Kaukaisin havaittu taivaankappale on galaksi Abell 1835 IR1916, joka on 13,23 miljardin valovuoden päässä meistä.

(Tähtitieteilijät mittaavat kaukaisten kohteiden etäisyyttä niiden punasiirtymän perusteella. Abell 1835 IR1916:n punasiirtymä on 10.)

Galaksi havaittiin VLT-kaukoputkella (Very Large Telescope), yhdellä maailman parhaista maanpäällisistä teleskoopeista. Mutta sekään ei olisi riittänyt paikantamaan ennätyshimmeää galaksia, jollei tämä olisi sattunut Abell 1835 -galaksijoukon taakse. Abellin joukon vetovoima nimittäin kirkasti taakse jääneen galaksin niin sanotulla gravitaatiolinssi-ilmiöllä 25–100-kertaiseksi.

Abell 1835 IR1916:ta kauempaakin saadaan toki tietoa. Kosmisnen taustasäteily on peräisin lähes 13,7 miljardin valovuoden päästä eli ajalta lähes heti (380 000 vuotta) alkuräjähdyksen jälkeen. Taustasäteilystä saadaan tietoa muun muassa siitä, miten aine oli jakautunut, ennen kuin universumissa oli mitään taivaankappaleita.


Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2004

Vastaaja:


Leena Tähtinen


tähtitieteen dosentti ja vapaa tiedetoimittaja

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005

Mikä on kaukaisin avaruuden kohde, josta on saatu tietoa?

Tuo yli 10 vuotta vanha havainto taisi olla harhanäky? Abell 1835 IR1916 - Wikipedia, the free encyclopedia "Abell 1835 IR1916 (also known as Abell 1835 , Galaxy Abell 1835 , or Galaxy Abell 1835 IR1916 ) was a candidate for being the most distant galaxy ever observed, although that claim has not been verified by additional observations. It was claimed to lie behind the galaxy cluster Abell 1835 , in the Virgo constellation . / . . . / Further analysis of the data that led to the first...
Lue kommentti

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017