Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2012

 Voimakkaimmin valoa heijastavat planeetat, joilla on paksu, läpinäkymätön ilmakehä.

Aurinkokunnassa paras heijastuskyky on Venuksella. Varsin hyvä se on myös jättiläisplaneetoilla eli Jupiterilla, Saturnuksella, Uranuksella ja Neptunuksella.

Maan heijastuskyky on pienempi, koska suuri osa säteilystä pääsee ilmakehän läpi planeetan pinnalle, joka heijastaa valoa vaaleita pilviä huonommin. Heijastumaton säteily ei kuitenkaan jää planeetan vangiksi, vaan suurin osa siitä poistuu säteilynä, jonka aallonpituus on näkyvää valoa pidempi. Kasvihuoneilmiön vuoksi aivan kaikki pitkäaaltoinen säteily ei pääse avaruuteen vaan jää kohottamaan planeetan lämpötilaa.

Heijastuskykyä kuvataan albedo-suureella, jonka arvo riippuu planeetan itsensä lisäksi myös siitä, tarkastellaanko kaikkia mahdollisia valon aallonpituuksia vai vain jotakin tiettyä aallonpituuskaistaa, kuten näkyvää valoa. Siksi eri lähteistä löytyy hyvin erilaisia lukuarvoja planeettojen heijastuskyvystä.

Vastaaja:


Hannu Karttunen


tähtitieteen dosentti


Turun yliopisto, Tuorlan observatorio

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010

Mikä planeetta heijastaa eniten valoa?

Heijastumaton säteily ei kuitenkaan jää planeetan vangiksi, vaan suurin osa siitä poistuu säteilynä, jonka aallonpituus on näkyvää valoa pidempi. Kasvihuoneilmiön vuoksi aivan kaikki pitkäaaltoinen säteily ei pääse avaruuteen vaan jää kohottamaan planeetan lämpötilaa. Näin dosenttikin sortuu ristiriitaisuuksiin kasvihuoneilmiön lumoissa. Olisi vähintäänkin tarpeellista kertoa, mikä osa säteilystä ei pääsisi koskaan pois planeetalta ja jäisi tänne ikuiseen loukkuun. Lasikasvihuone kummittelee...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018