Alle prosentti.

Maapallon pinnan lämpötehosta valtaosa on lähtöisin Auringosta.  Planeettamme sisästä tulee vain 0,03 prosenttia. Ilmastoon sisäinen lämmöntuotto ei suoraan vaikuta.

Maapallon ytimessä on noin 5 000-asteista, lähes yhtä kuumaa kuin Auringon pinnalla. Kivikuori kuitenkin eristää tehokkaasti. Se näkyy selvästi Suomessa, jossa kuori on ikivanhaa ja 40–60 kilometriä paksua. Outokumpuun poratun 2,5 kilometriä syvän reiän pohjalla lämpöä on vain 40 astetta.

Kuuminta kallioperä on valtamerien keskiselänteillä ja muilla tulivuorivyöhykkeillä. Kalliolämpö voi näissä paikoissa olla Suomeen verrattuna yli kymmenkertaista. Sitä voidaan käyttää sähköntuotannossa, kuten Islannissa ja Italiassa.

Suomessa hyödynnetään maa- ja kallioperän pintaosiin varastoitunutta aurinkoenergiaa maalämpönä. Vasta yli parinkymmenen metrin syvyydessä kallioperän lämpö on Suomessa geotermistä eli maapallon sisäosista lähtöisin.
Maapallon vaipassa ja kuoressa lämpöä tuottavat pienet määrät radioaktiivisesti hajoavia uraanin, toriumin ja kaliu­min isotooppeja. Lisäksi osa lämmöstä on Maan synnyn ajoilta ja osa Kuun kitkan ansiota.

Vaikka Auringosta tulevaan lämpöön verrattuna radioaktiivinen lämmöntuotto on vähäistä, se ylläpitää maapalloa uudistavia geologisia muutoksia. Niitä ovat kuuman kiviaineksen hidas kiertovirtaus vaipassa ja siitä johtuvat mannerlaattojen liikunnot sekä tulivuoret.

Vastaajana Kari A. Kinnunen, erikoistutkija, Geologian tutkimuskeskus

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2015

Peippo on munallaan mitattuna Suomen kiivi. Kuva: Getty Images

Vatsanseutu pullistuu hitusen vain muninnan lopussa.

Selitys piilee ruumiinrakenteessa. Se, mikä näyttää linnun vatsalta, on itse asiassa enimmäkseen rintakehää, jonka lihasten alla on kova ja leveä rintalasta. Pehmeää ”vatsaa” linnuilla on vain pieni alue pyrstön ja jalkojen välissä.

Rintakehä voi toki liikkua ulommaksi, kun sisäelimet sitä työntävät, mutta koska se on panssarimainen, siihen ei synny pullistumaa.

Munarauhasessa syntyy vain ruskuainen, ja niitä irtoaa munanjohtimeen yksi kerrallaan. Valkuainen ja kuori syntyvät munanjohtimen loppupäässä hyvin nopeasti, eikä lintu ”kanna” niitä vatsassaan.

Kun muna on juuri tulossa, vatsanseutu voi periaatteessa hieman paisua, mutta sitä ei näe, koska silloin linnut istuvat visusti pesissään. Tämä vaihe kestää vain muutamia tunteja.

Ääriesimerkki lienee kiivi, jolla on kokoon suhteutettuna suurin muna. Kiivi ei näytä olevan ”raskaana”, vaikka muna on valtava, mutta varmasti sen peräpää pullistuu muninnan aikana.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018

Kuumin valkea loimuaa valkeana. Kuva: Getty Images

Värin määräävät liekin lämpötila ja säteilyn aallonpituus.

Tulella tarkoitetaan yleensä liekkiä, joka syntyy aineen palamisessa. Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa.

Kun reaktio on riittävän nopea, syntyvä lämpö ei siirry heti ympäristöön vaan nostaa palavan aineen lämpötilaa. Tämä näkyy hehkumisena tai liekkinä.

Esimerkiksi nuotiossa palamisreaktio tapahtuu liekin ulkoreunalla, ja siinä syntyy nokea. Noki taas lähettää niin kutsuttua mustan kappaleen säteilyä.

Mustan kappaleen säteilyssä kappaleen lämpötila määrää, millä aallonpituudella säteily on voimakkainta. Tätä aallonpituutta vastaa näkyvän valon aallonpituusalueella aina jokin väri.

Korkein lämpötila ja matalin aallonpituus vastaavat violettia, sitten tulevat järjestyksessä sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Nuotion liekin kuumimmassa kohdassa valon aallonpituuksien voima on niin suuri, että ihmissilmä näkee sen värien yhdistelmänä eli valkoisena värinä.

Viileämmät kohdat silmä näkee niin, että väri vastaa paremmin lämpötilaa. Keltainen ja oranssi kertovat noin 1 200:n ja punainen noin 700 asteen lämpötilasta.

Mustan kappaleen säteily ei kuitenkaan selitä kaikkea tulen väreistä.

Esimerkiksi sinisessä liekissä ei ole nokea, vaan liekin väri johtuu siitä, että kaasumolekyylien viritystila purkautuu ja lähettää säteilyä. Sen aallonpituus on lähellä sinistä väriä.

Vastaajana Jorma Jokiniemi,

pien- ja nanohiukkastekniikan professori, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018