Kuva: Istock
Kuva: Istock

Tapa sai alkunsa Saksassa.

Joulukuusi keksittiin Saksassa 1500-luvulla. Aluksi vuoden pimeimmän ajan juhlinnassa käytettiin somisteina kuusenoksia; ensimmäinen tieto varsinaisesta joulukuusesta on vuodelta 1605. Suomeen tapa levisi 200 vuotta myöhemmin, kertoo Uusi ajantieto (WSOY 1989). Helsingissä ihasteltiin joulukuusta ensi kerran paroni Klinckowströmin aattokutsuilla 1829.

Joulukuusi liittyy vahvasti kaupunkilaiseen jouluperinteeseen. Koristepuu yleistyi vuosisadan lopulla nopeasti kaupunkiporvariston keskuudessa mutta maaseudulla vasta 1900-luvun alussa. Siellä kuuset olivat aluksi pieniä, ja ne kiinnitettiin kattoon tai nostettiin pöydälle. Ensimmäiset torikuuset nähtiin Tampereella 1893 ja Turussa vuosisadan vaihteen jälkeen.

Kotien ja liikehuoneistojen joulupuut koristeltiin makeisilla, omenoilla ja värikkäillä papereilla. Myös kristillisiä symboleita, kuten enkeleitä ja tähtiä, käytettiin jo varhain. Kynttilät löysivät tiensä oksille, kun kynttilänpidikkeiden teollinen valmistui alkoi 1870-luvulla.

Vastaaja:
Katri Kaunisto
FM, amanuenssi
Kulttuurien tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2003