Oikea pää varjelee keltuaista. Kuva: Shutterstock
Oikea pää varjelee keltuaista. Kuva: Shutterstock

Tylppä vai suippo? Sillä on väliä.

Kotelossa kananmunat seisovat tylppä pää ylöspäin. Syystä. Munan tylpässä päässä sijaitsee ilmatasku. Kun tämä pää sojottaa ylöspäin, ilmatasku ja sen mukana keltuainen pysyvät paikoillaan. Jos munan pakkaa toisin päin, ilma pyrkii ylös suippoon päähän, ja liike voi rikkoa kananmunan rakenteen.

Lisäksi munan kuori läpäisee ilmaa, ja ilman mukana ilmataskuun voi päästä bakteereja. Jos muna olisi tylppä pää alaspäin, ilmatasku nousisi koskettamaan keltuaista. Keltuainen taas on herkempi pilaantumaan kuin valkuainen.

Asentoa enemmän säilyvyyteen vaikuttaa lämpötila. Tasainen noin 12–14 asteen lämpö on ihanteellinen. Siirtely kylmästä huoneenlämpöön ja takaisin tai toisinpäin lyhentää säilyvyysaikaa. Kuivassa, hajuttomassa, pimeässä ja viileässä kaapissa muna kestää pisimpään.

Munat viihtyvät parhaiten alkuperäisessä parvikotelossa. Siinä munat ovat oikein päin, ja kotelon hengittävä materiaali suojaa liialta haihdunnalta sekä hajuilta ja bakteereilta.

Oikein säilytetty muna menettää vettä ilmakanaviensa kautta noin teelusikallisen vuorokaudessa. Kun vettä haihtuu, ilmatasku kasvaa. Munan tuoreuden voi testata.

Tuore muna ei hölsky, ja kun sen panee astiaan kylmään veteen, se uppoaa pohjaan. Mitä lähempänä pintaa muna ui, sitä vanhempi se on.

Vastaajana Hanna Hamina,

toiminnanjohtaja, Suomen Siipikarjaliitto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2017

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018