Tulehduksen aikana hengitysteiden limakalvo erittää runsaasti limaa.

Tästä on sekä hyötyä että haittaa.
Limaa erittävät solut pitävät terveen limakalvon kosteana. Lisäksi epäpuhtaudet ja tautimikrobit tarttuvat limaan ja ne joko niellään tai yskitään ja syljetään ulos. Lima siis ehkäisee vaurioita ja tartuntoja.

Kun hengitysteiden limakalvoon pesiytyy tautia aiheuttava virus tai bakteeri, limakalvon soluja alkaa kuolla. Paikalle kerääntyy elimistön puolustussoluja, jotka tappavat tautimikrobeja. Tulehduksen takia liman määrä kasvaa: sen seassa on nyt limasolujen eritteen lisäksi kuolleiden limakalvosolujen rippeitä, kudosnestettä, puolustussoluja ja mikrobeja. Erityisesti paksut, märkäiset osat kirkkaan liman seassa sisältävät soluja ja niiden jäännöksiä. Jos kyseessä on bakteeritulehdus, on seassa myös bakteerien tuottamaa limaa.

Limasta on nytkin hyötyä, sillä se huuhtoo taudinaiheuttajia ja kuollutta kudosta pois hengitysteistä. Toisaalta lima voi myös levittää tulehdusta laajemmalle. Esimerkiksi nukkuessa taudinaiheuttajia sisältävää limaa valuu helposti ylähengitysteistä henkitorveen ja keuhkoputkiin. Aivastuksen tai yskimisen synnyttämät limaroiskeet ovat taudinaiheuttajille keino päästä ihmisestä toiseen. Vielä tehokkaammin tauti siirtyy käsien välityksellä nenästä nenään.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 7/1996

Vastaaja:


Carl-Henrik von Bonsdorff


virologian apulaisprofessori


Helsingin yliopiston Haartman-instituutti

syytinki
Seuraa 
Viestejä9117
Liittynyt18.8.2008

Mihin tarvitaan räkää?

Muistan, että oli vanhempien kanssa kinaa pikkupoikana. Reilusti alle kouluikäisenä. Eivät tykänneet, että söin räkääni ja sekun maistu niin hyvältä. Vastenmielisesti jouduin luopumaan tuosta ravinnon lähteestä. Olen joskus ikääntyneenä sitten maistanut, mutta ei ollut yhtä hyvän makuista kuin pikkuskidinä.
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018