Huuliherpeksen eli yskänrokon aiheuttava Herpes simplex -virus saattaa uinua elimistön tuntohermosolmukkeissa vuosikausia, kunnes jokin tekijä herättää sen.

Uusiutuva yskänrokko, pieni rakkula, syntyy usein vakiopaikalle huuliin tai suun ympärille.

Virus on erittäin yleinen. Yli 80 prosenttia meistä saa sen jossakin elämänsä vaiheessa joko kosketuksessa tai pisaratartuntana. Ensitartunta on yleensä oireeton.

Yskänrokon synnyn voivat laukaista mm. hormonimuutokset, stressi tai auringon uv-säteily. Naisia herpes kiusaa joskus kuukautisten aikana, muutamilla taas tiukka työrupeama heijastuu huuleen. Toisinaan talven keskellä tehty etelänmatka tai kesän ensimmäinen purjehdusretki herättävät viruksen.

Syytä aktivoitumiseen ei tiedetä tarkasti. Stressi on kuitenkin yksi tekijä. Sen vaikutus voi perustua siihen, että immuunipuolustuksen taantuma tarjoaa virukselle tilaisuuden pullahtaa pintaan. Jos immuunipuolustus toimii pitkään vajaateholla, kuten aids- ja syöpäpotilailla, herpestauti voi uusia tiheään ja olla poikkeuksellisen hankala.

Vain noin 10 prosentilla ihmisistä yskänrokko kukkii toistuvasti. Rakkulat paranevat yleensä hyvin ilman hoitoa. Viruksen lisääntymistä estävä asikloviiriä sisältävä voide voi auttaa, jos hoito aloitetaan heti ensioireiden ilmaantuessa – rakkuloiden synnyttyä siitä ei ole juuri apua.

Ensioireina ovat kihelmöinti ja pistely suupielessä, joita moni herpeksen piinaama sanoo tuntevansa jo tunteja tai päiviä ennen rakkuloiden puhkeamista.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 3/2000

Vastaaja:


Tapani Hovi


tutkimusprofessori


Kansanterveyslaitos

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018