Paras veikkaus luikertelee. Kuva: iStock
Paras veikkaus luikertelee. Kuva: iStock

Vaikea kysymys, sillä maailman lajeista tunnetaan vain pieni osa.

Selkärankaisista yleisimpiä ovat luultavasti jotkin merikalat. Yksi arvaus on, että kymmensenttiset sukasuut (Cyclothone) olisivat kalamaailman ykkösiä. Niitä voi olla biljoonia eli miljoonia miljoonia, mutta kukaan tiedä varmasti. Olen nähnyt arvion 200 000 000 000 000.

Kisan voittajaa täytyy kuitenkin hakea pienistä selkärangattomista eläimistä. Hyönteistutkija voisi tarjota muurahaisia, äyriäistutkija krillejä tai hankajalkaisäyriäisiä. Krillejä on luultavasti enemmän kuin edellä mainittuja sukasuukaloja. Hankajalkaisia on vielä enemmän, satoja biljoonia, nehän ovat merien ravintoketjujen perustaa. Valitettavasti ei tiedetä, mikä laji niistä on yleisin.

Nematoditutkija ehdottaisi sukkulamatoja (Nematoda). Niitä elää kaikkialla, vapaana ja loisina. Esimerkiksi suomalaisesta metsämaasta löytyy useita miljoonia sukkulamatoja yhdeltä neliömetriltä.

On sanottu, että neljä viidestä eläimestä maapallolla olisi sukkulamato. Jokin pieni sukkulamatolaji lieneekin paras veikkaus yleisimmästä eläinlajista maapallolla.

Vastaajana Seppo Turunen,

eläinfysiologian dosentti, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2018

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018