Ei levitä.

Levenemisen suurin syy lienee elämäntavoissa: liian vähässä liikkumisessa ja liiassa syömisessä.
Jos liikkuminen on vähissä sekä työssä että vapaa-aikana, pakaralihakset eivät saa riittävästi harjoitusta. Ne heikkenevät, venyvät ja veltostuvat, mikä johtaa takapuolen levenemiseen. Tämä taipumus ikävä kyllä kiihtyy iän mukana, siksikin, että sidekudoksen ja ihon kimmoisuus heikkenee. Naisilla rasvaa alkaa kertyä 50–60 vuoden iässä lähes itsestään etenkin lantioon, takapuoleen ja reisiin.

Mikä kaventaisi? Lisätään arkiliikkumista. Pitkäaskelinen kävely antaa pakaroille kyytiä. Istumatyöläisen kannattaa pari kertaa tunnissa pistää peppu liikkeeseen: nousta seisomaan ja ojennella jalkoja taaksepäin. Toki pakaroita voi jännitellä istuenkin. Liike on lääke, tekee sen missä asennossa tahansa!

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2002

Vastaaja:


Ritva Kukkonen


työfysioterapeutti


Työterveyslaitos, fysiologian osasto

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Levittääkö istumatyö takapuolta?

Tarkemmin ajatellen, tosiaankin: täh. Kun katselee vanhempia naisia, tai ylipäätään minkä ikäisiä hyvänsä, niin on sitä rasvaa kyllä koko kropassa tai sitten ei missään. Harvemmin (koskaan?) tulee vastaan naisia joilla on ns. poikkeuksellisen leveä perse, eli kaikki rasva kehon alaosassa. Korostan nyt sanaa "kaikki". Toisaalta parikymppisillä on herkemmin sellaista "lapsenpyöreyttä", eli saattaa olla pullavammat posket ja reitevämmät reidet kuin on sitten vanhemmiten. Itsellänikin oli. Eli...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018