Asia riippuu siitä, minkä lajin parvesta on kyse ja onko se muutto- vai ruokailuparvi.



Muuttavan parven matkasuunnan määrää periytynyt määränpäätieto. Varsinkin isoilla linnuilla, kuten hanhilla, joutsenilla ja haikaroilla, suunnan valitsevat vanhat yksilöt, joilla on perussuunnan lisäksi opittua tietoa sopivista levähdys- ja ruokailualueista. Nämä lajit muuttavat perhekunnittain. Suurissa parvissa eri perhekuntien vanhemmat ovat todennäköisesti yksimielisiä siitä, minne ollaan matkalla.

Muuttomatkan varrella lepäävän parven lähtöpäätös riippuu ravitsemustilasta ja säästä. Päätös edellyttänee, että useat yksilöt ovat saaneet riittävästi syödäkseen. Peipoista esitetyn aaltohypoteesin mukaan ensimmäisinä lähtisivät kovakuntoisimmat yksilöt. Niiden mukaan tarttuu myös tankkauksessaan heikommin onnistuneita lintuja.

Lentoja levähdyspaikalta ruokailumaille ohjaa sekä yksilöiden ravitsemustila että toisten yksilöiden matkiminen. Linnut panevat merkille, missä edellisen ruokailurupeaman aikana parhaiten syöneet yksilöt ovat liikkuneet, ja myöhemmin ainakin osa muista linnuista seuraa näitä.

Lentävän parven täytyy joskus tehdä äkkikäännöksiä, jotka ihmisestä näyttävät hyvin järjestyneiltä ja salamannopeilta. Lintujen näkö- ja reaktionopeus ovat niin suuria, että parven yksilöt ehtivät reagoida naapuriensa lentoradan ja -asennon muutoksiin. Linnut pystyvät esimerkiksi näkemään jopa 150 kuvaa sekunnissa, ihminen ei edes kahtakymmentä. Tällaisissa parvissa ”johtaja” on varmastikin parven kärjessä. Kiivaissa takaa-ajoissa parvet voivat kuitenkin pilkkoutua.


Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2006

Vastaaja:


Esa Lehikoinen


eläinekologian dosentti


Turun yliopisto

Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017