Muurahaisyhteiskunnassa kaikki toimii itseorganisoitumisen periaatteella.

Toisin sanoen kukaan ei kerro muurahaiselle, mitä tehdä ja minne taakkansa tiputtaa, vaan jokainen toimeton tarttuu tehtävään, joka eteen sattuu tulemaan. Kun kaikki ”työpaikat” on täytetty, toimetta jääneet siirtyvät muualle tehtäviä etsimään. Näin kaikki tehtävät tulevat suoritetuksi huomattavasti tehokkaammin kuin ihmisen keskusjohtoisilla työpaikoilla. Taakkansa muurahainen osaa tiputtaa siihen paikkaan, missä kyseistä tavaraa tarvitaan tai missä on muita samankaltaisia tai -kokoisia esineitä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2006

Vastaaja:


Lotta Sundström


evoluutiobiologian professori


Helsingin yliopisto

jussipussi
Seuraa 
Viestejä42683
Liittynyt6.12.2009

Kuka on muurahaisten työnjohtaja?

Neutroni 05.05.2014 klo 09:26 Tuollaista on mahdoton ennustaa. Pelkkä ahneuden poisto ei varmaan riittäisi, koska se todennäköisesti poistaisi myös halun saavuttaa aina vain parempaa ja siten halun luoda tuhansien tai miljoonien yksilöiden yhteiskuntia, jolloin ihmiset hajautuisivat alkeellisesti eläviin pienyhteisöihin. Tähän pitää myös ottaa mukaan kyky saavuttaa aina vaan pahempaa myös, "edistyksen edistyessä". Molemmat puolet kolikosta.
Lue kommentti
Neutroni
Seuraa 
Viestejä30899
Liittynyt16.3.2005

Kuka on muurahaisten työnjohtaja?

Tuollaista on mahdoton ennustaa. Pelkkä ahneuden poisto ei varmaan riittäisi, koska se todennäköisesti poistaisi myös halun saavuttaa aina vain parempaa ja siten halun luoda tuhansien tai miljoonien yksilöiden yhteiskuntia, jolloin ihmiset hajautuisivat alkeellisesti eläviin pienyhteisöihin. MUtta ehkä sellainen luonneprofiili olisi mahdollinen. Toinen asia on se, että mitä siitä sitten. Ihmisluonnetta ei voi lajitasolla muokata. Muurahaisten toiminta ei ole erityisen tehokasta ja hyvin...
Lue kommentti