Orava käyttää ilmeisesti apunaan sekä muistia että hajuaistia, kun se etsii käpyjä lumen alta.

Oravan on havaittu kaivautuvan parinkymmenen sentin syvyyteen ja siirtävän kävyn toiseen paikkaan, jotta se ei peittyisi liian paksuun lumikerrokseen.

Orava varastoi syksyllä käpyjä näennäisesti sikin sokin ympäristöön. Se ei kokoa yhtä ainoaa suurta varmuusvarastoa vaan ripottelee ruokaa lehtien ja varpujen sekaan sekä lumen alle.

Ihmisen näkökulmasta epäloogiselta vaikuttava hajavarastointi toimii, sillä orava näyttää löytävän kätkönsä. Keskitetyn varastoinnin vaarana olisi, että jokin toinen kävynsyöjä, kuten käpylintu tai –tikka nappaisi koko kätkön itselleen.

Hajavarastoinnista hyötyvät myös lajitoverit, sillä orava hautaa kävyt lajille tyypillisiin paikkoihin. Jos kätkijä kuolee tai siirtyy toiselle alueelle, muut oravat saattavat löytää varastoidut kävyt.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 8/1999

Vastaaja:


Matti Helminen


Riistabiologian emeritusdosentti


Hyvinkää

Aamupäivä on monelle paras aika opiskella.

Ihanteellinen oppimisen ajankohta osuu aamupäivään, vaikka yksilöllisiä erojakin löytyy, osoittavat Helsingin yliopistossa tehdyt tutkimukset.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on saatu selville, että yliopisto-opiskelijoiden arvosanoihin vaikuttaa epäsuhta itselle ominaisen vuorokausirytmin ja luentojen ajankohtien välillä.

Etenkin iltavirkkujen opinnot kärsivät, jos heidän luentonsa alkavat aikaisin. Aamuvirkkuja haittaavat myöhäiset oppitunnit, mutta selvästi vähemmän.

Parhaat oppimisen hetket ovat sellaisia, jossa opiskelija tuntee tilanteessa kiinnostusta ja kokee, että hänellä on taitoja. Tilanteessa täytyy myös olla sopivasti haasteita, ei liikaa eikä liian vähän.

Vastaajana Katariina Salmela-Aro,

kasvatustieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Lempi lievittää kohmeloa. Kuva: Getty Images

Läheisyys lievittää kurjaa oloa.

Alkoholi vaikuttaa ihmisen kaikkeen toimintaan, myös hormoneihin. Sen tiedetään nostavan testosteroniarvoja myös naisilla.

Testosteronia pidetään "pelin ja leikin" hormonina. Se lisää seksuaalista halukkuutta. Mikäli seksi jää esimerkiksi vahvan humalan vuoksi toteutumatta, voi olla, että halukkuus siirtyy myöhempään ajankohtaan, kun keho toipuu humalasta.

Toinen asia, joka vaikuttaa, on uskomus. Usein kuulee sanottavan, että seksi auttaa krapulaan. Jos näin uskoo, niin siltä voi myös tuntua. Pelkkä läheisyys ja kosketuskin lievittävät kurjaa oloa, sillä kosketus lisää elimistön mielihyvähormoneita. Sekin voi selittää asiaa.

Vastaajana

Katriina Bildjuschkin,

Seksuaalipedagogi,

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

ID10T
Seuraa 
Viestejä2503
Liittynyt3.10.2007

Miksi krapulassa haluttaa?

Itse näkisin, että kyseessä on joku sisäänrakennettu eloonjäämisvietti. Krapulassa (ja kipeänäkin) useasti elimistö päättää, että jos tämä on hengenmenoksi, niin yritetään nyt ainakin levittää geenejä vielä kerran, kun ei tiedä tuleeko siihen enää mahdollisuutta.
Lue kommentti