Ulostetta voi hyödyntää energiantuotannossa, ja kehitysmaissa näin paljon tehdäänkin.

Suomessa ulosteiden käyttö on kuitenkin olematonta.

Ulosteiden tehollinen lämpöarvo ei ole huono. Tämä käy ilmi, kun ulostetta verrataan esimerkiksi voimaloissamme yleisesti käytettyyn jyrsinturpeeseen.

Jyrsinturpeen tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (kosteana) on 9 400–10 100 kJ/kg ja kuiva-aineessa 20 700–21 000 kJ/kg. Lehmänlannan vastaavat teholliset lämpöarvot ovat 13 600 kJ/kg ja 16 200 kJ/kg. Osittain kompostoituneen nautakarjan lannan tehollinen lämpöarvo laskee jyrkästi. Se on saapumistilassa 3 100 kJ/kg ja kuiva-aineessa 3 900 kJ/kg. Sian vetisten ulosteiden tehollinen lämpöarvo on saapumistilassa niinkin alhainen kuin -1 200 kJ/kg, eli sen polttaminen kuluttaa energiaa enemmän kuin tuottaa. Kuiva-aineessa tehollinen lämpöarvo nousee selvästi ja on 12 800 kJ/kg. Parhaan tuloksen saavat kanojen ulosteet. Niiden teholliset lämpöarvot ovat 12 700 kJ/kg ja 18 400 kJ/kg.

Lisää tietoa eri polttoaineiden ominaisuuksista voi käydä katsomassa esimerkiksi hollantilaisessa Phyllis-tietokannassa: www.ecn.nl/phyllis/

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2002

Vastaaja:


Raili Vesterinen


erikoistutkija


VTT Prosessit, Energiantuotanto, Jyväskylä

lokki
Seuraa 
Viestejä4230
Liittynyt3.1.2010

Mikä on ulosteen polttoarvo?

" Ulostetta voi hyödyntää energiantuotannossa, ja kehitysmaissa näin paljon tehdäänkin. Suomessa ulosteiden käyttö on kuitenkin olematonta . " Melko asiantuntematon kommentti. Jopa suomessa viemärijätteestä saadaan energiaa. Yhteensä Biokaasun tuotanto/talteenotto 0,7 TWh/v. Asiaan voi tutustua tarkemmin Suomen Biokaasuyhdistyksen sivuilla, tai aloittamalla vaikka tästä. http://www.biokaasuyhdistys.net/docs/semin2012/Lampinen_Ari_historia.PDF
Lue kommentti
optimistx
Seuraa 
Viestejä852
Liittynyt14.1.2008

Mikä on ulosteen polttoarvo?

Kiitos Paul M. Kun oli epätavallisen hiljaista muuten tässä säikeessä, niin pengoin englanniksi aiheesta. Tosin ennen sitä käytännöllisenä wanna-be-keksijänä välähteli mielessä rakennella erinäisiä tee-se-itse-viritelmiä pyttyyn ja vanhalla poisheitettävällä paistinpannulla kuivaamista keittiön hellalla. Sitten mielikuvissa ilmestyi takavasemmalta armas vaimoni ihmettelemään homman nimeä ja kaikkea. Virtuaaliset jauhot suussa ("Myllyn paras, puolikarkea") en oikein keksinyt täysin tyydyttävää...
Lue kommentti

1. Päätä, mikä (tutkimus-)tulos TUNTUISI mukavalta
2. Etsi tulosta tukevia todisteita, hylkää kaikki muut todisteet
3. Pysy kannallasi lopun elämää ja toista sitä kaikille herkeämättä.
4. Valmis!

http://www.tiede.fi/keskustelu/66231/ei_yliopistollinen_tutkimus_taikako...

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018