Tavallisessa saippuassa on pinta-aktiivisia aineita, jotka kertyvät veden pintaan sekä veden ja rasvamaisten aineiden rajapintaan.

Kertyminen johtuu siitä, että pinta-aktiivisen aineen molekyyleissä on kaksi erilaista päätä.

Toinen on vesiliukoinen, toinen liukenee hyvin vain rasvoihin. Rasvaliukoinen pää pyrkii pois vedestä, jolloin molekyylit tunkeutuvat puhdistettavan pinnan ja siihen kiinnittyneen lian väliin. Kumpikin peittyy saippuan molekyyleillä, joiden vesiliukoinen pää törröttää ulospäin. Nyt vesi pääsee leviämään lian alle ja irrottamaan sen pinnasta hiukkasina. Vedessä hiukkaset pysyvät hienojakoisina, joten ne voi poistaa huuhtelemalla.

Saippuan kertyminen veden pintaan alentaa pintajännitystä, ja siksi saippuapitoinen vesiliuos vaahtoaa helposti. Voimakas vaahtoaminen on kuitenkin pesun kannalta huono asia, sillä veden pintaan kiinnittynyt osuus saippuamolekyyleistä ei osallistu lian irrottamiseen.

Kaupallisissa saippuoissa käytetyt pinta-aktiiviset rasvahappojen suolat kuuluvat maailman vanhimpiin kemiallisin tuotteisiin: niillä pestiin jo antiikin aikaan. Aikaisemmin niitä valmistettiin keittämällä rasvaa esimerkiksi koivutuhkan tai jonkin muun emäksisen aineen kanssa. Tavallinen mäntysuopa on puun rasvoista valmistettu sellunkeiton sivutuote.

Tavalliset saippuat eivät toimi kovassa vedessä, koska ne muodostavat esimerkiksi kalsiumin kanssa veteen huonosti liukenevia yhdisteitä. Saippuoiden liukoisuus heikkenee myös suolaisuuden kasvaessa, eli ne toimivat huonosti merivedessä. Näissä oloissa toimivat pinta-aktiiviset aineet, kuten astianpesuaineet ja jotkin erikoissuovat, eivät muodosta tällaisia liukenemattomia yhdisteitä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2006

Vastaaja:


Per Stenius


fysikaalisen kemian professori


Åkersberga, Ruotsi

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018