Ihmisen laitteilla tai räjäytyksillä rataa ei pysty hievauttamaan, vaan tarvitaan isompia vipuja.

Maapallo huitelee Auringon ympäri 30 kilometrin sekuntinopeudella, ja koska massa on valtava, Maa etenee vastustamattomalla vakaudella.

Kuun ja naapuriplaneettojen vetovoima on jo sen verran suuri, että ne heiluttelevat rataa. Siinä on hitaita jaksollisia muutoksia. Esimerkiksi Maan lyhin etäisyys Auringosta on tätä nykyä noin 147,1 miljoonaa kilometriä mutta parinsadantuhannen vuoden kuluttua noin 143,6 miljoonaa kilometriä.

Suurempia muutoksia tapahtuu vasta sitten, kun Auringon massa muuttuu. Noin viiden miljardin vuoden kuluttua Aurinko laajenee punaiseksi jättiläiseksi ja menettää samalla paljon ainettaan avaruuteen. Silloin sen ote höltyy ja maapallo ajautuu kauemmaksi, ehkä jonnekin Marsin nykyisen radan tienoille.

Vastaaja:


Heikki Oja


tähtitieteen dosentti


Helsingin yliopisto

optimistx
Seuraa 
Viestejä852
Liittynyt14.1.2008

Kuinka suuri voima tarvittaisiin Maan kiertoradan muuttamiseen?

Maapallo heilahtanee sittenkin, linkki täällä: http://www.tiede.fi/keskustelu/55538/ketju/vipuvarsi/sivu/2
Lue kommentti

1. Päätä, mikä (tutkimus-)tulos TUNTUISI mukavalta
2. Etsi tulosta tukevia todisteita, hylkää kaikki muut todisteet
3. Pysy kannallasi lopun elämää ja toista sitä kaikille herkeämättä.
4. Valmis!

http://www.tiede.fi/keskustelu/66231/ei_yliopistollinen_tutkimus_taikako...

optimistx
Seuraa 
Viestejä852
Liittynyt14.1.2008

Kuinka suuri voima tarvittaisiin Maan kiertoradan muuttamiseen?

Heilahtaako maapallo sittenkään, jos hyppään pihalla? Energia on kvantittunut suure (kai?), joten "äärettömän pieniä" (tai "mielivaltaisen pienia") muutoksia ei esiintyne. Toiseksi, jos hyppään ylöspäin, niin osa lihaksiin varastoituneesta energiasta muuttuu lämmöksi ja vain noin 22 % liike-energiakseni. Jalkani polkaisevat pihamaata kohti maapallon keskipistettä, ja veikkaanpa, että 100.00 % polkaisun energiasta muuttuu pihan molekyylien välillä lämmöksi eikä yhtään jää jäljelle maapallon...
Lue kommentti

1. Päätä, mikä (tutkimus-)tulos TUNTUISI mukavalta
2. Etsi tulosta tukevia todisteita, hylkää kaikki muut todisteet
3. Pysy kannallasi lopun elämää ja toista sitä kaikille herkeämättä.
4. Valmis!

http://www.tiede.fi/keskustelu/66231/ei_yliopistollinen_tutkimus_taikako...

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018