Suomessa saunomisvälineellä on kaksi nimeä: vihta lännessä ja vasta idässä.

Kummankin takana saattaa olla venäläinen lainasana, mutta itäinen ja läntinen vihdantekotekniikka poikkeavat toisistaan. Miesten saunoissa käydään yhä keskustelua nimien ja tekniikkojen paremmuudesta.
Kiinnostava luku suomalaisen vihtomisen historiassa liittyy erityisesti lemmenkylvetykseen. Se oli maaginen puhdistusriitti, jossa palautettiin pahansuopien tai kateellisten ihmisten pilaama naimaonni sen puutetta potevalle nuorelle naiselle.
Riittiin kuului väkeväsanaisia loitsuja ja kylvetys vastalla, jota kutsuttiin lempivastaksi tai taikavastaksi. Se laadittiin kolmen, seitsemän, yhdeksän tai jopa 27 puun ja kasvin lehdistä. Sauna lämmitettiin leppähaloilla tai salaman särkemillä puilla. Juhannus oli lemmenkylvetysten parasta aikaa.
Tiedämme, että myös intiaanien saunakulttuuriin kuului vihta. Tarkkaa tietoa vihdoista sisältävät niin ikään monet keskiaikaiset runoelmat, kuvaukset ja piirrokset, jotka kertovat seikkaperäisesti vanhoista keskieurooppalaisista saunatavoista. Saunoilla oli parturien tapaan jopa oma liikemerkkinsä: saunahattu ja sen alla riippuva vihta.
Voimme päätellä, että vihtomisen keksijän selvittäminen on yhtä vaikea tehtävä kuin saunan, jousipyssyn tai alkoholin keksijän löytäminen. Mutta vihdan käyttöä kuvailevia verbejä me suomalaiset olemme kyllä keksineet enemmän kuin muut: hakata, hautoa, hopsia, huidella, huiskia, huitoa, kylpeä, kylvettää, läiskiä, läpsytellä, pestä, piestä, rapsutella, repsutella, ripsuttaa, ropsia, ropsuttaa, röpsytellä, vastoa, vihdotella, vihtoa ja viuhua.

Vastaaja:


Pekka Laaksonen


professori


Kansanrunousarkiston entinen johtaja