Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Kiihkeän lemmen tuote ryöpsähtää taivaalle.

Halusta puhuminen voi kuulostaa kasvin kohdalla oudolta, sillä halu-sana on totuttu yhdistämään eläimiin, joilla on älyä. Toisaalta ehkä ”halu lisääntymiseen” on ajattelevillakin eliöillä jossain syvemmällä kuin ajattelussa. Ehkä se on meilläkin geeneissä ja vain näyttää tietoiselta.

Evoluutiobiologian yhden yleisesti hyväksytyn teo­rian mukaan evoluutio tapahtuu geenitasolla ja perustuu geenien ”itsekkyyteen” kaikessa elollisessa, olipa se ihminen, kasvi, sieni, bakteeri tai virus. Lisääntymisen motiivi on siis kaikilla sama: levittää omia geenejään seuraavaan sukupolveen tai varmistaa geeniensä säilyminen seuraavissa sukupolvissa tehokkaammin kuin naapuri. Eroja on vain geenien siirtämisen tavoissa.

Vastaajana Jaakko Kangasjärvi, kasvibiologian professori, Helsingin yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2015

käyttäjä-8397
Seuraa 
Viestejä1
Liittynyt15.5.2015

Mihin perustuu kasvien halu lisääntyä?

Jotta mikään eliö tai vastaava voisi jotenkin lisääntyä tai monistua, sillä on oltava jokin tätä tukeva ominaisuus jos ei ueampiakin. Mitempä mikään ilman mitään taipumusta tähän voisi olla olemassa. Voikukka lienee hyvä esimerkki tällasesta evoluution tuotteesta. Laajennan näkökulmaa vielä elämää laajemmalle. Esimerkiksi pyöreä pallomainen muoto. Taivaalle kahtoessa näkee tähtiä ja ehkä jokusen planeetankin jokka tiettävästi ovat melko pyöreitä. Myös täältä pyöreähkön maamme pinnalta löytää...
Lue kommentti
Peippo on munallaan mitattuna Suomen kiivi. Kuva: Getty Images

Vatsanseutu pullistuu hitusen vain muninnan lopussa.

Selitys piilee ruumiinrakenteessa. Se, mikä näyttää linnun vatsalta, on itse asiassa enimmäkseen rintakehää, jonka lihasten alla on kova ja leveä rintalasta. Pehmeää ”vatsaa” linnuilla on vain pieni alue pyrstön ja jalkojen välissä.

Rintakehä voi toki liikkua ulommaksi, kun sisäelimet sitä työntävät, mutta koska se on panssarimainen, siihen ei synny pullistumaa.

Munarauhasessa syntyy vain ruskuainen, ja niitä irtoaa munanjohtimeen yksi kerrallaan. Valkuainen ja kuori syntyvät munanjohtimen loppupäässä hyvin nopeasti, eikä lintu ”kanna” niitä vatsassaan.

Kun muna on juuri tulossa, vatsanseutu voi periaatteessa hieman paisua, mutta sitä ei näe, koska silloin linnut istuvat visusti pesissään. Tämä vaihe kestää vain muutamia tunteja.

Ääriesimerkki lienee kiivi, jolla on kokoon suhteutettuna suurin muna. Kiivi ei näytä olevan ”raskaana”, vaikka muna on valtava, mutta varmasti sen peräpää pullistuu muninnan aikana.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018

Kuumin valkea loimuaa valkeana. Kuva: Getty Images

Värin määräävät liekin lämpötila ja säteilyn aallonpituus.

Tulella tarkoitetaan yleensä liekkiä, joka syntyy aineen palamisessa. Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa.

Kun reaktio on riittävän nopea, syntyvä lämpö ei siirry heti ympäristöön vaan nostaa palavan aineen lämpötilaa. Tämä näkyy hehkumisena tai liekkinä.

Esimerkiksi nuotiossa palamisreaktio tapahtuu liekin ulkoreunalla, ja siinä syntyy nokea. Noki taas lähettää niin kutsuttua mustan kappaleen säteilyä.

Mustan kappaleen säteilyssä kappaleen lämpötila määrää, millä aallonpituudella säteily on voimakkainta. Tätä aallonpituutta vastaa näkyvän valon aallonpituusalueella aina jokin väri.

Korkein lämpötila ja matalin aallonpituus vastaavat violettia, sitten tulevat järjestyksessä sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Nuotion liekin kuumimmassa kohdassa valon aallonpituuksien voima on niin suuri, että ihmissilmä näkee sen värien yhdistelmänä eli valkoisena värinä.

Viileämmät kohdat silmä näkee niin, että väri vastaa paremmin lämpötilaa. Keltainen ja oranssi kertovat noin 1 200:n ja punainen noin 700 asteen lämpötilasta.

Mustan kappaleen säteily ei kuitenkaan selitä kaikkea tulen väreistä.

Esimerkiksi sinisessä liekissä ei ole nokea, vaan liekin väri johtuu siitä, että kaasumolekyylien viritystila purkautuu ja lähettää säteilyä. Sen aallonpituus on lähellä sinistä väriä.

Vastaajana Jorma Jokiniemi,

pien- ja nanohiukkastekniikan professori, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018