Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2012

Todennäköisesti ei.

Tätä nykyä tunnetaan alkuaineet, joiden järjestysluku jaksollisessa järjestelmässä on 1–118. Niistä raskain, jota merkittävässä määrin esiintyy luonnossa, on uraani eli alkuaine numero 92. Alkuaineet 93–118 on havaittu vain laboratoriokokeissa.

Atomin ydin koostuu protoneista ja neutroneista. Järjestysluku kuvaa ytimessä olevien protonien määrää. Alkuaineiden elinikä lyhenee järjestysluvun kasvaessa, sillä kun protoneja on paljon, niiden välinen sähköinen hylkimisvoima voittaa ydintä koossa pitävän vahvan vuorovaikutuksen. Siksi laboratorioissa aikaansaadut raskaat alkuaineet hajoavat heti kevyemmiksi aineiksi. Lyijy on raskain täysin vakaa alkuaine.

Pelkästään järjestysluku ei kuitenkaan määrää vakautta. Atomeissa protonit ja neutronit asettuvat elektronien tavoin tietyille kuorille. Suljetut elektroni-, protoni- ja neutronikuoret ovat poikkeuksellisen vakaita. Silloin kuorella on hiukkasia maksimimäärä.

Tämän on ajateltu voivan johtaa ”maagisiin lukuihin”, jolloin alkuaine olisi vakaampi kuin järjestysluku osoittaa. Teoreettisesti päätellen luvut 126 ja 184 ovat maagisia. Ilmiö ei kuitenkaan ole nykyisen käsityksen mukaan riittävän vahva, jotta saataisiin todella pitkäikäisiä ytimiä. Luonnosta uusia aineita siis tuskin enää löytyy.

Alun perin luonnossa syntyneet raskaat alkuaineet ovat syntyneet supernovaräjähdysten voimakkaassa neutronivuossa. Ne ovat kosmista tuhkaa. Hyvin lyhyen aikaa räjähdyksen jälkeen myös raskaampia alkuaineita on saattanut esiintyä.

Vastaaja:


Pekka Pyykkö


kemian emeritusprofessori


Helsingin yliopisto

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018