista tulee uppotukki?

CE-hyväksytty 25.07.2014 klo 15:40 syytinki 25.07.2014 klo 15:17 CE-hyväksytty 25.07.2014 klo 14:26 Jaa meni huumoriksi taas... Mua kyllä oikeasti kiinnostaa että miten puu joka on keskimäärin selvästi vettä kevyempää, usein kuitenkin uppoaa veteen. Löytyiskö apua linkistä " http://www.metsateho.fi/files/metsateho/Opas/Uittopuun_uimiskyky_ja_laatumuutokset.pdf ". En kyllä lukenut kun tiedän, että keskiarvosta uppoaa se osa, joka on vettä painavampaa. Just. Ajattelit sitten linkata sen saman...
Lue kommentti
Peippo on munallaan mitattuna Suomen kiivi. Kuva: Getty Images

Vatsanseutu pullistuu hitusen vain muninnan lopussa.

Selitys piilee ruumiinrakenteessa. Se, mikä näyttää linnun vatsalta, on itse asiassa enimmäkseen rintakehää, jonka lihasten alla on kova ja leveä rintalasta. Pehmeää ”vatsaa” linnuilla on vain pieni alue pyrstön ja jalkojen välissä.

Rintakehä voi toki liikkua ulommaksi, kun sisäelimet sitä työntävät, mutta koska se on panssarimainen, siihen ei synny pullistumaa.

Munarauhasessa syntyy vain ruskuainen, ja niitä irtoaa munanjohtimeen yksi kerrallaan. Valkuainen ja kuori syntyvät munanjohtimen loppupäässä hyvin nopeasti, eikä lintu ”kanna” niitä vatsassaan.

Kun muna on juuri tulossa, vatsanseutu voi periaatteessa hieman paisua, mutta sitä ei näe, koska silloin linnut istuvat visusti pesissään. Tämä vaihe kestää vain muutamia tunteja.

Ääriesimerkki lienee kiivi, jolla on kokoon suhteutettuna suurin muna. Kiivi ei näytä olevan ”raskaana”, vaikka muna on valtava, mutta varmasti sen peräpää pullistuu muninnan aikana.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018

Kuumin valkea loimuaa valkeana. Kuva: Getty Images

Värin määräävät liekin lämpötila ja säteilyn aallonpituus.

Tulella tarkoitetaan yleensä liekkiä, joka syntyy aineen palamisessa. Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa.

Kun reaktio on riittävän nopea, syntyvä lämpö ei siirry heti ympäristöön vaan nostaa palavan aineen lämpötilaa. Tämä näkyy hehkumisena tai liekkinä.

Esimerkiksi nuotiossa palamisreaktio tapahtuu liekin ulkoreunalla, ja siinä syntyy nokea. Noki taas lähettää niin kutsuttua mustan kappaleen säteilyä.

Mustan kappaleen säteilyssä kappaleen lämpötila määrää, millä aallonpituudella säteily on voimakkainta. Tätä aallonpituutta vastaa näkyvän valon aallonpituusalueella aina jokin väri.

Korkein lämpötila ja matalin aallonpituus vastaavat violettia, sitten tulevat järjestyksessä sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Nuotion liekin kuumimmassa kohdassa valon aallonpituuksien voima on niin suuri, että ihmissilmä näkee sen värien yhdistelmänä eli valkoisena värinä.

Viileämmät kohdat silmä näkee niin, että väri vastaa paremmin lämpötilaa. Keltainen ja oranssi kertovat noin 1 200:n ja punainen noin 700 asteen lämpötilasta.

Mustan kappaleen säteily ei kuitenkaan selitä kaikkea tulen väreistä.

Esimerkiksi sinisessä liekissä ei ole nokea, vaan liekin väri johtuu siitä, että kaasumolekyylien viritystila purkautuu ja lähettää säteilyä. Sen aallonpituus on lähellä sinistä väriä.

Vastaajana Jorma Jokiniemi,

pien- ja nanohiukkastekniikan professori, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018