Levy ei kulu, kun sitä toistetaan.

Toisin kuin vanhan ajan äänilevy cd-levy luetaan koskettamatta: suuntaamalla pyörivään levyyn laservaloa. Laservalon teho on sen verran pieni – 0,5 mW – ettei se aiheuta muutoksia levyn materiaaleissa. Tämä pätee myös muihin optisiin tallennusvälineisiin, kuten dvd-levyyn.

Cd-levy voi tietysti naarmuuntua ja muuttua sen vuoksi lukukelvottomaksi. Erityisen herkkä naarmuille on levyn yläpinnan ohut lakkakerros, joka suojaa valoa heijastavaa metallikerrosta.

Eri asia on cd-levyn normaali ikääntyminen, joka etenee käytöstä riippumatta. Levyn kykyyn säilyttää data luettavassa muodossa vaikuttavat monet tekijät, joista tärkeimpiä on levyn tyyppi: onko kyseessä tehdasvalmisteinen vai kirjoitettava levy (cd-r tai cd-rw).

Kirjoitettavien levyjen valolle ja lämmölle herkkä pigmenttikerros vaikuttaa niiden elinikään. Testien mukaan parhaat kirjoitettavat levyt, jotka käyttävät uusia väripigmenttejä, säilyttävät tietonsa ainakin 50–100 vuotta, mikäli ne pidetään suljetussa tilassa sekä poltetaan oikealla laitteistolla ja oikealla nopeudella. Tehdasvalmisteiset levyt kestänevät tätäkin pidempään.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Vastaaja:


Caj Södergård


tutkimusprofessori


VTT Tietotekniiikka

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017