Levy ei kulu, kun sitä toistetaan.

Toisin kuin vanhan ajan äänilevy cd-levy luetaan koskettamatta: suuntaamalla pyörivään levyyn laservaloa. Laservalon teho on sen verran pieni – 0,5 mW – ettei se aiheuta muutoksia levyn materiaaleissa. Tämä pätee myös muihin optisiin tallennusvälineisiin, kuten dvd-levyyn.

Cd-levy voi tietysti naarmuuntua ja muuttua sen vuoksi lukukelvottomaksi. Erityisen herkkä naarmuille on levyn yläpinnan ohut lakkakerros, joka suojaa valoa heijastavaa metallikerrosta.

Eri asia on cd-levyn normaali ikääntyminen, joka etenee käytöstä riippumatta. Levyn kykyyn säilyttää data luettavassa muodossa vaikuttavat monet tekijät, joista tärkeimpiä on levyn tyyppi: onko kyseessä tehdasvalmisteinen vai kirjoitettava levy (cd-r tai cd-rw).

Kirjoitettavien levyjen valolle ja lämmölle herkkä pigmenttikerros vaikuttaa niiden elinikään. Testien mukaan parhaat kirjoitettavat levyt, jotka käyttävät uusia väripigmenttejä, säilyttävät tietonsa ainakin 50–100 vuotta, mikäli ne pidetään suljetussa tilassa sekä poltetaan oikealla laitteistolla ja oikealla nopeudella. Tehdasvalmisteiset levyt kestänevät tätäkin pidempään.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Vastaaja:


Caj Södergård


tutkimusprofessori


VTT Tietotekniiikka

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018