Maan magneettikentän navoiksi kutsutaan niitä kahta pistettä, joissa magneettikenttä on kohtisuorassa pallomaiseksi ajateltua maanpintaa vastaan.

Siinä kentän kallistuskulma eli inklinaatio on 90 astetta. Navoista toinen on Kanadan arktisen saariston pohjoisosassa ja toinen Etelämantereen rannikolla Australiasta etelään.

Kun siirrytään magneettisilta navoilta pois, kallistuskulma pienenee. Suomessa se on 73–75 astetta.
Jos kompassineula pääsisi kääntymään vapaasti, se asettuisi magneettikentän suuntaiseksi eli magneettisella navalla neula olisi pystysuorassa ja Suomessakin melko pystyssä.

Tavallisen marssikompassin neula on tasapainotettu asettumaan suunnilleen vaakatasoon, jolloin suunnan katsominen on helpompaa kuin jyrkästi kallistuneesta neulasta. Suomen oloihin viritetty kompassineula pyrkisi magneettisella navalla pystysuoraan asentoon ja takertuisi kompassirasian kanteen.

Vaikka kompassineula navan lähettyvillä pääsisikin liikkumaan vapaasti, magneettikentän nopea vuorokautinen vaihtelu heiluttelisi päivän mittaan neulaa vaakasuuntaan kymmeniä asteita. Syynä ovat ionosfäärin ja magnetosfäärin vaihtelevat sähkövirrat, jotka muuttavat magneettikenttää maanpinnalla ja siirtävät magneettista napaa pitkin soikion muotoista rataa 50–100 kilometriä vuorokaudessa. Magneettisen navan keskimääräinen paikka siirtyy vuosittain parikymmentä kilometriä.

Näistä syistä tavallisella magneettikompassilla ei ole mitään käyttöä magneettisten napojen läheisyydessä suunnilleen 500 kilometrin säteellä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2004

Vastaaja:


Heikki Nevanlinna


tutkimuspäällikkö


Ilmatieteen laitos

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018